Mitä mä teen tuon miehen kanssa, kun se vaan arvostelee

Ensin kerrot miehellesi, miten pahalta sinusta tuntuu saada koko aqjan negatiivista palautetta. Ja miten kovasti haluaisit edes välillä kuulla olevasi hyvä jossain , nätti, tms.



Ja sitten, kannattaa yrittää muuttaa koko elämän suuntaa positiivisempaan. Aseta miehellesi ja itsellesi haaste. Laske kuinka monta kertaa päivässä noin tulee sanottua negatiivista palautetta. (koska uskon sen olevan molemminpuolista) Ja haasta sitten itsesi ja miehesi sanomaan päivittäin yhtä monta positiivista palautetta.

Pikkuhiljaa pienillä teoilla alkaa arki muuttua mukavammaksi. Kannattaa myös pyrkiä koskettamaan toista mahd. usein arjen pyörityksessä. Sipaista vaikka poskea ohi kävellessä, tai halata aina erotessa. Keho muistaa paremmin muin mieli. :)

Ensin kerrot miehellesi, miten pahalta sinusta tuntuu saada koko aqjan negatiivista palautetta. Ja miten kovasti haluaisit edes välillä kuulla olevasi hyvä jossain , nätti, tms.

Ja sitten, kannattaa yrittää muuttaa koko elämän suuntaa positiivisempaan. Aseta miehellesi ja itsellesi haaste. Laske kuinka monta kertaa päivässä noin tulee sanottua negatiivista palautetta. (koska uskon sen olevan molemminpuolista) Ja haasta sitten itsesi ja miehesi sanomaan päivittäin yhtä monta positiivista palautetta.

Pikkuhiljaa pienillä teoilla alkaa arki muuttua mukavammaksi. Kannattaa myös pyrkiä koskettamaan toista mahd. usein arjen pyörityksessä. Sipaista vaikka poskea ohi kävellessä, tai halata aina erotessa. Keho muistaa paremmin muin mieli. :)

mua ihmetyttää hänen kommenttinsa, koska itse en koskaan arvostele hänen ulkonäköään tai ala yhtäkkiä tylyttämään jostakin asiasta! Minä yritän pitää kotia kasassa kun mies tekee pitkää päivää, laitan hyvää ruokaa kun tiedän että mies tulee väsyneenä töistä kotiin ja kiitokseksi sitten kuulen kuinka olen taas levinnyt jostian kohtaa. Ihmeen ulkokultaiselta on mies alkanut kuulostaa, millään muulla ei ole väliä kui sillä, että vaimo ei saa olla lihava...Ikääkin miehellä on jo 45v.

t.ap

Tarkoitan kysymykselläni nimenaomaan sellaisia rakkaussuhteita, joihin liittyy suuria tunteita ja ehdottomasti sokeutta rakastetun vikoja kohtaan.



Jos sinulla olisi muistikuvia sinuun rakastuneista miehistä, niin huomaisit, että teidän parisuhteessanne sinun roolisi on olla lähinnä kodinkone, siinä sivussa myös jonkinlainen koriste-esine, ei suinkaan rakas puoliso.

On tärkeä tiedostaa oman ja puolison erilaisuus. Sen puolesta suosittelisin perheterapiaa.



Omallani on ainakin sellainen luonne, että aina ihan periaatteessaa narisee kaikesta. Lapsuudenkodin peruja. Tapa kanavoida omaa pahaa oloa. Yhdistettynä pikkutarkkaan perfektionismiin. Niuhotus on todella sukuvika. Heidän suvussa onkn sitten apteekkiväkeä ja muuta joille tarkkuus ja ehdottomuus on puoli ruokaa.



Olemme asiasta keskustellet , hän kyllä tiedostaa tämän. Välillä pitää ärjäistä että nyt taas riittää narina tältä päivältä. Tosin mitään haukkumista en suvaitsisi eikä sitä esiinny. Ongelmat ovat tasoa että minä laitan astiat "väärin" astianpesukoneeseeen (eelleen lähes päivittäin) + klassinen hammastahnatuubiprobleema. No, mies saa valtavaa tyydytystä esim. lasten koulukirjojen päällystämisessä täydellisen sileästi.



Hassuinta on että mieheni ja hänen siskonsa ovat molemmat ottaneet puolisot jotka ei ole IHAN nin pikkutarkkoja, vaan pikemminkin suurpiirteisiä. Ja tiedän muutenkin että se on tosi yleistä että puolisot on vastakohtia.



Mieheni on muuten älyttömän hyvä ja ihana puoliso, hän todella on sitoutunut ja vaikealla hetkellä ei narinaa eikä syyttelyä kuulu koskaan. Hukkasin rentoon tyyliini vihkisormuksen, mies sanoi vaan tyynesti että kyllä niitä joskus katoaa ja osti uuden ja kauniimman (myös kalliimman, vaikkei olla mitään porhoja.)

mulla läks paskahousu vetään,ku ei jaksanu mun pms.ää.

Takas ei oo tuloja.

Muutenki oli nii haiseva isomahanen ketku,että

pitäkööt joku akka sen hyvänään jos kelepaa.

t.onnellinen sinkkumutsi nykysin;)

Eniten mua vituttaa tää ulkonäön ruotiminen, eli olen 169cm ja painan tällä hetkellä 65kg. Ennen kesää sain 3kg pois ja lomalla tulivat sitten takaisin. Tästä olen nyt kuullut moneen otteeseen, kuinka olen "jytkähtänyt" ja kuinka olen hänen eka nainen, jolla on painonhallintaongelmia. Ja lasten kuullen näistä jytkähtämisisitä sitten vielä puhuu.



Lisäksi kun riidellään, niin mies alkaa haukkumaan tyhmäksi, läskiksi, idiootiksi jne.



Ja se seksi.. Lopetin e-pilleritkin, kun ajattelin että auttaisi siihen, ettei tee mieli. Seksiä meilä on kuitenkin parikertaa viikossa, mutta kun miehen mielestä pitäisi olla joka päivä. Ei ole kuulemma normaalia, että 35v naisella ei tee mieli. No ei varmaan olekaan, vaan eipä nämä kommentit painosta auta asiaa...



viimeisin riita tulis siitä, kun mies kertoi, että kaverinsa on 50v, joka nyt seukkaa 27v kanssa ja mies vaan totesi, ettei ihmettele yhtään, koska sen ikäisellä on varmaan vielä haluja tallella... ja tää sieppaa niin pirusti: mitä tekemistä asialla on minun kanssani? Miksi joka asia käännetään siten, että se osoittaa kuinka huono olen?



t.ap

itse asiassa pari vuotta meni noin. Mies räyhäsi mulle ja lapsille. Sanoin miehelle monta kertaa, että en pidä hänen käytöksestään ja hän on ilkeä, kyselin mikä on, ehdotin pariterapiaa, ja uhkasin että lähden, jos hän ei lopeta. Sekään ei auttanut kuin pari päivää. Mikään mitä tein, ei ollut mieliksi, olin tyhmä lihava lehmä tai akka ynnä muuta. Huutoa ihan pikkuasioista. Lapset kärsi jatkuvasti kireästä ilmapiiristä. Lisäksi mies sai järjettömiä karjumisraivareita, ja kaikki tietysti minun ja lasten syytä. Käsiä puristeli nyrkkiin ja pelkäsin että lyö. Yritin "ehjän kodin lasten" takia jaksaa, mutta lopulta totesin että ei hyvää päivää. Aloin itse masentua, ja siinä vaiheessa kun totesin, että harkitsin joko mielisairaalaan hakemista tai jokeen upottautumista, päätin erota.



Mulla oli onnekseni naapurikaupungissa perikunnan asunto tyhjänä, ja kun koulut loppui, parin sukulaisen avustuksella siirrettiin miehen työpäivän aikaan mun huonekalut ja muut romut sinne. En voinut edes lapsille puhua lähdöstä, kun toinen olisi heti kielinyt isälleen ja oikeasti olin peloissani, ettei muutto onnistu. Löin kännykän kiinni, ja lasten kännykät samaten, lähdettiin viikoksi suvun mökille lomalle.



Harkinta-aika on menossa, ja mies on nyt pyörinyt nurkilla ja parkuu perääni, lupaa muuttua, lähteä terapiaan. Lasten tapaamiset on saatu sovittua, joka toinen viikonloppu ja joka toinen viikko tiistaisin ja torstaisin. Mä olen nuollut haavojani, ja nuolemisessa auttaa koiranpentu, jonka otin. Auttaa myös lapsia tässä tilanteessa. Tuleva ex-mies ei antanut ottaa koiraa....en jaksa uskoa muutokseen, eikä ole ikävä häntä. Huomaan, että rakkaus on loppu.



Mutta: mahtaako miehelläsi olla toinen nainen? Meillä ei vissiin ollut, mutta joskus mietin sitä.

itse asiassa pari vuotta meni noin. Mies räyhäsi mulle ja lapsille. Sanoin miehelle monta kertaa, että en pidä hänen käytöksestään ja hän on ilkeä, kyselin mikä on, ehdotin pariterapiaa, ja uhkasin että lähden, jos hän ei lopeta. Sekään ei auttanut kuin pari päivää. Mikään mitä tein, ei ollut mieliksi, olin tyhmä lihava lehmä tai akka ynnä muuta. Huutoa ihan pikkuasioista. Lapset kärsi jatkuvasti kireästä ilmapiiristä. Lisäksi mies sai järjettömiä karjumisraivareita, ja kaikki tietysti minun ja lasten syytä. Käsiä puristeli nyrkkiin ja pelkäsin että lyö. Yritin "ehjän kodin lasten" takia jaksaa, mutta lopulta totesin että ei hyvää päivää. Aloin itse masentua, ja siinä vaiheessa kun totesin, että harkitsin joko mielisairaalaan hakemista tai jokeen upottautumista, päätin erota.

Mulla oli onnekseni naapurikaupungissa perikunnan asunto tyhjänä, ja kun koulut loppui, parin sukulaisen avustuksella siirrettiin miehen työpäivän aikaan mun huonekalut ja muut romut sinne. En voinut edes lapsille puhua lähdöstä, kun toinen olisi heti kielinyt isälleen ja oikeasti olin peloissani, ettei muutto onnistu. Löin kännykän kiinni, ja lasten kännykät samaten, lähdettiin viikoksi suvun mökille lomalle.

Harkinta-aika on menossa, ja mies on nyt pyörinyt nurkilla ja parkuu perääni, lupaa muuttua, lähteä terapiaan. Lasten tapaamiset on saatu sovittua, joka toinen viikonloppu ja joka toinen viikko tiistaisin ja torstaisin. Mä olen nuollut haavojani, ja nuolemisessa auttaa koiranpentu, jonka otin. Auttaa myös lapsia tässä tilanteessa. Tuleva ex-mies ei antanut ottaa koiraa....en jaksa uskoa muutokseen, eikä ole ikävä häntä. Huomaan, että rakkaus on loppu.

Mutta: mahtaako miehelläsi olla toinen nainen? Meillä ei vissiin ollut, mutta joskus mietin sitä.

naista, sen verran tekee töitä että ei taida moiseen aikaa jäädä. ja sanoo välillä rakastavansakin, mutta seuraavassa hetkessä sitten valittaa kun en tee jotain oikein tai joku asia on tekemättä. Minä hoidan täysin lapset ja kodin ja silti saan kuulla haukut, kuinka kaikki asiat on mulla levällään. Itse makaa illat sohvalla tai on pelaamassa golfia ja ihmettelee sitten kun urheiluruudun on katsonut, kun meikäläinen ei hyppääkään riemusta kiljuen sänkyyn hänen kanssa. Huokaus..

Eniten mua vituttaa tää ulkonäön ruotiminen, eli olen 169cm ja painan tällä hetkellä 65kg. Ennen kesää sain 3kg pois ja lomalla tulivat sitten takaisin. Tästä olen nyt kuullut moneen otteeseen, kuinka olen "jytkähtänyt" ja kuinka olen hänen eka nainen, jolla on painonhallintaongelmia. Ja lasten kuullen näistä jytkähtämisisitä sitten vielä puhuu.

Lisäksi kun riidellään, niin mies alkaa haukkumaan tyhmäksi, läskiksi, idiootiksi jne.

Ja se seksi.. Lopetin e-pilleritkin, kun ajattelin että auttaisi siihen, ettei tee mieli. Seksiä meilä on kuitenkin parikertaa viikossa, mutta kun miehen mielestä pitäisi olla joka päivä. Ei ole kuulemma normaalia, että 35v naisella ei tee mieli. No ei varmaan olekaan, vaan eipä nämä kommentit painosta auta asiaa...

viimeisin riita tulis siitä, kun mies kertoi, että kaverinsa on 50v, joka nyt seukkaa 27v kanssa ja mies vaan totesi, ettei ihmettele yhtään, koska sen ikäisellä on varmaan vielä haluja tallella... ja tää sieppaa niin pirusti: mitä tekemistä asialla on minun kanssani? Miksi joka asia käännetään siten, että se osoittaa kuinka huono olen?

t.ap

Se perheterapiahomma on ehdoton. tiesitkö että sinne voi mennä yksinkin jos ei mies suostu (seurakunnan). Kannattaa ehdottomasti, varaa heti aika.

Rajua henkistä väkivaltaa on tuo

vakuutteluja että rakastaa ja lopettaa huutamisen, mutta kuten sanoin, niin pari päivää vain auttoi. Ja kun ei mies halunnut pariterapiaan, en vaan enää nähnyt syytä olla kynnysmattona. Kävin itsekseni huhtikuussa juttelemassa kriisityöntekijän kanssa (koitas soittaa paikkakuntasi perheneuvolaan ja juttele, sain itse sieltä ajan) ja se kyllä selkiytti päätäni, samoin tämä palsta (kirjoitin tännekin).



Mä jätin kotiin kirjeen, että en jaksa enää ja kun ei auta mikään järkipuhe, eikä mun rakkaus, niin olen oman mielenterveyteni takia pakannut kamani ja lähtenyt lasten kanssa pois, ja palaan puhelinyhteyteen, kun olen itse vähän rauhoittunut. Sanoin lapsille heti muuton jälkeisenä päivänä, että mennään lomalle. Lapset, koulukäiset, tietysti kyseli, että muuttaako isikin tähän asuntoon, ja se oli sitten vaikea selittää, mutta kyllä ne kouluikäiset jo tajusi, kun sanoin että äiti ei vaan pysty asumaan isin kanssa, kun on aina paha mieli ja itkettää isin rumat sanat. Olihan ne nähneet ne riidat ja pelänneet itsekin. Eivät mm. isällensä selittäneet hankalia asioitaan, kun pelkäsivät aina että isi suuttuu.



Mies yritti silloin äidiltäni ja siskoltani urkkia missä ollaan, mutta kumpikaan ei neuvostani vastannut puhelimiinsa. Oli varmaan järkky tulla kotiin, josta 80 % kamoista oli hävinnyt ja tiskipöydällä kirje. Meillä kun oli mm. mies sairaan pihi, ja suurinosa kodinkoneista ja huonekaluista oli mun ostamia. Sille jäi parisänky ja yksi kaappi. Lasten sängyt jätin, kun ajattelin että lapset käy sitten vanhassa kodissa.



Huomasin jo sen ekan viikon aikana, millainen kivi putosi sydämeltäni. Ihan kuin olisi hengittänyt uudenlaista happea!

Ensin kerrot miehellesi, miten pahalta sinusta tuntuu saada koko aqjan negatiivista palautetta. Ja miten kovasti haluaisit edes välillä kuulla olevasi hyvä jossain , nätti, tms. Ja sitten, kannattaa yrittää muuttaa koko elämän suuntaa positiivisempaan. Aseta miehellesi ja itsellesi haaste. Laske kuinka monta kertaa päivässä noin tulee sanottua negatiivista palautetta. (koska uskon sen olevan molemminpuolista) Ja haasta sitten itsesi ja miehesi sanomaan päivittäin yhtä monta positiivista palautetta. Pikkuhiljaa pienillä teoilla alkaa arki muuttua mukavammaksi. Kannattaa myös pyrkiä koskettamaan toista mahd. usein arjen pyörityksessä. Sipaista vaikka poskea ohi kävellessä, tai halata aina erotessa. Keho muistaa paremmin muin mieli. :)

mua ihmetyttää hänen kommenttinsa, koska itse en koskaan arvostele hänen ulkonäköään tai ala yhtäkkiä tylyttämään jostakin asiasta! Minä yritän pitää kotia kasassa kun mies tekee pitkää päivää, laitan hyvää ruokaa kun tiedän että mies tulee väsyneenä töistä kotiin ja kiitokseksi sitten kuulen kuinka olen taas levinnyt jostian kohtaa. Ihmeen ulkokultaiselta on mies alkanut kuulostaa, millään muulla ei ole väliä kui sillä, että vaimo ei saa olla lihava...Ikääkin miehellä on jo 45v. t.ap

ja ala elää omaa elämääsi. Mene lasten kanssa viikonlopuksi pois paikkoihin joissa viihdyt, sukulaisten ja ystävien luo. Älä ole kotona kun mies tulee, keksi harrastuksia, lepää, ulkoile, sauno yksin tai lasten kanssa. Miehelläsi on kriisi mutta anna olla, hän ei saa purkaa pahaa oloaan sinuun. Tosin tuo neuvomani tie vie aika usein avioeroon kun mitään yhteistä ei enää ole ja vaimo on saanut takaisin itsetuntonsa. Mutta tsemppiä.

hyvä ehdotus, ala tosiaan elää omaa elämääsi. Lisäksi ehdottaisin, että et pese enää miehen pyykkejä, peskööt ne itse.



Miehesi käytökselle on nimi: henkinen väkivalta. Käy siellä ehdottamassani perheneuvolassa, ei sun siitä edes tarvitse miehelle kertoa heti alussa. Jos se ei sinne halua (se varmaan kommentoi "ystävällisesti" että hyvä että sä käyt, kun sähän olet se hullu ja hän ei lähde akkojen kanssa lässyttämään), muistathan että et voi yksin muuttaa miestä, eli et voi silloin tehdä muuta kuin harkita erilleen muuttoa. Senkin voi tehdä ajatuksen kera, eli säästää rahaa piiloon.



Irtiotto auttaa sua tarkastelemaan kotiolojasi etäämmältä, ja huomaat pian, kannattaako olla enää paskanpyyhintä-kynnysmatto.



Tsemppiä.



Tapaamiset on meillä vasta aloitettu, kun saatiin sopimus voimaan elokuussa, lapset on olleet yhden viikonlopun entisessä kodissa. Lapset on menneet uusiin kouluihin, ja saaneet jo kavereitakin samasta talosta, ja näen sen kyllä lapsistakin, että rauha talossa vaikuttaa heihin. Sun lapset on vielä sen ikäisiä, että lähteminen on yksinkertaisempaa.



Kunhan tää ero menisi tulevalle ex-miehelle jakeluun, nythän se seisoo vaikka päällään, että me tultaisiin takaisin. Mä vaan muistelen sen käytöstä....Mä olen tällä hetkellä kuulemma miehen elämän nainen, ja katuu käytöstään, kaikenmaailman perheneuvoloihin ollaan nyt valmiita. Mutta kun juttu on nii-in kummallisesti, että mies lähinnä inhottaa mua ja mua ei kiinnosta. Mies valitettavasti myöhästyi! Noh, kai se joskus luovuttaa ja etsii uuden.



Sä et ole paska, vaan susta on tehty roskakori. Anna itsellesi arvoa, ja muuta elämääsi.





terv. nro 6

Enm tajua miksi mies edes on mun kanssa kun kaikki mitä teen on väärin. Virheistäni en uskalla enää edes miehelle kertoa (kuten esim. että ajoin ohi vaikka jostain risteyksestä) kun tulee vittumaista arvostelua, silmien pyörittelyä ja huokailua.

Mies kulkee kotona perässäni ja korjaa kaiken mitä teen. Olen oksettavan sottainen ihminen miehen mielestä, vaikka tosiasiassa normaalimittapuulla arvosteltuna olen keskivertoa siistimpi. Mutta mikään ei miehelle riitä. Lapsikaan ei saa syödä itse kun sotkee, ja ikää tytöllä kolme vuotta: Tottakai sotkee kun opettelee syömistä.



Hermoni alkaa olla aika riekaleina kun kaiket päivät kuuntelen miehen kertomana kuinka täydellinen luuseri olen. Puhuu mulle kuin pikkulapselle. Tekisi mieli vetää nyrkillä naamaan seuraavan kerran kun huokailee ja pyörittelee silmiään. Miehen mielestä on ällöttävää, kun löysi kaksi avattua makaronipussia kaapista. Ällöttävää että olen niin huolimaton että avaan jopa kaksi pussia. Jopa autokolari jossa olin syytön osapuoli oli miehen mielestä mun syytä.



Anteeks että avauduin sun ketjuun.

koska kuka tuota jaksaa???



Itsellä kokemusta ap:n tapaan(olen mies) ja lopputulos: erosin ja lähdin pois. Nyt olen paremmassa suhteessa. Suhde ei ole rakkauden tunnustamisia, vaikka nekin ilahduttaa vaan sitä arkea ja tekoja. Ei haukkumista, ainaista alentamista, piikittelyä. Miksi sitä haluaisi kukaan? Miehellä voi olla (työstä, iästä, hormonitoiminnosta) stressiä, masennus, kriisi, ihastus ja sitä oireilee.

Asia voi ratketa, jos osaa työhön ottaa etäisyyttä, vaihtaa työpaikkaa, hakee lääkkeet, tunnistaa ilkeyden johtuvan ikäkriisitä tms.

Voit tukea tuota muutosta, mutta miehen se itse selvitettävä. Muuten on helpompi elää yksin, kuin tuommoista elämää. Suhteessa pitää arvostaa toista, ja tuntea että toinen arvostaa. Pitää voida luottaa. Ei pidä koskaan sanoa pahasti, jota voisi katua. Aika on nyt ja tästä hetkessä pitää tehdä hyvä, molemmille.

Ero on omajuttunsa, rankkaa sekin (lasten takia), mutta siitä en nyt enempiä ala neuvomaan, jokainen päättää itse.

Enm tajua miksi mies edes on mun kanssa kun kaikki mitä teen on väärin. Virheistäni en uskalla enää edes miehelle kertoa (kuten esim. että ajoin ohi vaikka jostain risteyksestä) kun tulee vittumaista arvostelua, silmien pyörittelyä ja huokailua.

Mies kulkee kotona perässäni ja korjaa kaiken mitä teen. Olen oksettavan sottainen ihminen miehen mielestä, vaikka tosiasiassa normaalimittapuulla arvosteltuna olen keskivertoa siistimpi. Mutta mikään ei miehelle riitä. Lapsikaan ei saa syödä itse kun sotkee, ja ikää tytöllä kolme vuotta: Tottakai sotkee kun opettelee syömistä.

Hermoni alkaa olla aika riekaleina kun kaiket päivät kuuntelen miehen kertomana kuinka täydellinen luuseri olen. Puhuu mulle kuin pikkulapselle. Tekisi mieli vetää nyrkillä naamaan seuraavan kerran kun huokailee ja pyörittelee silmiään. Miehen mielestä on ällöttävää, kun löysi kaksi avattua makaronipussia kaapista. Ällöttävää että olen niin huolimaton että avaan jopa kaksi pussia. Jopa autokolari jossa olin syytön osapuoli oli miehen mielestä mun syytä.

Anteeks että avauduin sun ketjuun.

jälkeen tiskipöydällä lasten ja niiden kavereiden astiat ja miehen aamupalalautaset ja se on kuulemma mun vika, kun en heti hoida asioita kuntoon, vaan jätän ne levälleen. Hmm, ilmeisesti se ukko luulee, että mulla on joku teleportaatiolaite käytössä ja voin käydä kesken työpäivän 40km päästä siivoamassa kämpän. Ja jos jokskus erehdyn kertomaan juurikin jostain asiasta, mikä on mennyt pieleen tms. niin seuraavan riidan tullen kyseinen asia onkin kätevä lyömäväline mua vastaan. Miehessä ei ole koskaan vikaa... Hän vaan sanoo kaikesta fiksusti ja minä vaan suotta huudan, enkä osaa keskustella.

t.ap

saa nyt nähdä miten pitkään tätä jaksaa. Joskus menee paremmin ja joskus huonnommin. Hirveä noidankierrehän tämä on. Että kun ei haluta seksi juuri silloin kun miestä haluttaa niin olet läski maho ja tästä taas seuraa vielä vähemmän seksihaluja...

Jospa seuraavan kerran sanot vaan näin ja et muuta sille äijälle. Annatko tosiaan haukkua itseäsi läskiksi lehmäksi?(vai mikä se oli?) Mun entinen mieheni arvosteli mua tosissaan läskiksi ja mittani silloin olivat 162cm ja 50kg! Sairashan se oli, täysi narsisti...Ota lapset ja lähde! Neuvoisin kuitenkin että käy nyt ihmeessä jonkun virallisen tahon kanssa ensin juttelemassa miehesi käyttäytymisestä. Näin sulla on mustaa valkoisella asioista. miehesi valitettavasti vaikuttaa juuri sellaiselta tyypiltä että sen kanssa voi tulla erotessa hankaluuksia. Suojaa siis selustasi! kerro sukulaisille, ystäville yms millainen miehesi todellinen luonne on! Samalla saat myös hyvän tukiverkon ympärillesi!



Tsemppiä ja haleja sulle ap! Älä helvetissä jää kynnysmatoksi, koska ansaitset parempaa.

Te miehen haukuttavana olevat, lähtekää siitä edes vähäksi aikaa. Jos on lapsi, niin edes viikoksi johonkin muualle sellaiseen paikkaan, että mies ei tavoita. Jos mies on niin perusteellinen, että ilmoittaisi vaimonsa katoamisesta viranomaisille, voi kaiken varalta jo käydä ennen sitä perheneuvolassa ja kertoa myös jollekin lastensuojeluihmiselle, että tulossa on ero mutta miehen vuoksi on parempi olla sellaisessa paikassa, josta hän ei löydä.



Hämmästykää sitten sitä tunnetta: seisotte pihalla laukkunne kanssa käsi auton ovenkahvalla ja nautitte siitä! Tuntuu kuin se ahdistus valuisi alas hartioilta ja jäisi siihen pihalle, eikä enää lähtisi teidän mukananne uuteen paikkaan.

Tiedän, olen kokenut sen. Parasta asiassa on se, että mies uskoo, että olen tosissani ja sen, että on yhdestoista hetki muuttaa tapojaan tai tästä tulee todellakin loppu.

myöskin. Mistä näitä oikein syntyy? Mikään ei riitä ja vika on aina minussa, hänen mielestään vain sotken ja tohellan ja olen kaikkeen liian hidas vaikka vielä himpun kuvittelen totuuden olevan jotain muuta, en tosin enää pitkään jos tämä henkinen väkivalta jatkuu. Lapset on ihan pieniä, voikun jaksais vielä vaikka pari vuotta niin vois muuttaa erilleen, se aika tuo toivottavasti lapsille ymmärrystä. Pitää vissiin varata aika sinne perheneuvolaan ja varata aika sinne. Yksin kun ei se mies muutu.

Kyllä vaan. Ap:n mies harjoittaa rajua henkistä väkivaltaa. Törkeää käytöstä ja nimittelyä. Rauhallinen omien tunteiden ja kokemuksen kertominen (tuntuu pahalta, en halua, että nimittelet ja painostat minua jne.) sekä viikon, parin reissu

muualle voisi auttaa selkiyttämään tilannettasi. Naisten Linjalla on ilmainen päivystysnumero 0800-02400. Sinne voi soittaa nimettömänä tai etunimellä...

P..S.Gluteenittomalla ruokavaliolla olen saanut pudotettua painoa 10 kg noin puolessa vuodessa, eivätkä kilot ole tulleet takaisin (165/61 ---) 165/51). Motiivinani oli helpottaa ruoanlaittoa, kun miehelläni alkoivat keliakian oireet. Gluteeni ei tee hyvää kenellekään eikä vehnässä, ohrassa ja rukiissa oleva gliadiini. Kuitua saa esim.pellavansiemenistä ja tattarileseistä jne. Ymmärrän kyllä, ettei painostavassa elämäntilanteessa ole välttämättä voimia vaihtaa ruokavaliota.