Onko Helsingin katukuvassa vielä kerjäläisiä
Kommentit (7)
Ei ole pitkään aikaan puhuttu niistä romaian kerjäläsistä, joita aikoinaan oli kiusaksi asti. Ruotsissa joutuivat tavaratalon sulkemaan, kun sisäänkäynti oli täynnä kerjäläisiä, jotka kävivät ihan käsiksi asiakkasiiin. Asiakkaat äänestivät jaloillaan.
Se kerjääminen taitaa olla kiellettyäkin. Joskus näkee vaikka katusoittajia, joille ohikulkijat heittävät kolikoita.
Ei ole näkynyt suoraa kerjäämistä, mutta niitä Iso numero-myyjiä on kyllä paljon. Kerjäämistähän sekin tietty on.
Ilmeisesti lähinnä Romaniasta ovat.
Kyllä on munkin seudullakin. Pitäjämäessäkin olen nähnyt.
Ei vain keskustassa siis ainakaan Helsingissä.
On kiitä romanikerjäläisiä siinä ydinkeskustassa vieläkin valitettavasti. Onneksi lähtevät nopeasti livohkaan kun huutaa niille kiroillen niiden lähestyessä että työntävät ne kaupittelemansa lehdet sinne minne aurinko ei paista ja että kukaan ei halua ostaa sitä niiden p*skalehteä ja että voisivat mennä töihin. En jaksa niitä yhtään kun yrittävät pakkomyydä jotain p*skaa ihmisille.
Joku mies kaupusteli jotain lehteä mutta pysyi loitolla kun katsoin muualle.
Kerjäläisiä on, mutta en tiedä kelle antavat kerjuutuotot.