Lapseni onkin normaali!

Tätä ei ole tehty siksi, että pitäisin erityistä tukea tarvitsevia lapsia huonompina tai vähemmän rakastettavia,, kerron kuitenkin oman lapseni taustaa.



Saskaus oli yllätysraskaus. E-pillerit pettivät. Käytin mt-lääkkeitä, joita ei olisi saanut käyttää, jos raskaana oli. Ensimmäinen pelko tuli siis tästä, kun noita lääkkeitä raskauden ensi viikot käytin.



Raskauden aikana jouduin liikenneonnettomuuteen. Minua leikeltiin ja nukutettiin. Kukaan ei voinut sanoa, että aiheuttaisiko onnettomuus, nukutukset ym lapselle jotakin.



Synnytys ei mennyt putkeen. Lapsella happivajausta.



Lapsi teholla muutaman päivän.



Imetys ei lähtenyt käyntiin ollenkaan, lapsi korvikevauva.



Lapsella koliikki ja uniongelmia.



Lapsi vierasti 3kk- 1v9kk välisenä aikana kaikkia muita paitsi äitiänsä ja isosiskoaan. Ja tämä vierastus näkyi siten, että armoton huuto alkoi, jos joku vieraampi (kuten kotona asuva isä) edes katsoi häneen.





Kaikenlaista muutakin ihmeellistä oli. Nyt kun lapsi on 5v, niin päiväkodin henkilökunta, th:t, naapurit ja sukulaiset kilvan kehuvat, kuinka lapsemme on terve, omaa hyvät sosiaaliset, kielelliset, ym taidot. Hänellä on kauniit tavat ja keskittymiskykyä jne.



Pelkäsin niin pitkään, että lapsella olisi jonkinlainen vamma, että olen todella huojentunut.



Ehkä olen ilmaissut asiat epäselvästi, mutta toivon, että jonkun "erilaisen" vauvan tai taaperon äiti uskoisi tämän myötä, että lapset voivat muuttua.