Pitääkö neuvolan teoria paikkaansa: kotihoidetulla lapsella usein kovempi uhma?
Tällaisen jutun kulin neuvolan terveydenhoitajalta, kun siunailin 4v uhman vaan jatkuvan ja jatkuvan vailla mitään rauhoittumisen merkkiäkään.
Kommentit (3)
Meistä kaksi kotihoidettu muistaakseni 9 kk ikään (ekaa ei tainnut olla noinkaan kauan) ja viimeisin kolme vuotiaaksi. Lievin uhma oli keskimmäisellä. Ekalla ja viimeisellä voimakas ja pitkä uhma, kuulemma ihan samanlainen. Näin siis vaikka eka oli lyhimmän aikaa kotona ja viimeinen pisimpään.
meillä meinaan neuvolassa sanottiin ihan päinvastaista, ja nauroin päin naamaa. Perusteli asian vielä niin, että kun lapsen kanssa ei olla kotona, vaan viedään hoitoon niin uhmakin on silloin kovempi. Meillä on tuo tenava viety päiväkotiin 2v 3kk vanhana, ja oli meidän neuvolantädin mielestä anteeksi antamaton teko.
Perusteliko mitenkään?
Ei ole ainakaan meidän perheessä pitänyt paikkaansa. Meillä on monta lasta, osa kotihoidettuja ja osa päiväkotiuran tehneitä eikä noilla asioilla kyllä ole mitään korrelaatiota.