Ihastus ja himot
Olen ollut jo yli vuoden ihastunut töissä säännöllisesti näkemääni mieheen.
Olen ollut oman mieheni kanssa reilu 30 v. yhdessä enkä ikinä ole tuntenut samanlaista himoa ja ihastusta. Seksi on myös täysin ala-arvoista.
Olen vasta viime vuosina löytänyt " itseni", mikä kiihottaa ja tulen minuutissa lelun kanssa.
Miehen kanssa tämä on mahdotonta, koska hänellä ei mielenkiinto riitä oppia uutta.
Viime aikoina ihastus on katsonut pitkään takaisin silmiin ja hymyillyt, aloittanut keskustelun ja silmät ovat käyneet myös rinnoillani, kun luulee etten huomaa.
Kotona hymyilyttää ja kehittelen mielessäni, miten tästä voisi edetä ja mitä voisi tapahtua.
Haaveilen saavani halauksen ja samalla tuntea jotakin kovaa itseäni vasten.
Omat halut on saaneet ihan valtavat mittasuhteet, päivittäin on saatava helpotus leluilla.
En tiedä kuinka kauan pystyn pitämään näppini erossa tästä miehestä! Jos hän ehdottaisi edes kahville lähtöä, olen varma että löytäisin itseni hänen sängystään.
N51
Kommentit (13)
Ihana kuulla, että en oo yksin!!
Tänään koiran kanssa metsälenkillä mielikuvitus taas laukkasi kun mietin huomista kohtaamista miehen kanssa.
Pitää jo hillitä itseni, etten mene ehdottelemaan mitään sopimattomia-ainakaan vielä, ennenkuin olen varma että tunteet kohtaavat.
Potkaskaa ne haluttomat ukot, jotka eivät edes osaa oikeasti rakastella, mäkeen! Ja tarttukaa elämään, vai yksi meillä kaikilla on.!!
Aikoinani tein niin, ja en kadu!
Ihastuminen on ihanaa. Ei ehkä aina ihan toteuttamiskelpoista, mutta saa siitä uutta virtaa elämään.
Taas on kuin satukirjaa lukisi, voi teitä.
Eipä muuta kun sakset auki ja vierasta sisään. Älä vaan ota eroa ennen saksien avaamista.
Jos itsensä löytämiseen on mennyt 30 vuotta, ei ole ihme, että miestä ei enää kiinnosta koko homma.
Osalle seksiä on vain äärimmäisen kova pano, toiselle normaali pano ja kolmannelle hellempi pano. Näiden kolmen on ehkä vaikea ymmärtää, että on paljon muutakin. Koskettelua laukeamaiseen saakka (joko molempien tai vain toisen), koskettelua ilman laukeamista (mm. halaus tai suudelma). Tai toisen katsomista, joko niin että toinen vilauttaa vahingossa tai tarkoituksella, tai että sitä katsoo toisen muotoja, silmiä, hymyä tai vain kuuntelee toisen ääntä. Joku tunnistaa myös toisen hajun tai jonkin näkymättömän värähtelyn.
Seksuaalinen diversiteetti on sitä, että eri tasot toteutuvat. Saman henkilön kanssa useita tasoja, tai eri henkilöiden kanssa eri tasoja. Osalle ihastuminen on toive mennä hetkessä kovimmalle mahdolliselle tasolle. Toinen aloittaa katseista ja kuuntelusta, edeten hitaasti eteenpäin. Olen miehenä tavannut naispuolisia työkavereita, joilla menee ajatukset ihan sekaisin jos ollaan kahdestaan palaverissa tai he silmät soikeana tuijottavat minua ollessani metrin päässä heistä. Oli miellyttävää, kun eräs kerran totesi kai me voidaan halata eikä halattu etäisesti vaan kyllä kaikki rintakehästä lantioon kohtasivat.
Toisen työkaverin kanssa menimme yhdessä saunaan. Hän katseli tarkkaan minua, minä katsoin sen verran ettei tullut seisokkia. Joku ei varmaan ymmärrä, että tässä on mitään järkeä, mutta jos nauttii diversiteetistä, niin mahtava kokemus tämä oli kaikkien muiden kokemusten joukossa.
N51, jos olisin ihastuksesi kohde, niin hymyilisin jos sinä hymyilisit, katsoisin sinua ja varmasti halaisin jos tilaisuus tulisi. Menisin kanssasi saunaa, antaisin kosketella ja/tai koskettelisin. Tiedä vaikka löytäisimme toisemme samasta sängystä. Mutta minulle kyllä riittää, että yhtenä päivänä yhden kanssa katseet kohtaa, toisena päivänä toisen kanssa jotain muuta. Lapset ja vaimo on olemassa, heillä on oma roolinsa elämässäni. Vaimonkin kanssa on seksuaalista diversiteettiä, ei joka päivä samaa.
Toivon jokaiselle virtaa elämään, M55.
N51, toivon että jonain päivänä keräät rohkeutesi ja kysyt saatko halata. Epäilen, ettet tunne mitään kovaa. Mutta seuraavan kerran sinun ei tarvitse kysyä lupaa ja vielä jonain päivänä tunnet jotain kovaa, tämä kova voinee korvata käyttämäsi lelut.
M55, minä voisin kyllä halata sinua, etenkin jos se ei olisi minulta lupaus antaa paljon enemmän sinulle. Voisin käydä kanssasi saunassa, jopa viikoittain, jos vain pystyisit siellä samanlaiseen keskusteluun kuin täällä? Vaimosi paikkaa en haluaisi viedä.
Kristillinen arvomaailmamme kyseenalaistaa kaiken tämän. Miksi ei voida olla vain onnellisia eikä arvostella toisten tekemisiä, mielihaluja tai asenteita?
Vaimoni oli kuten sinä, mutta hän ei koskaan sanonut olleensa kyllästynyt seksiimme. Olisin ollut valmis tekemään paljonkin, jos olisin tiennyt hänen ajatuksistaan. Hän sitten petti minua ja vaikka olemme edelleen yhdessä, elämämme on yhtä helvettiä yhdessä ja erikseen. Halveksun syvästi sinun kaltaisiasi ihmisiä ja myös vaimoani. Tuskin olemme enää yhdessä vuoden päästä.
M54
Mä oon ihastunut yhteen ihanaan naiseen tuusniemellä joka nykyään seurustelee.
Tuomita ei kannata. "Ken synnitön on, heittäköön ensimmäisen kiven". Elämä ja parisuhteet nimenomaan on aika vaikea rasti. Tämän tiedämmekin kaikki. Ihastumisen hormonihuumaa kaipaan minäkin. Vaikea on ihan kaikkea kuitenkaan samaan pakettiin saada, joten valitsen tasaisemman, turvallisen olotilan tutun puolisoni kanssa, vaikka siitä intohimo ja sen semmoiset aspektit ovatkin kauan taaksejäänyttä
Jos vaikka vaan eroaisit nykyisestä miehestäsi, jos on noin kova kutka?
Tiedän tunteen. Piehtaroin tunteessa joka päivä. N47