Lue keskustelun säännöt.
Asperger-aikuinen, miten pärjää työ- ja kotielämässä?
Kommentit (13)
On onnistunut hankkimaan itselleen sopivan ammatin. Toimii yrittäjänä, joten voi pitää vapaata jos liika input alkaa ahdistaa. Välillä niin käykin. Kotona poikkeavuus tulee selvästi esiin, muttei täysin estä "normaalia" perhe-elämää. Erittäin hyvä, huolehtiva isä. Epäkäytännöllinen, ei pysty ottamaan vastuuta kodista. Tehnyt isoja väärinarviointeja, luottaa liikaa ihmisiin. Tullut pahasti petetyksi sekä työ- että yksityiselämässä. Tarvitsisi oikeastaan holhoojan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sai Asperger diagnoosin noin vuosi sitten.
Masentunut, työtön, kouluttamaton, alkoholisti. Eli huonosti menee...
appiukolla ei kyllä ole virallista diagnoosia, mutta kun ottaa huomioon, että on perinnöllinen taipumus ja tapaus on kuin suoraan oppikirjasta niin ihan selvähän tuo appiukonkin diagnoosi olisi.
Molemmat pärjäävät hyvin. Appiukko on olut naimisissa yli 40 vuotta, neljän (nmyt jo aikuisen) lapsen isä. Perhe-elämä on onnellista. Mieheni ja minä on myös oltu yhdessä 16 vuotta, meilläkin ihan onnellinen suhde. Mitään rivienvälistä lukemista tai telepatiaa ei kyllä kannata odottaa, näille on ihan suoraan sanottava, mitä niiltä haluaa, mutta kyllä ne sitten yrittävät sen rakkailleen antaa, kunhan saavat tietää, mitä tämä haluaa. Meillä ei siis ole edes riitoja, meillä on vain - erittäin asiallisia ja järkeviä - keskusteluja siitä, miten missäkin asiassa menetellään, jotta lopputulos olisi mahdollisimman hyvä kaikkien kanssa.
Koulussa kummallakaan ei mennyt erityisen hyvin, mutta molemmilla on amk-tason koulutus joskin ei lukion kautta vaan ammattikoulun ja työkokemuksen jälkeen hankittu.(Tai olisi amk nykyään, silloin joskushan amkeja ei ollut olemassakaan, oppistotasoa silloin.) Molemmat ovat aina olleet töissä, appiukko tosin nyt jo eläkkeellä. TYÖpaikat ovat onnistuneet saamaan ekkoalaltaan, joten siellä aina mennyt hyvin.
sekä appiukolla että meillä kotona vaimo hoitaa raha-asiat, mutta se miehen ekkoala on molemmilla mahdollistanut varakkuuden kasvattamisen. Mies siis tienaa _hyvin_, mutta paperihommat ja byrokratia ei sovi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eli atk-alalla, mutta ei yksityiselämässä. On liian erikoinen ja erakkomainen kyetäkseen rakkaussuhteeseen. Ei ole niitä harrastanut ja on jo yli 50 vee. Eikä ihme, etteivät naiset ole kiinnostuneet, sillä herra on täynnä vain omaa itseään ja omaa egoaan. On besserwisser ja tietää kaiken kaikesta. Ei sitä kestäis, onneksi asuu kaukana... Valitettavasti pikku poikani on perinyt suvun neurologisen poikkeavuuden.
Työelämässä en pärjännyt. Ainoa oikea työni kesti kuukauden ja melkein joka ilta itkin kun oli niin kauheaa. Vapaaehtoistyötä tein kyllä vuosia ja siitä 99% palautteesta ollut positiivista. Työelämään siirtyminen opintojen jälkeen pelottaa todella, vaikka tuskin tällä kokemuksella mitään kunnon työtäkoskaan tulen saamaan.
Kotona: Välillä kyllä masentaa kun en osaa kasvattaa mukulaa oikein mutta ketäpä ei? Miehen kanssa auttaa empaattisuuteni ja alamaisuuteni vaikka kyllä hänellä on monet kerrat mennyt hermot mun pakkoielteisiin. Lisää saa kysyä jos kiinnostaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsellani on ja hyvin suurella todennäköisyydellä myös minulla. Epäilin sitä jo ennen kuin lapseni syntyi.
Töitä oli vaikea saada. Hyvin vaikeaa. Kaikki kiinnittivät huomion vaan sosiaalisiin taitoihin. Mm. "ehkäpä sinä opit kun tulet vanhemmaksi" tai "ei kukaan voi oikeasati olla noin kohtelias". Jne.
Mutta kun lopulta sain töitä, ei ole ollut ongelmia. On niin paljon muita positiivisia asioita, osaamista kun vaan uskaltaa katsoa erilaisuuden taakse eikä vaan sitä mikä puuttuu. Pisteet siitä työantajalleni.
Riippuu työpaikasta ja -alastakin paljon, miten siedetään erilaisuutta. Tieteellisellä alalla usein aspergermieli on eduksikin.
Mutta osa ei pärjää, vammaishuollossa työskennelleenä tämän tiedän, on vaikeita, vaikeita aspergeroireisia autisteja asuntoloissa ja päivätoiminnassa mukana. He eivät siis ole kehitysvammaisia koska älykkyys on korkea, mutta eivät pysty toimimaan ihmisten kanssa, tulee raivokohtauksia tai eivät pysty ottamaan kontaktia kunnolla keneenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mitä luultavammin on Asperger, vaikka virallista dg:a ei olekaan. Hän on hieman eristäytyvä ja pitää tarkasti kiinni arkirutiineistaan, kuten nukkuma- ajoista. Naisystävää ei koskaan ole ollut, ystäviä hänellä on ainoastaan harrastusten parista.
Työelämässä hän pärjää hyvin, on omalla alallaan tunnustusta saanut tohtoritason tutkija ja asiantuntija.
Poikamme omaa as- piirteitä, mutta ainakaan nyt alakouluvaiheessa ei ole ollut ongelmia. Kavereitakin on ja pärjää sosiaalissa tilanteissa ok. On kuitenkin sellainen "pikkuproffa" ja erottuu sillä tavalla joukosta, toistaiseksi onneksi pelkästään positiivisella tavalla. Saa nähdä, kuinka jatkossa...
Vai onko tämä läpi iän kestävä ominaispiirre?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
appiukolla ei kyllä ole virallista diagnoosia, mutta kun ottaa huomioon, että on perinnöllinen taipumus ja tapaus on kuin suoraan oppikirjasta niin ihan selvähän tuo appiukonkin diagnoosi olisi.
Molemmat pärjäävät hyvin. Appiukko on olut naimisissa yli 40 vuotta, neljän (nmyt jo aikuisen) lapsen isä. Perhe-elämä on onnellista. Mieheni ja minä on myös oltu yhdessä 16 vuotta, meilläkin ihan onnellinen suhde. Mitään rivienvälistä lukemista tai telepatiaa ei kyllä kannata odottaa, näille on ihan suoraan sanottava, mitä niiltä haluaa, mutta kyllä ne sitten yrittävät sen rakkailleen antaa, kunhan saavat tietää, mitä tämä haluaa. Meillä ei siis ole edes riitoja, meillä on vain - erittäin asiallisia ja järkeviä - keskusteluja siitä, miten missäkin asiassa menetellään, jotta lopputulos olisi mahdollisimman hyvä kaikkien kanssa.
Koulussa kummallakaan ei mennyt erityisen hyvin, mutta molemmilla on amk-tason koulutus joskin ei lukion kautta vaan ammattikoulun ja työkokemuksen jälkeen hankittu.(Tai olisi amk nykyään, silloin joskushan amkeja ei ollut olemassakaan, oppistotasoa silloin.) Molemmat ovat aina olleet töissä, appiukko tosin nyt jo eläkkeellä. TYÖpaikat ovat onnistuneet saamaan ekkoalaltaan, joten siellä aina mennyt hyvin.
Eli millä lailla on amk-tasoinen koulutus, jos kävivät koulun ennen amk:ien keksimistä? Ainoa tapa on ollut saada amk-tasoinen tutkinto o ollut suorittaa kandidaattivaihe yliopistossa.
Ovatko he siis kandeja ja käyneet kolmisen vuotta yliopistoa? Jos ovat, niin miksi et vain sanonut sanaa kandi.
40-vuotias mies, ei koulutusta, ei työtä, avioero, lapset jäivät äidille kokonaan jne. Ei sillä oikein suju, mutta toisaalta ei ole koskaan saanut tukeakaan pärjätäkseen aspergerinsa kanssa.