Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Missä vaiheessa opit tajuamaan kuoleman?
23.10.2025 |
Kuinka pieni siis olit, kun tajusit, että joskus voi kuollakin?
Kommentit (24)
Hyvinkin jo alle kouluikäisenä kun pappa kuoli. Muistan kuinka sairaalan kylmiön vieressä olevalla kappelilla pappa oli arkussa ja kansi auki jäähyväisiä varten, mieleen on jäänyt että papan luomet näyttivät kimaltavan ihan kuin ne olisi jouduttu liimaamaan että pysyisivät kiinni. Muistan myös miten äiti autossa kielsi laulamasta Saku Sammakkoa kun ajettiin sairaalalta ruumisauton perässä kirkon kappelille jonka kylmiöön arkku siirrettiin odottamaan hautajaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä 9-vuotiaana kun isä kuoli. En varmaan ollut sitä ennen ajatellut kuolemista. Eikö lapset yleensä tajua kuoleman siinä vaiheessa kun joku sukulainen, tuttu tai lemmikki kuolee, sitä ennen se on ehkä vain abstrakti asia mikä ei varsinaisesti koske juuri minua.
"Muistan kuinka sairaalan kylmiön vieressä olevalla kappelilla pappa oli arkussa ja kansi auki jäähyväisiä varten, "
En tajua tuota käytäntöä, että käydään ruumista toljottamassa!
Kyllä minä haluan, että viimeinen muistikuva läheisestä on elävänä.
Lapsena jo puhuttiin kuolleista. Ja oli hautausmaa. Kysyttiin mitä tekisit jos kuollut laskeutuisi haamuna viereesi sohvalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alusta saakka, kun joutui pelkäämään kuollakseen. Näin kolmekymppisenä olen vihdoin hyväksynyt asian tunteiden tasolla. Kuolema voi tulla hetkenä minä hyvänsä.
En koskaan. Maanpäällisen elämän loppumisestahan se ikuinen elämä vasta alkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli 8, kun lähisukulaisia alkoi kuolla, kuka mistäkin syystä.. Puolentoista vuoden aikana heitä kuoli 4, isä mukaanlukien. Siinä kyllä oppi, mitä kuolema tarkoittaa, kun rakkaita ihmiisä katosi elämästä toinen toisensa jälkeen.
Jäljellä olevat aikuiset sanoivat minulle, että "sinun pitää olla vahva". Joo, olin vahva. Näennäisesti. Tosiasiassa turvallisuuden tunne katosi elämästä kokonaan ja reagoin psykkisesti, mutta sitä ei silloin ymmärretty. Asia on vaikuttanut koko elämäni ajan. En koskaan ole missään tilanteessa sanonut kenellekään, että tämän tulisi olla vahva....ei tulisi mieleenkään.
4-vuotiaana, kun tuttu kuoli.
Isä sanoi monta kymmentä vuotta myöhemmin, että se oli järkyttävää katsoa, kun surin kuin aikuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki sen tietää jo lapsena. Ei lapsilta salata kulmista ja hautajaisia ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen aina pelännyt jonkun menettämistä. Muistan lapsena että aina kysyin monta kertaa nukahtamiseen asti, että mummu oli hereillä ja vastasi. Hän oli tärkeä ihminen minulle. Samoin olen pelånnyt äitini menettämistä. Jos lähden kauas hän kuolee. Jos sanon pahasti hän kuolee jne. Oikeasti tarvisin terapiaa tähän. Olen 52v
Vierailija kirjoitti:
"Muistan kuinka sairaalan kylmiön vieressä olevalla kappelilla pappa oli arkussa ja kansi auki jäähyväisiä varten, "
En tajua tuota käytäntöä, että käydään ruumista toljottamassa!
Kyllä minä haluan, että viimeinen muistikuva läheisestä on elävänä.
Se on sinun valintasi. Minä olen ollut kaksi eri kertaa vieressä toisen ihmisen kuolinhetkellä ja jättänyt lukemattomia kertoja jäähyväisiä avoimen arkun äärellä. Kuolemassa ei ole mitään pelättävää.
- se jota lainasit
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ala-asteella kun muutaman vuoden nuorempi tyttö jäi kuorma-auton alle kotimatkallaan ja kuoli.
Vierailija kirjoitti:
Olen aina pelännyt jonkun menettämistä. Muistan lapsena että aina kysyin monta kertaa nukahtamiseen asti, että mummu oli hereillä ja vastasi. Hän oli tärkeä ihminen minulle. Samoin olen pelånnyt äitini menettämistä. Jos lähden kauas hän kuolee. Jos sanon pahasti hän kuolee jne. Oikeasti tarvisin terapiaa tähän. Olen 52v
Niin tarvitsetkin. Tuo ei ole tervettä.
Yleensä viisikymppinen on jo kokenut ainakin isovanhempiensa ja vanhempiensa kuoleman.
Vierailija kirjoitti:
"Muistan kuinka sairaalan kylmiön vieressä olevalla kappelilla pappa oli arkussa ja kansi auki jäähyväisiä varten, "
En tajua tuota käytäntöä, että käydään ruumista toljottamassa!
Kyllä minä haluan, että viimeinen muistikuva läheisestä on elävänä.
Vainajan näyttäminen konkretisoi lapsellekin kuoleman. Et sinä voi päättää minkä ikäisenä ja näköisenä ihminen kuolee. Jos muistat hänet vain nuorena, terveenä ja kauniina, väistät todellisuutta.
Tajusin sen lopullisuuden 4-vuotiaana kun äidin äiti kuoli. Äidilläni oli silloin kolme minua nuorempaa lasta. Mummo oli se oikea äitini.
Alue: Aihe vapaa
28v