Voisiko joku kertoa miksi toiset syntyvät kultalusikka suussa ja toisilla taas elämä on

voi itse vaikuttaa.

ne on itse ansaittava.

ne on itse ansaittava.

ansaitsemaan sitä kultalusikkaa?

Et tainnut lukea aloitusta tarkkaan. Miksi jotkut SYNTYVÄT kultalusikka suussa ja toiset eivät.

ap: et ole ainoa joka on tuota ihmetellyt, en vaan tiedä miksi. :(

http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9513142752&lang=fi



Vanhemman kokema lapsen menetys kenties karmivin, mutta kirjassa Johanna kertoo osuvasti että joillekin osui kohdalle Tsunami, heillä tämä. Miksei kuolema tulisi heille, se tulee kaikille.

Mutta minun mottoni ovat

1) Valitus ei auta, niillä eväillä mennään, mitä on saatu.

2) Menestys on jatkuva sarja oikeita _valintoja_ elämässä.

3) Vaikka ei ole täydellinen, voi pyrkiä mahdolisimman hyvää.

ne on itse ansaittava.

ansaitsemaan sitä kultalusikkaa?

Et tainnut lukea aloitusta tarkkaan. Miksi jotkut SYNTYVÄT kultalusikka suussa ja toiset eivät.

on tuuria syntyä perheeseen jossa on fiksua porukkaa.

Ja jotkut toiset sitten ovst sitä vasemmiston äänestäjäkuntaa -luojan kiitos minä en ole!

tai joilla on paremmin. Se on loputon suo. Kukaan ei lopulta olisi tyytyväinen. On pyrittävä omaan parhaimpaansa mihin on sitten tyytyminen ja tyytyväinen.

syntyy HIV-potilaina ja toiset terveinä?



Sun kannattais hankkia vähän eri mittapuu ja katsella maailmaa uusin silmin.

Olisiko se sinun edellisen elämäsi karma!

En tiedä. Mutta itse olen aina ajatellut, että on nii paljon joilla on vähemmän kuin minulla. Nytkin pelkästään somaliassa 30 000 pikkulasta on kuollut nälkään.



Ja siis itse olen monilapsisesta yh-perheestä, isä väkivaltainen narsistinen alkoholisti.Olen korkeasti kouluttautunut ja ajattelin jo lapsena niin, että ei ihminen tarvitse paljon ollakseen onnellinen.

Meillä ei ole paljon materiaa, verrattuna moniin muihin lapsiperheisiin. Silti sitä on meilläkin liikaa. Oikeastaan välttämätöntä on vaan yksi huone, patjat ja ruokaa. pesutilat. Mulla on hyvä miest ja ihanat lapset. Syytä olla onnellinen.



Anoppi aina märisee miten kurjaa sillä on ollut lapsuus ja sen takia haluaa kostaa muille (Ei nyt ihan suoraan sano, mutta sen havaintsee käytöksessä). en ole koskaan viitsinyt kertoa omaa lapsuuttani, en jaksa alkaa kilpailla näistä kurjuusjutuista. Moni varmaan ajattelisi minusta että olen syntynyt kultalusikka suussa. Tietämättä taustojani.

on pitanyt ansaita, ei ne kukkapenkissa kasva.

Itsehan voit katkaista koyhyyden kierteen ja jattaa lapsillesi perintoa. Jos olet heidat hyvin kasvattanut he kartuttavat sita ja ehka heidan lapsillaaan jo on se kultalusikka.

Taytyy vain toivoa etta arvostavat ja vaalivat sita.

Elämästä/ihmisestä välttämättä onnellisempaa tee niin tietty määrä mammonaa toki vähän taloudellista stressiä vähentää mutta kyllähän hyvin ansaitsevilla myös monesti elämä menee siihen mammonan kartuttamiseen kun mikään ei riitä kun vauhtiin pääsee joten mieluummin elän vähemmällä materialla ja käytän säästyneen työajan johonkin muuhun. Vaikkapa henkiseen kasvamiseen.

Kannattaa miettiä mitä tässä elämässään tekee, ettei seuraavassa synny lapsiorjaksi Keniaan.

Sun on täytynyt oppia ne asiat mitä nykyinen elämäsi mahdollistaa. Tosin voit olla oppimatta ja märistä sen sijaan että on sulta pois kun joku toinen on saanut sellaisen elämän kuin hänellä kuuluu olla.



Karma-ajattelun raadollinen puoli on se tieto että "kaikki on niinkuin pitääkin". Kurjaa sanoa niin jollekin syöpäpotilaalle.

mutta lopulta niillä omilla valinnoilla voi yleensä vaikuttaa tosi paljon.



Valitettavasti niitä valintoja aletaan tehdä jo pieninä lapsina, ja jälkikäteen niiden korjaaminen on työläämpää - joskaan ei mahdotonta.



Sen alamäen voi siis monesti ihan itse kääntää.



Ja sitten tietysti on asioita, joissa ei kultalusikoistakaan ole apua.

Ihmiset ovat ilman omaa syytäni inhottavia ja sen lisäksi omaisuus on saanut minut jo nyt nuorena roikkumaan taloudellisesti löysässä hirressä. Mt-ongelmat vaikuttaa myös asiaan.

Itse voisin sanoa syntyneeni ainakin hopealusikka suussa. Vanhemmat hyvätuloisia, ehkä ylempää keskiluokkaa jos pitää kategorioioida.



Sitten taas itse, hyvästä kasvatuksesta ja vanhempien suunnattomasta tuesta huolimatta, kappas vaan, junnaan elämässäni vähän paikollaan, kolmas koulu alkaa (joskpo sen pääsis loppuun asti) ja näin.



Voisi sanoa et vielä se lusikka siel suussa eräällä tavalla on ( vanhemmat pitää huolen että ruuasta ei tarvi säästää vaikka rahat joskus vähis oiskin, ja kyllä kaikkee tavaraa, tarpeellista hankittua saa, ja kaksi koiraakin on).



MUTTA tiedän itse että elämä jatkuu, joka vuosi tuki auttamatta vähenee mitä pidemmäälle mennään, kun alkaa elämään omaa elämää.



Epäilen vahvasti että pari vuotta menee ja mahdollisesti valmistun niin itse tulavaisuudessa omien lasten kanssa kuulun enemmänkin tähän kahden tonnin bruttopalkalla sinnittelevään joukkioon.



Noh, rakkaus on tärkein, se ei lopu, vaikak oma vastuu jiossain vaiheessa muuttuu raha asiissa osittaisesta (koska opiskelen) täysivaltaiseksi (kun saan ammatin).



Voin uskoa et olen vanhemmilleni suuri pettymys omalla tavallaan. Mutta aina hyvät lähtökohdat ei riitä. En näemmää vaan kykene tän enempään, jo sen takai että haave ammattini ovat pikkupalkkaisia (mm. lähihoitaja) verrattuna vanhempiini...



Toisaalta, on sekin suuri rikkaus että vanhemmat ei painosta tekemään ja elämään kuten he. Saan luoda ihan oman näköiseni elämän.



Olkoonkin, että se tulee olemaan rahattomampi ja raskaampi tuevaisuudessani kuin nyt, kun "kultalusikat" vielä vähän suussa heiluilee... ainakin joskus.

ei olisi mitaan apua. Alle aikayksikon se olisi tuhlattu merkkivaatteisiin, ulkomaanmatkoihin ja uuteen autoon Ja taas oltaisiin yhta koyhia kuin ennen lusikkaa ja valittamassa kuinka monella on niin paljon paremmin.