Muita jotka ei osaa olla oman lapsuudenperheen ja suvun kanssa tekemisissä?
Nimenomaan siis ei osaa. Sillä haluaisin kyllä, ei heissä ole mitään vikaa tai ärsyttävää. En vain osaa keskustella heidän kanssaan, en keksi mitään sanottavaa, en keksi mitään vastattavaa heille. Olo on kummallinen ja vaikea heidän seurassa, kuin toisilleen tuntemattomat laitettaisiin väkisin samaan huoneeseen ja käskettäisiin leikkiä, että ovat läheisiäkin. Ja sitten kukaan ei keksisi mitään sanottavaa, joku yrittäisi jotain säästä jutella, mutta muut vaikenisivat, ja olisi hyvin vaivaantunut ja väkinäinen tunnelma. Tosin meillä kaikki kyllä haluavat viettää aikaa yhdessä, noin periaatteessa, mutta tunnelma on silti tuo. En ymmärrä miksi. Ei ole mitään pahaa traumaa kellään perheestä ja suvusta, kaikilla sama koulutustaso (melkein koko suvussa) ja samankaltainen arvomaailma jne. Ikääkin minulla jo 40 ja sisaruksillani 35-47. Molemmat vanhemmat elossa vielä. Mikä tämä voi olla, että ei vain osaa olla heidän kanssaan? Ja siis, no, ahdistaa.
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Eipä itsellänikään ole mitään sanottavaa lapsuuden perheelle tai suvulle. Ei kyllä pidetä juurikaan yhteyttä. Siskon kanssa olen tekemisissä mutta muuten lähinnä lasten syntymäpäivillä.
Osaatko sanoa miksi teillä on noin? Itse kun ainakin pidän sisaruksistani ja haluaisin olla paljon läheisempi heidän kanssaan, mutta en vain osaa, en keksi yhtään mitään sanottavaa. Vaikka muuten olen sanavalmis ja puhelias ihminen. Heidän seurassaan vain ihan päinvastaista enkä tajua miksi. Ap
Suomalaisuus on juuri tuollaista usein. Oma perhe on vähän vaikea mutta ehkä karjalainen, paljon puhetta
Hep! Mutta minä en oikeastaan edes juuri halua.
Oletko yksinäsi tuon kanssa vai tuleeko muu perhe sujuvammin keskenään toimeen?
Mua hirvittää joskus vanhemman tapa haalia liikaa menoja ja tapaamisia, aamusta iltaan. Jopa siinä määrin se vaivasi, että tulin erilaiseksi. Ja voisin tietysti hieman enemmän taas itse katsoa, jos tekis elämällä jotain, että on ihmisiä hieman enemmän. Muiden elämään taas en puutu.
On joo. Erilaiset elämäntyylit ja tavat.
Vierailija kirjoitti:
Oletko yksinäsi tuon kanssa vai tuleeko muu perhe sujuvammin keskenään toimeen?
Muu perhe tulee keskenänsä sujuvammin toimeen, siis ilman minua. Tiedän, että he pitävät minusta ja välittävät minusta, mutta jotenkin hekään eivät osaa olla minun kanssa. En tajua sitäkään miksi, olen kuitenkin kaikenkaikkiaan pidetty ihminen myös töissä ja muutenkin. Ystäviäkin minulla on paljon. Ap
Sinulla on jokin tunnelukko, jonka taustaa et ole tiedostanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä itsellänikään ole mitään sanottavaa lapsuuden perheelle tai suvulle. Ei kyllä pidetä juurikaan yhteyttä. Siskon kanssa olen tekemisissä mutta muuten lähinnä lasten syntymäpäivillä.
Osaatko sanoa miksi teillä on noin? Itse kun ainakin pidän sisaruksistani ja haluaisin olla paljon läheisempi heidän kanssaan, mutta en vain osaa, en keksi yhtään mitään sanottavaa. Vaikka muuten olen sanavalmis ja puhelias ihminen. Heidän seurassaan vain ihan päinvastaista enkä tajua miksi. Ap
En tiedä. Vieraannuttiin toisistamme, kun kasvettiin aikuisiksi. Erilaiset elämäntilanteet ehkä ja toiveet esimerkiksi sille yhteydenpidolle. Sitten vain tajuttiin, ettei tiedetä toisistamme mitään, eikä olla niin samanlaisia ihmisiä, että edes tutustuttaisiin ilman sukulaisuussuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on jokin tunnelukko, jonka taustaa et ole tiedostanut.
Ehkä? Mitenhän sen jäljille pääsisi? Ja onko niillä muilla siis myös joku tunnelukko minun suuntaan? En keksi mikä se voisi olla. Meillä on aina ollut ystävälliset välit, ei mitään riitaa, ei epäreilua kohtelua tms. Ap
Mulla sama ja mitään tunteita en pysty näyttämään perheelle, vessassa käynti on myös ahdistavaa kotikotona, en voi olla rennosti. Mitään puhuttavaa ei oikein ole.
Vierailija kirjoitti:
Et uskalla avata itseäsi heille
En kai, kun he tuntuvat täysin vierailta ja tuntemattomilta. Ja sama heillä minun suuntaan kai. Ap
Meillä siis oli keskinäisesti rentoa ja puhuttavaa kaikilla keskenämme kun olin vielä teini ja asuin kotona. Vaikea ja vieras tunnelma alkoi pian sen jälkeen kun muutin pois kotoa, vaikka muutin vain 5 km päähän, isosisarus oli muuttanut jo minua ennen eikä muuttooni liittynyt mitään draamaa. Ap
Jos ei ole puhuttavaa niin ei ole.
Kuulostaa ehkä villiltä, mutta saisitko puhuttua asiasta heille? Asian puheeksiottaminen voi tuntua tosi vaikealta, mutta senkin voisi sanoa ääneen: Musta tuntuu tosi hankalalta ottaa tää asia puheeksi, mutta ja siinä kohtaa saattaisi kaikilta hartiat vähän pudota ja keskusteltu vaan lähtisi rullaamaan. Voihan se olla, että muutkin ovat omissa päissään ajatelleet ja pohtineet samaa, mutta kukaan ei ole osannut ottaa asiaa puheeksi.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ehkä villiltä, mutta saisitko puhuttua asiasta heille? Asian puheeksiottaminen voi tuntua tosi vaikealta, mutta senkin voisi sanoa ääneen: Musta tuntuu tosi hankalalta ottaa tää asia puheeksi, mutta ja siinä kohtaa saattaisi kaikilta hartiat vähän pudota ja keskusteltu vaan lähtisi rullaamaan. Voihan se olla, että muutkin ovat omissa päissään ajatelleet ja pohtineet samaa, mutta kukaan ei ole osannut ottaa asiaa puheeksi.
Ovat varmaan pohtineet, mutta mitä sitten kun yhteen ääneen todetaan, että joo-o, väkinäiseltä tuntuu, mutta kukaan ei tiedä miksi. Ja sitten on vielä väkinäisempi olo, että mitäs nyt. Ap
Olen suvun musta lammas, tunnen itseni liian erilaiseksi. Vähän sama tilanne siis.
Minulla oli turvaton lapsuus, isällä paha päihdeongelma ja äidillä vakava mielenterveysongelma. Sisaruksessani ei ole mitään vikaa, mutta en halua olla hänen kanssaan tekemisissä, koska kaikki ikavät muistot, ahdistus ja hätä nousevat pintaan tapaamisen jälkeen. Hän on kuin elävä muistutus kaikesta pahasta, mitä koko lapsuutemme oli.
Eipä itsellänikään ole mitään sanottavaa lapsuuden perheelle tai suvulle. Ei kyllä pidetä juurikaan yhteyttä. Siskon kanssa olen tekemisissä mutta muuten lähinnä lasten syntymäpäivillä.