Lue keskustelun säännöt.
APUA! Tarviin lomaa omista lapsistani!!
08.08.2011 |
Huhhuh. Olen työssäkäyvä äiti, mieheni on aika paljon kotona ja lapset useimpina päivinä päiväkodissa. Mä hoidan työni, elätän perhettä, mies tekee satunnaisia töitä ja hoitaa kotihommia.
Olin lasten vauva-ajat äitiyslomalla 9 kk, sitten töihin takaisin.
Väitän että rakastan lapsiani eniten maailmassa ja he ovat minulle ihania aarteita, mutta en jaksa kotona käkkimistä, leikkimistä, kakkaa, sotkuja, huutoa, uhmaa... siksipä olenkin mennyt ajoissa töihin ja mieheni on hoitanut sitten lapsia.
Nyt olin pitkällä kesälomalla ja jaksoin juuri ja juuri sen kuusi viikkoa lapsiarkea aamusta iltaan, ei yhtään päivää erossa lapsista, muutaman tunnin välillä sai olla rauhassa ostoksilla tai iltamenoissa.
Nyt kun palasin töihin, en jaksaisi MILLÄÄN työpäivän jälkeen miestä ja lapsia. Haluaisin vain olla rauhassa. Teen rankkaa ja vaativaa, vastuullista työtä. Lapset ovat 4- ja 6-vuotiaat ja tuntuvat koko ajan huutavan, vaativan, tappelevan ja sotkevan. Pieniä nopeita hyväntuulen hetkiä ja sitten taas huutoatappeluavaatimuksia. Mies nalkuttaa kun syön sohvalla ja painun lenkille jo ennen lasten nukkumaanmenoa. Kyllä mä sitten taas jaksaisin kun saisin VÄHÄN omaa lomaa. Kaksi päivää vaikka... kaksi viikkoa olisi aivan luksusta...
mutta eihän se ole mahdollista.
Haukkukaa vaan, piti päästä purkamaan tämä!!
Ja tiedän, mitäs hankin lapsia. Kyllä mä niitä rakastan, mutta...
Kommentit (17)
Tässä taas yksi joka olisi voinut jäädä ilman lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
liityn siis kerhoon "ei rakasta lapsiaan".
Mulla on kanssa vaativa työ, vaatii paljon keskittymistä kun numeroiden parissa työskentelen. Iltapäivästä on sitten todella väsynyt, ja ei jaksais sitä lasten huutoa jne.
Se mikä mulla sai ajatuksia vähän muokattua, oli työpaikkakiusaaminen ja hirvittävä paine muutenkin siellä, ja odotin innolla tulevaa äitiyslomaa (hommasin yhen lisää niitä "saamarin kakaroita" joo). Tämä on SITTENKIN helpompaa, väsymys on vain fyysistä, ei tarvi itkeä aamulla tulevaa päivää, ei deadlineja tai muita aikatauluja jne.
Mun lapset on normaaleja, kehuttu jopa rauhallisiks, mutta kyllä ne tapella ja meluta osaa. Pari kikkaa olen ite keksinyt (muut "rakastan lastani" -klubilaiset osaa toki neuvoa lisää):
-kun vie lapset ulos, ihan mihin tahansa, ei ne riitele.
-usein kitinän takana on nälkä.
-lähden joskus töistä aikasemmin jotta ei ehdi itelle tulla nälkä ja päänsärky. Hommat toki seisoo mutta ei sota yhtä miestä kaipaa.
-nimenomaan se että olen paljon poissa, saa lapset kimppuuni. Heillä on paljon kerrottavaa ja huomiontarvetta. Ostamani lelu ei korvaa minun läsnäoloani.
Jep, ei muuta.
että menisit vaikka johonkin kylpylään viikonlopuksi? Ehdottaisit miehellesi, voisitte sopia, että hänkin saisi sitten vapaan viikonlopun, että pääsisi lataamaan akkujaan.
Kyllä työn ja lasten hoitaminen voi olla joskus sellaista, että voimat eivät riitä ilman lomaa. Mielestäni sun olisi ihan perusteltua ottaa hengähdystauko ja tarjota sama miehellesi. Sen jälkeen jaksaisitte varmaan molemmat olla taas paremmin läsnä kotona.
eli en usko, että oikeasti rakastat vaan ainoastaan väität niin. Ja kuten me kaikki tiedämme, etärakkaus on helpompaa kuin lähirakkaus.
Muuta asennettasi ja mieti, mitä ne rakastavat äidit tekevät, millä muulla tavalla voi osoittaa rakkauttaa kuin lähtemällä lenkille pakoon perhettä. Tai sitten tee se, mikä lapsille olisi parasta eli muuta muualle töihin ja väitätte lapsille, että äidin on työn takia pakko olla muualla. Saat ainakin vapaat viikot.
Sinulle tulee ikävä lapsia jos olet sen 2 viikkoa, mutta tarviihan ihminen omaa rauhaa välillä. Meillä minä olin viikon yksin kun mies oli lasten kanssa mummulassa, nyt hän on harrastukseensa liittyen viikon reissussa ja minä lasten kanssa. Joku ei voisi ajatellakaan noin, toiset tekevät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisitte käyneet leikki- ja huvipuistoissa, pienillä päiväretkillä, vuokramökillä tms. arjessa poikkeavasti. Varmaan lapsetkin väsyivät siihen, että et halunnut tehdä muuta kuin elää arkea ja rutiineja.
kävimme matkoilla, huvipuistossa ym, mutta sitä samaahan se lasten kanssa on, vaikeammissa olosuhteissa vain... siis oli aivan ihanaa ajoittain lomallakin, kun lapset saivat pitää kivaa ja puuhattiin yhdessä mökillä, ym. Mutta lapsiarjella tarkoitin, että koko ajan lasten seurassa ja vastuussa heistä.
Ihan sama minulle, jos joku ei usko että rakastan omia lapsiani - jätän moiset omaan arvoonsa. En tietenkään muuta mihinkään kotoani. Ja tiedän, 2 viikossa ikävä olisi jo liian suuri!
Taidan toteuttaa viikonloppuvapaan, mutta menenkin mökille yksin. Se tuntuu parhaalta vaihtoehdolta, mutta se onnistuu aikaisintaan lokakuussa...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kävimme matkoilla, huvipuistossa ym, mutta sitä samaahan se lasten kanssa on, vaikeammissa olosuhteissa vain... siis oli aivan ihanaa ajoittain lomallakin, kun lapset saivat pitää kivaa ja puuhattiin yhdessä mökillä, ym. Mutta lapsiarjella tarkoitin, että koko ajan lasten seurassa ja vastuussa heistä. Ihan sama minulle, jos joku ei usko että rakastan omia lapsiani - jätän moiset omaan arvoonsa. En tietenkään muuta mihinkään kotoani. Ja tiedän, 2 viikossa ikävä olisi jo liian suuri! Taidan toteuttaa viikonloppuvapaan, mutta menenkin mökille yksin. Se tuntuu parhaalta vaihtoehdolta, mutta se onnistuu aikaisintaan lokakuussa... ap
Tätä en yksinkertaisesti ymmärrä!
Jos olisit yksin lasten kanssa 24/7, ymmärtäisin sen, että tarvitsisit vapaata jatkuvasta vastuusta. Sitä rakkautta en ymmärrä, jossa sanot lapsia rakastavasi, mutta kuitenkin mieluummin olet ilman heitä kuin heidän kanssaan sittenkin, kun viikot olet töissä ja näet lapsia vain iltaisin. Paitsi että et näe, koska lähdet lenkille.
Mieti itse, jos miehesi tekisi samoin sinulle eli pyrkisin olemaan niin kaukana sinusta kuin ikinä. Sanoisitko sitä rakkaudeksi?
mä oon niin lippaan asti täynnä näitä lapsia, huutoa ja sotkua.
Kaiken lisäksi mä luulin, että koulut alkaa jo huomenna, mutta se alkaakin vasta viikon päästä : (
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakastan miestäni mutta en silti halua olla hänen kanssaan 24/7. Ehkä joskus silloin alkurakkauden huumassa mutta tila on tasaantunut jo aikoja sitten. Rakastan vanhempiani ja sisaruksiani. Ja en todellakaan halua olla heidän kanssaan 24/7. Rakastan ystäviäni. Sama homma heidän kanssaan. Jatkuva yhdessä olo saisi repimään toisiltamme silmät jossakin vaiheessa päästä.
Minusta omat lapsetkaan eivät eroa tästä mitenkään vaikka rakkaus heihin onkin erilaista ja pyyteettömämpää kuin edellä mainituihin. Ei asia ole joko tai, eli joko jaksat aina olla heidän kanssaan väsymättä, tai sitten jos et jaksa, niin automaattisesti se tarkoittaisi sitten että lapsia ei rakasta. En tajua miten joku voi noin mustavalkoisesti ajatella.
Sen lisäksi pitää muistaa, että jokainen on myös yksilö sen suhteen kuinka paljon tarvitsee yksinoloa. Joillekin on ihan kamala ajatus pelkästään se, että joutuisi vuorokaudessa yhden tunnin yksin viettämään ilman seuraa. Joillekin se on elinehto.
Rakastan miestäni mutta en silti halua olla hänen kanssaan 24/7. Ehkä joskus silloin alkurakkauden huumassa mutta tila on tasaantunut jo aikoja sitten. Rakastan vanhempiani ja sisaruksiani. Ja en todellakaan halua olla heidän kanssaan 24/7. Rakastan ystäviäni. Sama homma heidän kanssaan. Jatkuva yhdessä olo saisi repimään toisiltamme silmät jossakin vaiheessa päästä. Minusta omat lapsetkaan eivät eroa tästä mitenkään vaikka rakkaus heihin onkin erilaista ja pyyteettömämpää kuin edellä mainituihin. Ei asia ole joko tai, eli joko jaksat aina olla heidän kanssaan väsymättä, tai sitten jos et jaksa, niin automaattisesti se tarkoittaisi sitten että lapsia ei rakasta. En tajua miten joku voi noin mustavalkoisesti ajatella. Sen lisäksi pitää muistaa, että jokainen on myös yksilö sen suhteen kuinka paljon tarvitsee yksinoloa. Joillekin on ihan kamala ajatus pelkästään se, että joutuisi vuorokaudessa yhden tunnin yksin viettämään ilman seuraa. Joillekin se on elinehto.
Siinä se selkeä ero! Hän on joko töissä tai sitten pyrkii lenkille tms., jotta ei tarvitsisi olla lasten kanssa. Siinä on noin 24 tuntia/vrk eroa siihen, että on aina lastensa kanssa.
Minusta ei voi aidosti rakastaa ketään, jonka kanssa ei halua olla edes muutamaa tuntia illassa! Ap:n tunne ei ole rakkaus lapsia vaan itseä kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakastan miestäni mutta en silti halua olla hänen kanssaan 24/7. Ehkä joskus silloin alkurakkauden huumassa mutta tila on tasaantunut jo aikoja sitten. Rakastan vanhempiani ja sisaruksiani. Ja en todellakaan halua olla heidän kanssaan 24/7. Rakastan ystäviäni. Sama homma heidän kanssaan. Jatkuva yhdessä olo saisi repimään toisiltamme silmät jossakin vaiheessa päästä. Minusta omat lapsetkaan eivät eroa tästä mitenkään vaikka rakkaus heihin onkin erilaista ja pyyteettömämpää kuin edellä mainituihin. Ei asia ole joko tai, eli joko jaksat aina olla heidän kanssaan väsymättä, tai sitten jos et jaksa, niin automaattisesti se tarkoittaisi sitten että lapsia ei rakasta. En tajua miten joku voi noin mustavalkoisesti ajatella. Sen lisäksi pitää muistaa, että jokainen on myös yksilö sen suhteen kuinka paljon tarvitsee yksinoloa. Joillekin on ihan kamala ajatus pelkästään se, että joutuisi vuorokaudessa yhden tunnin yksin viettämään ilman seuraa. Joillekin se on elinehto.
Siinä se selkeä ero! Hän on joko töissä tai sitten pyrkii lenkille tms., jotta ei tarvitsisi olla lasten kanssa. Siinä on noin 24 tuntia/vrk eroa siihen, että on aina lastensa kanssa.Minusta ei voi aidosti rakastaa ketään, jonka kanssa ei halua olla edes muutamaa tuntia illassa! Ap:n tunne ei ole rakkaus lapsia vaan itseä kohtaan.
Sen jälkeen sietomittari piiputtaa punaista.
Minäkään en jaksa olla lasten kanssa, se on oikeasti tuskallista mulle. Työ vaatii elämästä suuren osan, työpäivän jälkeen olen ihan rikki enkä jaksais millään hoitaa ketään muuta. Eikä ole edes puolisoa joka hoitaisi lapsia tai mitään muutakaan kun itse haluaisin hengähtää.
Ja kyllä - lapsiaan voi rakastaa täydestä sydämestä, vaikkei niitä aina jaksaisi katsellakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkään en jaksa olla lasten kanssa, se on oikeasti tuskallista mulle. Työ vaatii elämästä suuren osan, työpäivän jälkeen olen ihan rikki enkä jaksais millään hoitaa ketään muuta. Eikä ole edes puolisoa joka hoitaisi lapsia tai mitään muutakaan kun itse haluaisin hengähtää. Ja kyllä - lapsiaan voi rakastaa täydestä sydämestä, vaikkei niitä aina jaksaisi katsellakaan.
Lapsiaan voi varmasti rakastaa, vaikka ei heitä ikinä näkisi. Lapsen kannalta sellainen ei ole rakkautta vaan hylkäämistä.
Rakastan miestäni mutta en silti halua olla hänen kanssaan 24/7. Ehkä joskus silloin alkurakkauden huumassa mutta tila on tasaantunut jo aikoja sitten. Rakastan vanhempiani ja sisaruksiani. Ja en todellakaan halua olla heidän kanssaan 24/7. Rakastan ystäviäni. Sama homma heidän kanssaan. Jatkuva yhdessä olo saisi repimään toisiltamme silmät jossakin vaiheessa päästä. Minusta omat lapsetkaan eivät eroa tästä mitenkään vaikka rakkaus heihin onkin erilaista ja pyyteettömämpää kuin edellä mainituihin. Ei asia ole joko tai, eli joko jaksat aina olla heidän kanssaan väsymättä, tai sitten jos et jaksa, niin automaattisesti se tarkoittaisi sitten että lapsia ei rakasta. En tajua miten joku voi noin mustavalkoisesti ajatella. Sen lisäksi pitää muistaa, että jokainen on myös yksilö sen suhteen kuinka paljon tarvitsee yksinoloa. Joillekin on ihan kamala ajatus pelkästään se, että joutuisi vuorokaudessa yhden tunnin yksin viettämään ilman seuraa. Joillekin se on elinehto.
Siinä se selkeä ero! Hän on joko töissä tai sitten pyrkii lenkille tms., jotta ei tarvitsisi olla lasten kanssa. Siinä on noin 24 tuntia/vrk eroa siihen, että on aina lastensa kanssa. Minusta ei voi aidosti rakastaa ketään, jonka kanssa ei halua olla edes muutamaa tuntia illassa! Ap:n tunne ei ole rakkaus lapsia vaan itseä kohtaan.
Sen jälkeen sietomittari piiputtaa punaista.
Ja nyt ei kestäisi edes muutamaa tuntia illalla.
Jos mieheni rakastaisi minua yhtä vahvasti, tulisi ero välittömästi.
Liityn siis "paskat äidit, jotka eivät lapsiaan edes rakasta"-klubiin kanssasi ;).
6 vkoa oli yhtä helvettiä. Erityislapseksi epäilty 4-vuotias käyttäytyi rumasti, ei ollut menemistä kahvilaan eikä metsässäkään viihtynyt kuin kahdesti retkellä. Ylivilkas käytös kaupan päälle ja kasa tic-oireita...huooooooh. Minä olin viime viikolla ihan loppu, en jaksanut muuta kuin itkeä iltaisin miehelle. Ehkä vika on itsessäni, kun otan niin raskaasti lapseni oireilun, mutta se ei poista sitä tosiasiaa että kaipasin kamalasti yksinoloa.
Kun päiväkoti avasi jälleen ovensa ja arki alkoi rullata, tuntui kuin saisi happea pitkästä aikaa. Samalla tuli ärtynyt olo iltaa kohden...
keino on heivata ne saamarin kakarat pysyvästi jollekkin sijassurkimuksille. Lapset ovat vaan ESTE oikealle ELÄMÄLLE! LIVE THE DREAM!