YLE: Purran ja PS ansiosta "alisuoriutumista" ei kirjata irtisanomislakiin
Ylen tiedot: Hallitus ei kirjaa alisuoriutumista irtisanomisperusteeksi esitykseensä
Asiasta syntyi kiista hallituspuolueiden välille, kun perussuomalaiset nostivat asian tikun nokkaan puoluekokouksessa kesäkuussa. Puheenjohtaja Riikka Purra (ps.) sanoi puheessaan, että alisuoriutumista on mahdotonta todentaa riidattomasti irtisanomistilanteissa.
- Lakiin on kirjattava vain riidattomasti todennettavia syitä irtisanomiselle. Tämä on meille täysin selvää, Purra sanoi kesäkuussa.
Perussuomalaisten kanta asiaan on ollut se, ettei asian kirjaaminen lakiin selkeytä lainsäädäntöä.
Kommentit (29)
Rupusakkina olisin hyvin hiljaa työmarkkinapolitiikasta julkisuudessa.
Nythän se irtisanomisten helpottaminen onkin todella hyvä asia. Hyvä perussuomalaiset! Tyhjän saa pyytämättäkin, mutta irtisanomisten helpottaminen vaatii jo työtä.
Marinin hallitukselta ei olisi onnistunut tuollainen manööveri. PS on aivan ylittämätön kokoomuspolitiikan mestari.
Ihan ymmärrettävää, muutenhan kaikki persut sais kenkää.
No hei kamaan, olisihan se nyt ollutkin aika naurettavaa politiikkaa hoitaa omat äänestäjät työttömyyskortistoon. Ei Kokoomuskaan suostu yritystukia lopettamaan.
Vierailija kirjoitti:
Nythän se irtisanomisten helpottaminen onkin todella hyvä asia. Hyvä perussuomalaiset! Tyhjän saa pyytämättäkin, mutta irtisanomisten helpottaminen vaatii jo työtä.
Marinin hallitukselta ei olisi onnistunut tuollainen manööveri. PS on aivan ylittämätön kokoomuspolitiikan mestari.
Ootas vaan, kun Antti pääsee vauhtiin, niin menee Kokoomuksesta oikealta ohi ja kovaa. Tulee aktiivimalli 3 ja lisää lakko-oikeuksia viedään Sannan hengessä.
Vierailija kirjoitti:
Ihan ymmärrettävää, muutenhan kaikki persut sais kenkää.
Nytkö oppositio kannattaakin potkulakia?
Persut on saaneet jo niin paljon paskaa aikaan hallituskaudellaan, että tämmöiset pienet "aikaansaannokset" on ihan yhtä tyhjän kanssa
Vierailija kirjoitti:
Persut on saaneet jo niin paljon paskaa aikaan hallituskaudellaan, että tämmöiset pienet "aikaansaannokset" on ihan yhtä tyhjän kanssa
Mitä paskaa? Autoilevana duunarina saan 20c edullisemmat polttoaineet kuin mitä SDP-Keskusta hallitus oli jo päättänyt, todennäköisestihän vasemmistohallitus olisi nostanut polttoaineiden hintaa nyt 30-40c.
Vierailija kirjoitti:
Taas PS duunarin puolella vaikka vasemmisto muuta yrittää väittää. Meni sekin väite nyt vessasta alas että PS muka ajaisi perusteettomia irtisanomisia.
Vain persuihin voi mennä läpi tuollainen manipulointi. Eli jos Riikka vaikka uhkaa että huomenna tulee turpaan, mutta sitten aamulla sanookin että olen reilu enkä hakkaakaan tänään, niin sinä juokset kertomassa kaikille miten hyvä teko Purralta oli kun ei lyönytkään sinua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persut on saaneet jo niin paljon paskaa aikaan hallituskaudellaan, että tämmöiset pienet "aikaansaannokset" on ihan yhtä tyhjän kanssa
Mitä paskaa? Autoilevana duunarina saan 20c edullisemmat polttoaineet kuin mitä SDP-Keskusta hallitus oli jo päättänyt, todennäköisestihän vasemmistohallitus olisi nostanut polttoaineiden hintaa nyt 30-40c.
Ajaisit Teslalla puoli-ilmaiseksi.

Ja menettäsin arvonalennuksessa enemmän kuin mitä polttoaineisiin menee?
Vasemmistopuolueiden äänestäminen on radikaalia alisuoriutumista.
Vierailija kirjoitti:
Taas PS duunarin puolella vaikka vasemmisto muuta yrittää väittää. Meni sekin väite nyt vessasta alas että PS muka ajaisi perusteettomia irtisanomisia.
Älä höpötä . KAIKKI. MUUT DUUAREIDEN TYÖOLOJEN HEIKENNYKSET PURRA ON HYVÄKSYNYT. SIKSI PERSUJEN KANNATUS ROMAHTI POHJAMUTIIN. 👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻
Purra pelkäsi varmaan oman duuninsa puolesta ja siksi torppasi tuon.
Vierailija kirjoitti:
Nythän se irtisanomisten helpottaminen onkin todella hyvä asia. Hyvä perussuomalaiset! Tyhjän saa pyytämättäkin, mutta irtisanomisten helpottaminen vaatii jo työtä.
Marinin hallitukselta ei olisi onnistunut tuollainen manööveri. PS on aivan ylittämätön kokoomuspolitiikan mestari.
Marin ei tommosta ehdottanutkaan... ymmärrätkö?? 😝😝😝😝
Vierailija kirjoitti:
Taas PS duunarin puolella vaikka vasemmisto muuta yrittää väittää. Meni sekin väite nyt vessasta alas että PS muka ajaisi perusteettomia irtisanomisia.
Ja sluibaaminen töissä.voi jatkua. Saikuttajista 90 % on persujen kannattajia.
Vierailija kirjoitti:
Taas PS duunarin puolella vaikka vasemmisto muuta yrittää väittää. Meni sekin väite nyt vessasta alas että PS muka ajaisi perusteettomia irtisanomisia.
YLE on lakkautettava, kun uutisointi on virheellistä, vassariväritteistä valehtelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas PS duunarin puolella vaikka vasemmisto muuta yrittää väittää. Meni sekin väite nyt vessasta alas että PS muka ajaisi perusteettomia irtisanomisia.
Älä höpötä . KAIKKI. MUUT DUUAREIDEN TYÖOLOJEN HEIKENNYKSET PURRA ON HYVÄKSYNYT. SIKSI PERSUJEN KANNATUS ROMAHTI POHJAMUTIIN. 👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻..