Millaisia keksintöjä ja edistysaskeleita odotat vielä ehtiväsi nähdä, kadehditko tulevaisuuden ihmisiä?
Itseäni harmittaa hirveästi kun en ole syntynyt vaikkapa vasta muutamien tuhansien vuosien kuluttua. Varmasti elämä mahtavaa tulevaisuudessa, sairaudet osataan parantaa, muilla planeetoilla lomaillaan, jokaisella oma palvelus- ja hoivarobotti. Luultavasti jo lähitulevaisuudessa kyetään giiniterapialla pitämään ihmiset vwtreinä ja terveinä ja vaikkapa hampaat aina välillä kasvatetaan uudestaan ja iho luodaan uudestaan ryppyjen välttämiseksi kuin käärmeet.
Harmittaa elää näin varhaisessa vaiheessa kehitystä kun kuitenkin pystyy nykyihminen ymmärtämään että valtavasti on tulossa kaikenlaisia keksintöjä ja edistysaskeleita helpottamaan elämää tulevaisuudessa
Kommentit (12)
Ruokalähettidrooneja odotan pitkällä kuljetus matkalla. Jo 10 vuoden päästä voi varmasti tilata ruokaa vaikka Lappiin Helsingistä ja drooni lennättää sen perille 2 euron kuljetusmaksua vastaan
Sitten japanilaisessa TechRadar- lehdessä oli viime vuonna artikkeli jossa iholle asetettiin paljon hiusta ohuempi kalvo johon saattoi ohjelmoimalla tuottaa miljoonia erivärisiä valo- ja väripikseleitä ja näin meikata itsensä tai vaihtaa ihonväriään tai vain peittää arpia ja kauneus virheitä, tuollaisen kalvon haluaisin
N44, elektronista meikkausta kiinnostuneesti odottava
Miksi otat kehityksen noin itsestäänselvyytenä? Minusta on aika selvää, että paras aikamme on pian ohitse, jopa lopullisesti.
Ilmastonmuutos seurauksineen tulee romahduttamaan ensin eteläiset valtiot, sitten muut, kun miljardit pakolaiset lähtevät liikkeelle. Elintaso tulee laskemaan.
On samantekevää, mitä sairauksia osataan parantaa, kun rahaa ei ole.
Toisekseen antibioottiresistentit bakteerit tulevat tekemään rutiinileikkauksista ja tavanomaisista tulehduksista hengenvaarallisia. Jatkossa virtsatieinfektio tai sektio tulevat usein johtamaan kuolemaan.
Yhteiskunnat muuttuvat epävakaiksi ja väkivaltaisiksi, kun ihmiset taistelevat hengestään ja asemastaan.
Patriarkaaliset kulttuurit voisi ottaa isoja edistysaskeleita, ja vähän löysätä kiristävää pantaa, helpottaisi monen sadan miljoonan naisen asemaa.
Haluan kunnollisen android robotin. Sellaisen joka näyttää ihmiseltä ja käyttäytyy kuin ihminen, sellaisen kuin joissakin scifi sarjoissa yms on. Isoja harppauksia tehdään robotiikassa tämän tästä mutta silti ollaan vielä lapsenkengissä.
Kivun hoito pitäisi saada nopeasti kuntoon ja kramppien hoito. Olkoonkin antibiootit. Osa ehtii kärsiä liian kauan kotona, ensiavussa tai osastolla, vieläkin. Että saataisi ajoissa. Ei voi aina pelätä että joku narkkaa, ei kaikki ole narkkareita. Onneksi ehkä osalle tullut nopeammin.
Odotan näkeväni AI:n suuremman tulon. Mahdollisesti. Ainakin ulkomailla. Vaikka en juuri siihen usko, että ne valtaisivat Suomea tai maapallon tms., niin uskon, että tekoäly voi liittyä pedon merkkisysteemiin, joka on tulossa ja joka sinetöi ihmisten iankaikkisuuskohtalon, koska siihen tulee liittymään ohessa myöskin uskomukset.
Tulevaisuuden ihmiset taas tulevat elämään seuraavat tuhat vuotta rauhan ajassa, jossa Jeesus hallitsee Rauhanruhtinaana. Pysymällä Jeesuksen kanssa, tulen näkemään tämän kultaisen ajan. Ja Herra yksin tietää, mitä kaikkea sen aikana sitten mahdammekaan saada, kun ihmisten maailmaa hallitsee Vanhurskas ja oikeudenmukainen Luoja-Kuningas, jonka osaamisalaa on koko universumi salaisuuksineen.
murtautuminen simulaatiosta todellisuuteen.
Kvanttitietokoneet yleisessä käytössä, tekoälyrobotit korvaavat ihmistyön. Uskon ehtiväni näkemään nämä vaikka olen viisikymppinen.
Uskoakseni en one nähnyt viimeiseen kolmeenkymmeneen vuoteen mitään uusia keksintöjä enkä taida nähdä niitä vastedeskään
Lentävän auton haluaisin ja seksiropotin, muuten olen ihan tyytyväinen- ja ruokaa pitäisi osata laittaa seksiropotin ja siivota eikä sen auton ole pakko olla lentävä
M41
Kyllä kadehdin ihan suunnattomasti.