Oletko joskus nähnyt mielestäsi huonon teatteriesityksen?
Minä kerran, Kansallisteatterissa. En pitänyt siinä mistään, edes lavastuksesta. Toivoin vain, että se loppuisi.
Entä te?
Kommentit (7)
Viimeisimmät hallituksen kysely tunnit.
Joka ikinen kerta Suomessa, en usko meneväni enää täällä teatteriin :D Esitys on joko huutamista ja säntäilyä tai jotain mukataiteellista ankeaa kurjuuden maksimointia.
Mieleen on jäänyt Q-teatterin Berlin Alexanderplatz, en pitänyt yhtään, ja liian pitkäkin oli.
Nukahdin jo alussa ja heräsin kun loppui. Varmaan ihan hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Olin vuosia, vuosia sitten Lahdessa katsomassa Pitkän päivän ilta nimistä esitystä. Kamalan tylsä, nimensä mukainen. Aika tuntui todella pitkältä, katselin lavasteita enemmän kuin esitystä.
Samoin Lahdessa, ehkä 10 vuotta sitten. Evakon laulu. Odotin musiikkia. Taisi olla pelkkä loppulaulu. Lavasteet ja esitys toi mieleen vanhat kansakoulunäytelmät. Joku esitti "lemmikkikoiraa" sukkapuvussa ja naukui kuin kissa. Olisin lähtenyt kesken pois, ellen olisi ollut vanhusten saattajana.
Juurikin Kansallisteatterissa joskus 80-90-luvulla, paikkani oli pylvään takana, en nähnyt näyttämölle. Lisäksi salissa oli järkyttävän kylmä. Teatteri on varmaankin remontoitu jo moneen kertaan tuon jälkeen. En pidä teatterista. Katselen mieluummin elokuvia. Teatterissa puhutaan epäaidosti huutaen.
Olin vuosia, vuosia sitten Lahdessa katsomassa Pitkän päivän ilta nimistä esitystä. Kamalan tylsä, nimensä mukainen. Aika tuntui todella pitkältä, katselin lavasteita enemmän kuin esitystä.