Matias Marttinen: "työttömyysluvut ovat huonot, mutta tavoite on yhä 100 000 uutta työpaikkaa!
Nyt koko kansa Matiaksen avuksi! Miten saamme 100 000 uutta työllistettyä?
Kommentit (25)
Tavoitteet pitää olla korkealla. Jos tähtäät tähtiin, pääset maahan, jos tähtäät maahan, et pääse mihinkään.
Eikös se valtiovarainministeriö juuri laskeskellut, että 90000 laskennallista työpaikkaa on vaikutettu olemaan olemassa. Ja ihan siis feikkiä se työttömyysaste, joka hipoo EU:n kärkeä. Vielä vähän leikkaamista ja huutelua, niin kyllä se tavoite arviolta täyttyy. Eikä sekään siis ollut mikään lupaus, vaikka olikin.
Tavoite on keksiä ikiliikkuja tietysti ja että Suomi on maailman rikkain valtio. Pitäähän tavoitteiden olla korkealla.
Taisi Marttinen käydä ylellä taas kertomassa että rikollisuus ja orjuuttaminen saa jatkua eikä ole tarvetta lisätä keinovalikoimaa, sinne sitten vain telakalle töihin kilpailemaan orjatyövoiman kanssa nuoriso
Marttinen valehteli kunnon oikeistolaiseen tapaan kun väitti että vasemmisto ei tehnyt mitään thai poimijoiden olojen korjaamiseksi kun nimenomaan Li Andersson oli se joka toi epäkohdat esiin ja vaati niihin muutoksia mutta mitä muuta oikestolta voi odottaa.
Vaaleihin mennään inttämällä tuota tavoitetta ja vaaleja kohti aletaan keksiä uusia valheita seuraavalle kaudelle. Uskooko joku tuota porukkaa vielä?
Luodaan 100 000 uutta työpaikkaa joissa palkka 8 euroa tunti ja lopetetaan 200 000 paremmin palkattua työpaikkaa.
Pskaa lupasivat ja PerusSuomalaiset myötäili perässä Tikun ja Takun vanavedessä🤡
No niitä on tullut 100000 uutta työtöntä ja varmaan kohta enemmänkin, niin mitä se 100000 uutta työpaikkaa enää hyödyttää?
Tekoäly vois korvata hallituksen niin säästettäisiin ja olisi humaanimpaa toimintaa.
V*ttu mikä pelle🤡hallitus. En ole aiemmin moista pelleilyä nähnyt. Koko porukka pellejä.
Perkele. Näissä vallassa olevissa ei ole kyllä yhtäkään sellaista, jota voisin vaaleissa äänestää.
Marttinen kyseli miksei Marinin hallitus korjannut kaikkia työelämän riistoja ja lainsäädäntöä? Miksei Marinin hallitus korjannut verotusta millä olisi voinut vähentää velkaantumista?
VASTAUS: SIPILÄN JA KEPUN TAKIA.
Kepun marjayrittäjät kannattavat ulkomaalaista halpatyövoimaa, eikä siellä kannateta riiston kriminalisoimista.
Sipilä lukitsi hallitusohjelman kokonaisveroasteen, eikä kepu suostunut mihinkään valtion tulojen lisäämisiin Kepussa talkoita ovat aina tehneet köyhät ja työläiset, kun varakkaat saa itse päättää. Esimerkkinä KILPAILUKYKYSOPIMUS.
Minkähän takia joka hallituksessa työministeri on helevetin huono? Sannan hallittuksessa oli Tuula H ja ainut uudistus ja saavutus oli että työkkärin nettisivut korvattiin työmarkkinatori sivuilla. Työllistävä vaikutus oli 0, jotakin HTV:ta, 1 koodari värkkäsi uuden alusta samalle paskalle.
Vierailija kirjoitti:
Marttinen kyseli miksei Marinin hallitus korjannut kaikkia työelämän riistoja ja lainsäädäntöä? Miksei Marinin hallitus korjannut verotusta millä olisi voinut vähentää velkaantumista?
VASTAUS: SIPILÄN JA KEPUN TAKIA.
Kepun marjayrittäjät kannattavat ulkomaalaista halpatyövoimaa, eikä siellä kannateta riiston kriminalisoimista.
Sipilä lukitsi hallitusohjelman kokonaisveroasteen, eikä kepu suostunut mihinkään valtion tulojen lisäämisiin Kepussa talkoita ovat aina tehneet köyhät ja työläiset, kun varakkaat saa itse päättää. Esimerkkinä KILPAILUKYKYSOPIMUS.
Suomessa onkin ihan liikaa puolueita, se tarkoittaa että hallitukset ovat aina kompromisseja ja kompromissit vesittävät tärkeätkin muutokset. Kirsikkana kakussa vielä aina vaa'ankielenä olevat ruotsalaiset, jotka myyvät vaikka mummonsa jos kaupat tehdään ruotsiksi. Kaksipuoluejärjestelmä olisi paljon parempi, se toimii suuremmissakin maissa.
Matias marttisella on kikkeli pystyssä kun vauva on sylissä.
Jotenkin voisi ajatella, että tämä ns. työvoiman tarjonnan lisääminen, on hallituksen todellinen tavoite yhdessä työelämäheikennysten tuoman työnantajan vallan lisääntymisen kanssa.
Jos pelkästään töitä, ei palkkaa - niin tiedän yhhden kokkareen, joka etsii lastenhoitajaa ilman kielitaitoa.