Onko toivoa ikinä saada kolmatta lasta, jos mies ei halua?

Keskustelin mieheni kanssa tänään ihan samasta asiasta, eli kolmannesta lapsesta. Mies totesi, että ei me kestetä, menee hermot. Ja sillä kun ei mene hermot ikinä lasten kanssa!!



Toisaalta, ehkä tuo oli sellainen vastaus, mistä voi vähän neuvotella vielä... just äsken pohdin, että jos ehottais, että koitetaan vaikka muutama kuukausi, ja jos ei tärppää, niin unohdetaan sitten koko asia, ja uskotaan, ettei meille ole kolmatta tarkoitettu... en tiedä. Itse haluaisin kovasti. Haluaisin saada vielä kerran sen pienen vastasyntyneen rintani päälle, saada imettää vauvaa ja nähdä, miten hän kehittyy ja kasvaa. Ja millanen hänestä tulee...

kun minulta oli vauvatekoikä mennyt. Välillä käväisee mielessä miksei sitten lähtenyt muutamaa vuotta aiemmin.

että miehesi ei muuta mieltään painostamalla. Ja jos miehesi kärsii työuupumuksesta, niin olisiko todellakin mielestäsi hyvä ratkaisu lisätä elämään palanen, joka vähintäänkin tuplaa hänen uupumuksensa, ja vie mahdollisuudet nollata päätä ja levätä?



Suosittelen, että annat ajan kulua, annat miehen hoitaa työuupumuksensa kunnolla pois ja tarkastelet tilannetta sitten uudestaan. Jo parin vuoden päästä hänellä saattaa taas olla resursseja vauvan hoitamiseen, tai sitten ei.



Jos se kolmas lapsi on pakko saada, niin sitten joutunet tekemään raskaan päätöksen parisuhteenne tulevaisuudesta.

Olin kertonut asiasta jo suhteen alussa ja mies oli samaa mieltä. Toki asiat muuttuvat, mutta mulla oli todella suuri tarve saada vielä kolmas lapsi. Sairastuin keskimmäisen ollessa pieni ja siksi en itsekaan halunnut kolmatta heti perään. Kun sitten toivuin, aloin puhu miehelle kolmannesta. Mies oli aika jyrkästi vastaan.



Mä puhuin asiasta useamman vuoden ja kerroin lopulta rehellisesti, että luultavasti katkeroidun, jos en saa edes yrittää kolmatta lasta. Lopetin myös kolmannesta puhumisen. Mies sitten mietti asiaa aikansa ja ilmoitti lopulta, että hänelle sopii se kolmas.



Kun sitten saatiin se kolmas lapsi, mä olin todella onnellinen ja vaikka mies ei aivan alusta lähtien ollut täysillä mukana, on pikkuhiljaa pitänyt hyvänä asiana tuo kolmas. Hänestä on ollut todella paljon iloa koko muulle perheelle, myös miehen mielestä. Hetkeäkään mies ei ole katunut sen jälkeen kun kuopus oli puoli vuotias :))

Ilmotin vaan miehelle, et haluan vauvan. Asia olla sillä selvä..



Tosin meillä ei vauvat oo koskaan valvottanu. Ja nyt lapset jo niin isoja et ollaan saatu tulla ja mennä miten vaan jo vuosia.



Joten alotetaanpa taas kerran alusta :)

Olen yrittänyt olla painostamatta ja tietysti pitää olla työuupumus hoidettu ennen kuin mitään lasta aletaan haaveilla. Olen nyt 31v, joten aikaakin vielä on. Tuntuu vain niin lohduttomalta, jos tietää, että minä yksin vain haaveilen ja haaveeksi vauva jää, että ikinä enää en saa lasta. Mies oli nyt niin jyrkästi vastaan, vaikka aiemmin on ollut myöntyvämpi ja jopa puhunut, että "pitäis varmaan muuttaa isompaan jos meille se yksi lapsikin vielä tulisi".

Onhan sitä isompiakin traumoja ihmisillä, mutta kyllä mua harmittaa pitkän aikaa, jos vauvalle ei edes voi antaa tilaisuutta tulla. Ehkä miettisin asiaa lopun ikääni, toki kaikilla ihmisillä on unelmia, jotka jäävät toteuttamatta.

ap

että miehesi ei muuta mieltään painostamalla. Ja jos miehesi kärsii työuupumuksesta, niin olisiko todellakin mielestäsi hyvä ratkaisu lisätä elämään palanen, joka vähintäänkin tuplaa hänen uupumuksensa, ja vie mahdollisuudet nollata päätä ja levätä?

Suosittelen, että annat ajan kulua, annat miehen hoitaa työuupumuksensa kunnolla pois ja tarkastelet tilannetta sitten uudestaan. Jo parin vuoden päästä hänellä saattaa taas olla resursseja vauvan hoitamiseen, tai sitten ei.

Jos se kolmas lapsi on pakko saada, niin sitten joutunet tekemään raskaan päätöksen parisuhteenne tulevaisuudesta.

Ehkä meilläkin on vielä toivoa.

ap

Olin kertonut asiasta jo suhteen alussa ja mies oli samaa mieltä. Toki asiat muuttuvat, mutta mulla oli todella suuri tarve saada vielä kolmas lapsi. Sairastuin keskimmäisen ollessa pieni ja siksi en itsekaan halunnut kolmatta heti perään. Kun sitten toivuin, aloin puhu miehelle kolmannesta. Mies oli aika jyrkästi vastaan.

Mä puhuin asiasta useamman vuoden ja kerroin lopulta rehellisesti, että luultavasti katkeroidun, jos en saa edes yrittää kolmatta lasta. Lopetin myös kolmannesta puhumisen. Mies sitten mietti asiaa aikansa ja ilmoitti lopulta, että hänelle sopii se kolmas.

Kun sitten saatiin se kolmas lapsi, mä olin todella onnellinen ja vaikka mies ei aivan alusta lähtien ollut täysillä mukana, on pikkuhiljaa pitänyt hyvänä asiana tuo kolmas. Hänestä on ollut todella paljon iloa koko muulle perheelle, myös miehen mielestä. Hetkeäkään mies ei ole katunut sen jälkeen kun kuopus oli puoli vuotias :))

mun mies ei suostu edes toiseen lapseen :(

Siirrä sinäkin se ajattelu sieltä synnytyselimistä yläpäähän.

Ilmotin vaan miehelle, et haluan vauvan. Asia olla sillä selvä.. Tosin meillä ei vauvat oo koskaan valvottanu. Ja nyt lapset jo niin isoja et ollaan saatu tulla ja mennä miten vaan jo vuosia. Joten alotetaanpa taas kerran alusta :)

niin sitten kiinnittäisin tuohon työuupumus-kohtaan huomiota. Se voi viedä voimat sillä tavalla, että mikään, mikä veisi energiaa, ei tunnu järkevältä tai hyvältä. Tavallaan jos arki tuntuu tyhjältä, raskaalta ja negatiiviselta, niin ei siinä hirveästi vauvanhoito tunnu hyvältä, vaikka normaalitilanteessa kyllä osaa muistaa, että hyvät puolet voittavat huonot.

Niin ne muutkin tämän sivuston lierot eukot tekevät

..niillä omilla geeneillänne! Kyllä kaksi pitää riittää! Mieluummin yksi.

täällä ne käy ne elämäänsä väsyneet joka ketjussa kertomassa mikä lapsiluku on hyvä



se siitä solidaarisuudesta tai empatiakyvystä, mää ja mun näkemykset