Olisiko lapsen hankkiminen itsekästä minun tilanteessa?

Jos olet nainen se juna meni jo. 

Kyllä se alkaa olla tuossa iässä. Jokunen vuosi menisi ennen kuin tärppää (teoreettinen mahdollisuus on, keskimäärin yksi viisikymppinen Suomessa raskautuu vuosittain), mutta vammaisuuden riski on suuri. Olisit ehkä 50 kun lapsi syntyy, ja jos 80-vuotiaana olisit jo avuntarvitsija niin lapsi olisi vasta aikuisuuden alussa ja tarvitsisi vielä äitiä elämäänsä muutenkin kuin huollettavana. Unohda koko juttu.

Nyt kuulostaa kyllä lähtökohdat aika huonoilta, sori vaan. Hanki lemmikki, se voisi tehdä sinulle hyvää.

Minua huolettaa tässä monikin asia, kuten oma jaksaminen ja psyykkisen sairauden mahdollinen periytyminen. 

Ap

Miksi sinä jankkaat tätä? Luuletko että vastaukset muuttuu?

En nyt tiedä onko tosissaan kirjoitettu, mutta olisi tuo mielestäni aivan sairasta vaikka olisit 27 tai 37. 

Äitini on kaksisuuntainen ja epävakaa ja molemmat vaivat räjähtäneet käsiin aina synnytysten jälkeen eli meno oli melkoista ja jokaiselle sisarukselle saatiin kunnon traumat jo vauvaiässä. Oli vaikka mitä lastensuojelun tukitoimea ja nyt ollaan koko sisarusparvi aika 50/50 joko addikteja tai välit poikki äitiin ja osalla isäänsäkin. Itse kuulun siihen "välit poikki ja 500km min väliä"-kerhoon. 

Ei kannata hankkia lapsia täyttämään sisäistä tyhjyyden tunnetta. Minusta ei ainakaan tullut veronmaksajaa eikä kaveria tunne-elämältään taaperon tasolle jääneelle äipälle. Ihan yhtä lailla hän yhä tarvitsee terapiaa ja ulisee yksinäisyyttään ja uhriutuu, mitä viimeksi -22 kuulumisia kuulin. 

Vierailija kirjoitti:

Minua huolettaa tässä monikin asia, kuten oma jaksaminen ja psyykkisen sairauden mahdollinen periytyminen. 

Ap

Niin minuakin. Keskity omaan hyvinvointiisi.

Yritä huoletta, en usko että huolesi on aiheellinen. Juna meni jo.

Vierailija kirjoitti:

En nyt tiedä onko tosissaan kirjoitettu, mutta olisi tuo mielestäni aivan sairasta vaikka olisit 27 tai 37. 

Äitini on kaksisuuntainen ja epävakaa ja molemmat vaivat räjähtäneet käsiin aina synnytysten jälkeen eli meno oli melkoista ja jokaiselle sisarukselle saatiin kunnon traumat jo vauvaiässä. Oli vaikka mitä lastensuojelun tukitoimea ja nyt ollaan koko sisarusparvi aika 50/50 joko addikteja tai välit poikki äitiin ja osalla isäänsäkin. Itse kuulun siihen "välit poikki ja 500km min väliä"-kerhoon. 

Ei kannata hankkia lapsia täyttämään sisäistä tyhjyyden tunnetta. Minusta ei ainakaan tullut veronmaksajaa eikä kaveria tunne-elämältään taaperon tasolle jääneelle äipälle. Ihan yhtä lailla hän yhä tarvitsee terapiaa ja ulisee yksinäisyyttään ja uhriutuu, mitä viimeksi -22 kuulumisia kuulin. 

Kiitos tästä. Todella surullista. Jospa tästä olisi jollekin asiaa miettivälle, kuten ap, hyötyä.

Lapsi vaatii paljon ja etenkin aikuista vanhempaa. Kehitä omaa sosiaalista elämää ja panosta siihen.

Kyllä olisi itsekästä. Älä tee lasta yksinäisyyden pelosta noin huonoilla eväillä. Eikä lapsen olemassaolo takaa seuraa vanhuuteen. Jos olet yksinäinen hakeudu vapaaehtoistoimintaan.

Tiedän kaksi eläeläisrouvaa, jotka ovat terveiden ja menestyneiden aikuisten lasten äitejä, vaikka ovat kauan sairastaneet vakavia psykiatrisia sairauksia ja olleet osastohoidossa vuosien varrella.

He kuitenkin ovat naimisissa ja isät sekä sukulaiset ovat varmaankin osallistuneet ja ottaneet vastuuta. Mutta oikein hyviä äitejä, mummoja ja todella mukavia ihmisiä nämä rouvat ovat. Mitä itsekkyyteen tulee, niin toinen on sen suhteen aivan keskiverto, ja toinen on harvinaisen epäitsekäs ja lämmin.

Eräs sukulaiseni sairasti nuorena psykoosin ja sai sen jälkeen lapsen. Lapsesta tuli ihan tavallinen työssäkäyvä ihminen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

En nyt tiedä onko tosissaan kirjoitettu, mutta olisi tuo mielestäni aivan sairasta vaikka olisit 27 tai 37. 

Äitini on kaksisuuntainen ja epävakaa ja molemmat vaivat räjähtäneet käsiin aina synnytysten jälkeen eli meno oli melkoista ja jokaiselle sisarukselle saatiin kunnon traumat jo vauvaiässä. Oli vaikka mitä lastensuojelun tukitoimea ja nyt ollaan koko sisarusparvi aika 50/50 joko addikteja tai välit poikki äitiin ja osalla isäänsäkin. Itse kuulun siihen "välit poikki ja 500km min väliä"-kerhoon. 

Ei kannata hankkia lapsia täyttämään sisäistä tyhjyyden tunnetta. Minusta ei ainakaan tullut veronmaksajaa eikä kaveria tunne-elämältään taaperon tasolle jääneelle äipälle. Ihan yhtä lailla hän yhä tarvitsee terapiaa ja ulisee yksinäisyyttään ja uhriutuu, mitä viimeksi -22 kuulumisia kuulin. 

Olen pahoillani teidän puolesta.

Ap

Miten sä nyt vasta 47-vuotiaana tätä mietit? 

Miten ajattelit lasta yrittää kun sulla ei oo miestä? Lapsettomuusklinikat ei noin vanhoja asiakkaita ota. 

Ja vastaus Joo, olisi Itsekästä yrittää (puhun yrittämisestä enkä hankkimisesta, koska todennäköisesti se ei onnistuisi).

Kuka haluaisi olla lapsi jolla on mielisairas äiti, isää ei maisemissa, isovanhemmat kuolleet tai niin vanhoja ettei niistä ole iloa lapselle, ja vielä hyvin köyhänä jonka äiti ei edes ammattia ole onnistunut hankkimaan? 

Vierailija kirjoitti:

Miten sä nyt vasta 47-vuotiaana tätä mietit? 

Kun en ole aiemmin uskaltanut yrittää lasta oman terveydentilan takia ja elämäntilanne ollut muutenkin huono. Nuorena olin joskus vakituisessa parisuhteessa mutta koin silloin olevani liian keskenkasvuinen äidiksi.

Ap

Up