En aio enää ikinä äänestää.
Vasemmisto keskittyy johonkin vähemmistöjen oikeuksiin, oikeisto taas keskittyy keräämään veronmaksajien rahoja omiin ja kavereiden taskuihin. Oli vallassa kuka tahansa, kaikki muut kärsivät paitsi eläkeläiset ja rikkaat. Ei ole sellaista puoluetta Suomessa, joka oikeasti haluaisi että koko kansalla on siedettävät olot, ja talouskin on paranemaan päin. Aina ajavat vain tietyn porukan etua, vaikka pitäisi ajaa kaikkien ihmisten ja koko Suomen etua.
Kommentit (3)
En minäkään. Olen yli 5-kymppinen äijä ja viimekertaiset ek-vaalit olivat viimeinen niitti. Persut pettivät kaikki vaalilupauksensa. Vasemmistoa olen äänestänyt vuosikymmeniä, mutta p al e-t ero je n halaaminen tekee sen mahdottomaksi. Poistun takavasemmalle.
Joku maolaista kommunismia kannattava porukka taisi ennen viime EU-vaaleja levitellä "älä äänestä" julisteitaan ainakin pääkaupunkiseudulla.
Itse äänestän vaikka aika epätoivoista on joskus puolueen ja ehfokkaan valitseminen. Äänestäminen kuitenkin on vähemmän huono vaihtoehto kuin äänestämättä jättäminen mikäli yhtään piittaa yhteiskuntarauhan säilymisestä.
M60
Äänestämättä jättäminen on ääni Kokoomukselle.