Lue keskustelun säännöt.
Nyt loppu voimat. Hukuttaisko itsensä viikonloppuna ja antais kaiken olla.
18.08.2011 |
Liian paljon on tapahtunut isoja, negatiivisia asioita pienen ajan sisään. Liian harvoin kukaan huomannut miten hirveästi olen tehnyt töitä ja kuinka pikkuhiljaa uuvun taakkani alle.
Ilman äitiä jäisi kolme ihanaa, mutta haastavaa lasta ja mies joka tekee mutta ei tajua ja ajattele aina ihan loppuun asti.
Ulkopuolisen silmin näytän energiseltä, hymyilevältä ja aikaansaavalta naiselta. Hymyn takana on epävarma ja heikko nainen, joka vihaa itseään, joka ei koe enää elämää tyydyttäväksi ja ajattelee joka päivä mikä olisi nopein ja helpoin tapa lopettaa paska tänään. "Mutta ei tänään voi, tänään on sitä ja tuota ja lupasin hoitaa tuonkin asian."
Miten ihmeessä voi voimat valua ihmisestä näin? Miten tässä kävi näin?
Kommentit (25)
pari tuntia omaa aikaa tuohon eu auta..tiiän kokemuksesta,väsyttää vain enenmän tulla kotiin sen jälkeen.Minä jätin muksut miehelle ja lähdin yksin etelään,viikon verran vain nukuin ja nukuin ja nukuin..luin kirjoja ja kävelin yksin rannnalla jos jaksoin.Se auttoi uupumukseen..onneksi mies pystyi jäämään lasten kanssa ja sain halvan äkkilähdön=)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuolematapa on melkein sama ja ruumista ei tarvii korjata, säästyy rahaa. jos oikeesti kelaisit itsaria et kitisis täällä eli move on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kenenkään ei tarvitse jaksaa ja ehtiä määräänsä enempää. Sinä SAAT olla väsynyt, sinun täytyy LEVÄTÄ!
Kuka siitä ilostuu, jos ittes meet jonnekin hukkaamaan. Kenen elämästä sillä ruusunpunaisen taivaan teet?
Jätä ne ihanat mutta haastavat lapset viikonlopuksi isälle ja häivy jonnekin hemmetin kuuseen lepäämään. Suuttuu ne, mutta ne suuttuu siitä että viimeinkin alkavat tajuta millaista vuorta pyörität. Alkavat nähdä että jos eivät mitään toiminnassaan muuta, niin sitten tosiaan joutuvat selviytymään ihan täysin ilman sinua.
Mutta oma elämäsi - älä nyt sitä hukkaan heitä! HÖLMÖ.
itselleen auttaisi. Olet burnoutissa ja masentunut. Tunnusta se ja anna muiden ottaa vastuu hetkeksi. Olen näitä masentuneita nähnyt, nyt on aika keskittyä hoitamaan itseä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsiakin on samat kolme...
Minä menin nukkumaan perjantaina klo 20. Heräsin aamulla klo 10. Tunnin hereilläolon jälkeen otin noin 3 tunnin päikkärit. Ja siitä kahden tunnin päästä pari tuntia lisää unta. Lauantai-illalla menin nukkumaan klo 22, ja sunnuntaina herättyäni yhdeksän jälkeen olin jo kuin toinen ihminen.
Varmasti oli kaikkien kannalta hukuttautumista parempi vaihtoehto. Tällä jaksaa taas kummasti eteenpäin.
Sairaslomaa ja terapiaa.
Menisit vähän itseesi noilla "lapset jäi ilman äitiä"!
Mitä sun mies ei tajua tai ajattele loppuun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta ajattele nyt vielä kerran tai pari, millasen surun aiheutat läheisillesi! Siitä ei välttämättä pääse yli. Vaikka nyt olis kuinka paska olla jne niin puolen vuoden päästä asiat voi olla ihan toisin.
Nyt sun pitää saada itelles joko lääkkeet tai kunnon stoppi kaikelle suorittamiselle, nostat kädet pystyyn vaan miehes edessä ja sanot ettet tosiaankaan enää jaksa! Tai menet psykiatrisen päivystykseen tms.
Tsemppiä! tiedän niin tuon tunteen, mutta siitä selviää kyllä.
Älä tee sitä, älä jätä perhettäsi, sinun pitää hakea ulkopuolista apua että osaat etsiä kultaisen keskitien. Nyt olet vetämässä äärilaidasta toiseen: hurjana itsensä henkihieveriin raatavasta täydellisestä äidistä äitiin, jota ei ole. Käsi sydämelle: tajuathan, että lapsesi haluavat äidin; sillä, onko kaikki tiptop, koti siisti, lapsilla terveellistä ruokaa jne. ei ole väliä. Haethan apua itsellesi, heti aamulla? t. itsekin joskus samoja miettinyt, sittemmin ylös päässyt :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä mieti miksi sinulle on käynyt niin vaan keskity pääsemään ylös sieltä mustasta energiasta. Sinulle on varmaan tapahtunut isoja kriisejä. Varmaan saisit apua perheneuvolasta. Sinne voi mennä juttelemaan yksinkin. Jos lasten isä ei ole kykenevä ottamaan vastuuta haastavista lapsista, niin voisitte ehkä saada tukiperheen, että saisit levätä ja hoitaa itsesi kuntoon.
Helsingissä on psykiatrinen päivystys Auroran sairaalassa Nordenskiöldinkadulla miltei jäähallia vastapäätä, sinne voit kävellä sisään vaikka heti, jos siis olet kohtuullisen matkan päässä. Tai mihin tahansa sairaalaan päivystykseen. Siellä sitten kerrot, että ihan oikeasti et jaksa enää ja että haluaisit kuolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä ikäiset lapset? Aika auttaa. Ajan myötä tulee myös niitä positiivisia asioita (kyllä se aurinko paistaa risukasaankin). Usko pois. Itsekään en olisi uskonut, mutta niin vain kävi.
Sillä välin, rauhoitu. Tee vain yksi "ylimääräinen" asia päivässä (vaikka kyllä niissä rutiineissakin riittää, tiedän). Pysähdy myös lasten kanssa, istu vain sohvalla tai makaa sängyllä ja paijaa ja juttele. Kirjoita mietteitäsi ylös, auttaa aina hetkeksi. Tai pyydä apua, jos tuntuu ettei se aurinko ajoissa nouse.
Ja toistan: Tuosta tuntuu varmasti joskus yhdestä jos toisesta ulospäin niin energisestä ihmisestä.
Hankit lähetteen vaikka psykiatriselle osastolle siten, jos tarpeen.
Lapsillasi ei voisi pahempaa traumaa olla kuin äitinsä menetys.
Uupumuksesta ja masennuksesta on mahdollista parantua, itse olen siitä elävä esimerkki.
Kaikkea mahdollista hyvää sinulle ap!
Kaikki lapset on alle eskari-ikäisiä.
Ja muutama teistä osui varmaan naulan kantaan, taidan olla ylisuorittaja.
Miehellä on ollut myös vaikea vuosi ja ehkä sen takia olen ottanut harteilleni enemmän ja koko ajan enemmän kunnes huomasin että nyt on liikaa.
Isoimpana ongelmana on väsymys. Kaikki lapset valvottavat ja yksi lapsista on haastavaakin haastavampi.
Tuntuu että kodista on tullut sen mustan energian lähde. Ei jaksaisi lähteä minnekään kun ei energia riitä muttei halua jäädä kun ahdistaa niin että henki ei kulje välillä. On siis pakko pyrkiä täältä pois ja joka kerta eteiseen astuessa itku painaa kurkkua että täällä taas ollaan.
Olen masentunut ja yritin hakea apua. Soitin yli kuukausi sitten päivystykseen, itkin ja haukoin henkeä ja sanoin että tuntuu että pää sekoaa nyt. Sain ajan ja lastenhoitajankin lyhyellä varoitusajalla. Jonotin täristen kaksi tuntia lääkärille jolle aika piti olla (kävin kyselemässä joko pääsee, joko pääsee ja aina nuiva ei vastauksena). En voinut jäädä kauemmaksi aikaa odottamaan sillä lapsenvahti piti mennä päästämään pois. Rintaa puristi ja itku pääsi kun kävelin pois saamatta apua. Tuon kaksituntisenkin olisin voinut nukkua jos olisin tiennyt että turhaa yritin apua saada.
ja tämän viestiketjun voit näyttää vaikka miehellesi ja äidillesi. Voimia!
älä edes odota aamuun asti. Mene nyt. Ja printtaa vaik tää mukaan!
mahdollista vahtia lapsia heti huomenna, niin että pääset lääkäriin uudestaan. Kurjaa, ettet saanut apua, vaikka lääkärille piti olla aika. Itse masennusta sairastaneena tiedän, että helpåpoa avun hakeminen ei ole silloin, kun tuntuu, että voimia ei ole mihinkään ja itkettää koko ajan. Mutta siitä voi selvitä, ihan varmasti. Kokemusta on siitäkin. Toivon sinulle voimia ja että saat apua!
pikemminkin olen halunnut tehdä asiat niin kuin toivoisin itselleni tehtävän ja halunnut että kaikkien muiden on hyvä olla.
Itsemurha ajatuksena on ehkä vähän nolo mielestäsi, mutta tuntuu olevan välillä ainoa ulospääsy tästä kaikesta. Ehkä en haluaisi kenekään tietävän etten olekaan niin eloisa kuin miltä näytän. Ehkä en halua kenekään tietävän kuinka heikko oikeasti olen, etten jaksa enää hoitaa lapsiani tai kotiani.. Ajattelinkin lääkäriltä pyytää mahdollisuutta osastolle pääsystä, mutta koko ajan taka-alalla on ajatus siitä että joudun selittelemään ehkä muille miksi sinne jouduin/menin..
AP