Miksi suomalaiset ovat niin itsetuhoinen kansa? Sanna Marin toi valoa, toivoa ja huippityöllisyyden. Miksi suomalaiset käänsivät selkänsä?
Suomi oli nousujohteessa ja paljon tuli huomiota maailmalta. Miksi suomalaiset käänsivät selkänsä Sannalle? Nyt kansa kärsii ja köyhtyy, aivan kuin suomalaiset olisivat riippuvaisia omasta kurjuudestaan 😔
Kommentit (27)
Kaunis Sanna yritti kertoa suomalaisille totuuden, mutta suomalaiset eivät kuunnelleet 😔
PÄÄMINISTERI Sanna Marin (sdp) sanoi MTV:n pääministeritentissä, etteivät leikkaukset ole hänestä ratkaisu Suomen talouden velkaantumiseen myöskään tilanteessa, jossa Suomen taloutta ei saada kasvuun.
- Jos meidän taloutemme olisi pidempiaikaisessa taantumassa, niin silloin ei ole oikea hetki leikata, vaan me tarvitsemme elvyttävää finanssipolitiikkaa, Marin sanoi.
Hän muistutti, että finanssikriisin jälkeen taloutta ei saatu nousuun leikkauksilla.
- Meidän ei pidä toistaa aiemmin tehtyjä virheitä, Marin selitti.
Aloittaja, yritä nyt jo rauhoittua noista Marin -jutuistasi. Etkö osaa ajatella mitään muuta? Sääli sinua.
Ihmiset jostain syystä äänestivät ahneita, rasisteja, kielipuoluetta ja hihhuleita mielummin, vaikka Li ja Sanu kertoivat ennen vaaleja mitä tulee tapahtumaan.
Velkaporno upposi kaupallisen oikeistomedian ja VM:n merkonomien avustuksella.
Poliisille ilmiannettu, sananvapaudellakin on vastuu, ja kunnianloukkaus on viharikos.
Ap vastailee itselleen, kunhan saa taas rienata ta haukkua henkilöä jota ei edes tunne. Hanki oikeasti apua, olet todella sairas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
sanna oli lapsia vihaava ihmisoikeusrikollinen, joka tuhosi Suomen
Laitatko linkin minkä tuomion sai.
Tuliko pikku fasistilla paha mieli?
Sannakiimainen saa iltaorkut kun sai tehtyä haukkumisketjun.

Linkki?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliisille ilmiannettu, sananvapaudellakin on vastuu, ja kunnianloukkaus on viharikos.
Ei ollut mitään kunnianloukkausta, koska kaikki on faktaa. Sanna pitäisi tuomita maanpetoksesta ja ihmisoikeusrikoksista lapsia kohtaan. Olet fasisti.
Sinun paikka on suljetulla osastolla mielisairaalassa. Sinun fakta on luettu 7 lehdestä ja propaganda sivuilta Youtubesta. Olet todella säälittävä.

Viranomaisilla on tieto kyseisestä henkilöstä, ip tunnuksen kautta helppo henkilö tavoittaa

Nyt sinä syyllistyt kunnianloukkaukseen. Eli väitätkö että sanna ei ollut juhlimassa ja kuvat ja videot pääministerin asunnolta oli feikkejä?
Otappa iltalääkkeesi.

Niitä varmaan kiinnostaa ihan vi tusti :DD

Sinä varmaan olit siellä? Mitä ihmeen nappeja sinä syöt tai käytät. Olet todella harhainen. Ota yhteyttä mieli ry, sieltä saat keskusteluapua .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliisille ilmiannettu, sananvapaudellakin on vastuu, ja kunnianloukkaus on viharikos.
Ei ollut mitään kunnianloukkausta, koska kaikki on faktaa. Sanna pitäisi tuomita maanpetoksesta ja ihmisoikeusrikoksista lapsia kohtaan. Olet fasisti.
Ja sä olet aivoton idiootti.-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliisille ilmiannettu, sananvapaudellakin on vastuu, ja kunnianloukkaus on viharikos.
Ei ollut mitään kunnianloukkausta, koska kaikki on faktaa. Sanna pitäisi tuomita maanpetoksesta ja ihmisoikeusrikoksista lapsia kohtaan. Olet fasisti.
Sinun paikka on suljetulla osastolla mielisairaalassa. Sinun fakta on luettu 7 lehdestä ja propaganda sivuilta Youtubesta. Olet todella säälittävä.
Nyt sinä syyllistyt kunnianloukkaukseen. Eli väitätkö että sanna ei ollut juhlimassa ja kuvat ja videot pääministerin asunnolta oli feikkejä?
Otappa iltalääkkeesi.
Sinä varmaan olit siellä? Mitä ihmeen nappeja sinä syöt tai käytät. Olet todella harhainen.
Hahahahaa. Rikoinko mielesi? Olet nimittäin todella sekaisin. No sitä se fasismin kannatus teettää.
Vierailija kirjoitti:
Sannan seuraava duuni on ilmeisesti viedä Gazan kannsanmurha loppuun pomonsa Tony Blairin alaisena?
Häh? Nyt en ymmärtänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliisille ilmiannettu, sananvapaudellakin on vastuu, ja kunnianloukkaus on viharikos.
Ei ollut mitään kunnianloukkausta, koska kaikki on faktaa. Sanna pitäisi tuomita maanpetoksesta ja ihmisoikeusrikoksista lapsia kohtaan. Olet fasisti.
Sinun paikka on suljetulla osastolla mielisairaalassa. Sinun fakta on luettu 7 lehdestä ja propaganda sivuilta Youtubesta. Olet todella säälittävä.
Nyt sinä syyllistyt kunnianloukkaukseen. Eli väitätkö että sanna ei ollut juhlimassa ja kuvat ja videot pääministerin asunnolta oli feikkejä?
Otappa iltalääkkeesi.
Sinä varmaan olit siellä? Mitä ihmeen nappej
Ääliö ei edes tiedä mitä fasismi on 🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliisille ilmiannettu, sananvapaudellakin on vastuu, ja kunnianloukkaus on viharikos.
Ei ollut mitään kunnianloukkausta, koska kaikki on faktaa. Sanna pitäisi tuomita maanpetoksesta ja ihmisoikeusrikoksista lapsia kohtaan. Olet fasisti.
Ja sä olet aivoton idiootti.-eri
Kunnianloukkaus on asianomistajarikos ja voin tehdä sinusta rikosilmoituksen.
Ap, oletko nyt tyydytetty kun luet näitä törkykommentteja?
Sanna tuhosi Suomen talouden.
Itsekäs pyrkyri.