Miksi teillä jäi lapsiluku yhteen?
Kommentit (25)
Ei saatu enempää. Tämä yksikin saatiin hoidoilla.
Haluttiin vain yksi lapsi ja myös oltiin aika vanhoja, kun hänet saatiin (33 ja 35). Elämäni rakkaus.
Järkyttävä synnytys ja raskas raskaus.
Mitä se sulle kuuluu? Märise miehellesi.
Minut on kasvatettu niin, että sen tekee, minkä voi itse allekirjoittaa ja kustantaa. Yhden katsoin pystyväni elättämään omalla työlläni ja nyt se lapsi elättää taas itse itsensä.
Koska 0,33 ei onnistunu vaikka yritettiin. 1 tuli.
Traumaattinen raskaus- ja vauva aika puolison kuoltua.
Vierailija kirjoitti:
Minut on kasvatettu niin, että sen tekee, minkä voi itse allekirjoittaa ja kustantaa. Yhden katsoin pystyväni elättämään omalla työlläni ja nyt se lapsi elättää taas itse itsensä.
Yksinäinen elämä tiedossa sun lapsella. Kurjaa, että jäi ilman sisarusta.
Ei vaan toista tullut, vaikka kovasti yritettiin. Tosin vielä ei ole liian myöhäistä vaan edelleen yritetään.
Selvää on, että olisi pitänyt alkaa hommiin ajoissa. Välillä harmittaa vietävästi, mutta onneksi on sentään tuo yksi lapsi.
Vaikea raskaus sekä synnytys. Lisäksi lapsella vaikea sairaus joka onneksi vuosien myötä parani.
Silti mietin että oishan noita voinu olla enemmänkin.
Olen kuitenkin ainokaisestamme äärimmäisen kiitollinen!
Vaikea raskaus + vielä vaikeampi synnytys täynnä komplikaatioita.
Mun lapsilukuni oli aina yksi, koska mullehan se hoito ja kasvatus jäi. Mies muutti mieltään ja halusi enemmän, joten erottiin. Avioiduin uudelleen velamiehen kanssa ja mies sai haluamansa lisälapsen ja pari bonusta toisen vaimonsa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut on kasvatettu niin, että sen tekee, minkä voi itse allekirjoittaa ja kustantaa. Yhden katsoin pystyväni elättämään omalla työlläni ja nyt se lapsi elättää taas itse itsensä.
Yksinäinen elämä tiedossa sun lapsella. Kurjaa, että jäi ilman sisarusta.
Mulla 3 veljeä joista yhdestäkään ei ole minulle iloa.
Vierailija kirjoitti:
Traumaattinen raskaus- ja vauva aika puolison kuoltua.
Täällä sama vaikka puoliso ei ole kuollut, lisäksi repeydyin pahasti ja sairaalassa kohdeltiin kuin kilon paskaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut on kasvatettu niin, että sen tekee, minkä voi itse allekirjoittaa ja kustantaa. Yhden katsoin pystyväni elättämään omalla työlläni ja nyt se lapsi elättää taas itse itsensä.
Yksinäinen elämä tiedossa sun lapsella. Kurjaa, että jäi ilman sisarusta.
Mulla 3 veljeä joista yhdestäkään ei ole minulle iloa.
Jotkut elää omassa kuplassaan ja luulevat että kaikkien sisarukset on läheisiä toisilleen mutta antaa noiden yksinkertaisten aivottomien elää omassa kuplassaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut on kasvatettu niin, että sen tekee, minkä voi itse allekirjoittaa ja kustantaa. Yhden katsoin pystyväni elättämään omalla työlläni ja nyt se lapsi elättää taas itse itsensä.
Yksinäinen elämä tiedossa sun lapsella. Kurjaa, että jäi ilman sisarusta.
Minulla on sisko jonka kanssa en lapsena koskaan ollut läheinen, päinvastoin.Ja nykyisin ei pidetä paljoa mitään yhteyttä aikuisina toisiimme.
Yksinäinen en ollut ,ystäviä mulla oli ja on yhä paljon.
- eri
Se yks on niin kamala, ei uskallettu riskeerata
Eukko oli liian vanha.