Lue keskustelun säännöt.
Anopin muistioireet ja jälkeläisten kieltäminen
22.08.2025 |
Anoppini on 82-vuotias ja läheinen kanssani. Me näemme usein ilman miestäni, lasten kanssa tai ihan kahdestaan. Yksin asuva nainen, jolla fyysinen kunto on ollut kova ja elämä aktiivista.
Pari vuotta hänellä on minun silmiini kuitenkin ollut jo haparointia muistin kanssa. Etenkin suuntavaisto on heikentynyt. Kesällä sukumökiltä (ennen appivanhempien, nykyisin mieheni veljen) lähtiessä kun anoppi ei hahmottanut, missä ollaan kun käytin kiertotietä. Anoppi on itse kuitenkin lenkkeillyt tuota tietä päivittäin vielä 7-8 vuotta sitten.
Tänä vuonna mukaan on tullut tihenevä sanojen hakeminen, lisääntynyt hiljentyminen ja eristäytyminen sekä epäluuloisuus ja ärtyneisyys. Anoppi on myös laihtunut. Tuntuu että ihan anopin persoona on muuttunut puolessa vuodessa, hän jotenkin käpertyy sisään päin. On oudon vihamielinen vanhojakin ystäviä kohtaan.
Mieheni ja hänen veljensä ovat vahvasti sitä mieltä että anopilla on kaikki hyvin ja minä reagoin turhista. Minä olen huolissani ja toivoisin anopin menevän lääkäriin, mitä anoppi taas pitää vain turhana rahanhaaskuuna: hän on itse ollut aina terveysintoilija ja suhtautunut kriittisesti lääkkeisiin. Mieheni oikein korostaa että jokaisella aikuisella ihmisellä on vapaa tahto, eivätkä he voi äitiään pakottaa. Edes hoitotahtokeskusteluita tms eivät pidä vielä ajankohtaisina
Vaikeaa tässä on se, että minä pystyn näkemään anoppia joustavasti ja pidempään, kun taas mieheni ja hänen veljensä ovat kaikki kiinni uraputkessa eivätkä tapaa kuin muutamina viikonloppuina kuukaudessa. Anoppi pystyy yhä skarppaamaan juuri sellaiset pari tuntia mitä päivälliset kestää, mutta minä olen nähnyt että kodin jääkaapissa palaa lähinnä valo ja kuunnellut kun anoppi toistaa samoja lapsuuden juttuja uudelleen.
Kommentit (35)
Äidilläni ihan samanlainen tausta ja tarina. Hän menehtyi juuri sepsikseen, mutta kielsi selvät muistiongelmansa loppuun asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tuossa on ikääkin jo sen verran että ihan todennäköisiä muistiongelmat ja muutkin sairaudet. Mutta miehesi on kuitenkin oikeassa, ei aikuista ihmistä voi pakottaa lääkäriin. Ei se sinun vastuullasi ole.
Voit tehdä huoli-ilmoituksen, mutta onko siitä mitään hyötyä...
Ei noi "lähiomaiset" huomaa oikeasti mitään, eivät halua huomata. Tuttu tilanne. Ainoasyaan jos saat heidät viettämään viikonlopun anopin kanssa, niin alkaa ymmärrystä löytyä.
Melko varmasti on muistisairaus, sen verran samankuuloiset oireet kuin äidilläni jolla on alzheimer. Just toi sanojen hakeminen erityisesti.
Koita nyt puhua vakavasti miehesi kanssa asiasta. Ota asia esille usein, kerro mitä muutoksia/oireita huomaat anopissasi joka kerran kun käyt häntä katsomassa (raivostuttavia tuollaiset vastaanjänkkääjät, mikä siinä on että ei voi uskoa😡)
Vierailija kirjoitti:
No tuossa on ikääkin jo sen verran että ihan todennäköisiä muistiongelmat ja muutkin sairaudet. Mutta miehesi on kuitenkin oikeassa, ei aikuista ihmistä voi pakottaa lääkäriin. Ei se sinun vastuullasi ole.
Kenen vastuulla se sitten on? Jonkun? Vanhus olisi hyvä saada muistitestiin. Monella paikkakunnalla on muistihoitaja ja vabhudyenntuvola, josta voi kysyä apua tilanteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuossa on ikääkin jo sen verran että ihan todennäköisiä muistiongelmat ja muutkin sairaudet. Mutta miehesi on kuitenkin oikeassa, ei aikuista ihmistä voi pakottaa lääkäriin. Ei se sinun vastuullasi ole.
Kenen vastuulla se sitten on? Jonkun? Vanhus olisi hyvä saada muistitestiin. Monella paikkakunnalla on muistihoitaja ja vabhudyenntuvola, josta voi kysyä apua tilanteeseen.
*vanhusneuvola / ikäneuvola
Kyllä kertomasi muistisairauteen viittaa. Tuo nopea laihtuminen voi kieliä muustakin kuin muistisairaudesta. Kyllähän syvään huoleen on aihetta. Voit ihan huoletta tehdä sen huoli-ilmoituksen. Saattavat tehdä kotikäynnin. Toki muistisairas on kiero ja osaa peitellä, on vieraskorea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos teillä on hyvät välit, niin houkuttelet hänet muistitesteihin. Etsi tietoja, mikä taho tekee hyvinvoitialueellasi nuo testit, yleensä se on joku muistihoitaja. Ja ne testit ovat ilmaisia. Käynnillä on hyvä olla omainen mukana täyttelemässä kyselylomaketta omista huomioistaan. Joskus tekevät noita testejä kotikäynneilläkin.
Sitä seuraavat tutkimukset ovat maksullisia eli lääkärikäynneistä menee normaalit maksut. Kun muistitestistä tuli huonot tulokset, niin anopin polku oli tuon jälkeen terveyskeskuslääkäri, joka passitti labratesteihin, sillä on juttuja millä on samanmoisia oireita kuin muistisairaudella eli suljettiin pois tietyt vaihtoehdot. Kun noista ei mitään erityistä löytynyt, lähetti röntgenkuvaukseen ja erikoissairaanhoitoon. Siellä vanhusten polilla tehtiin uudet hieman erilaiset muistitestit ja erikoislääkäri totesi niistä röntgenkuvista Alzheimerin.
Miehet eivät halua tunnustaa äitinsä muistisairautta, koska pelkäävät joutuvansa hoito- ym vastuuseen. Tuleehan siitä heille kaikenlaista riesaa ja tehokasta työaikaa vievää puuhaa.
He köllöttelevät vastuusta vapaina siihen asti kun äiti vielä pärjää oman kattonsa alla. Sitten kun tilanne pahenee, kärräävät äitimuorin johonkin laitokseen unohdettuna odottamaan poisnukkumistaan.
Näin se menee. Miniät ja tyttäret kantavat vastuun ja ovat huolissaan. Pojat ovat tottuneet ikänsä siihen, että äiti hoitaa heidät ja kotinsa, "mitä nyt äiti tarvitsisi, kyllä se siellä pärjää".
Tällainen tilanne on nähty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kommenteista. Anoppi ei tosiaan hevillä lähde lääkäriin, minkä hänen poikansa tietävät. Osa syynä saattaa olla anopin pieni eläke ja epäluuloisuus julkista sektoria kohtaan kun ei ole rahaa yksityiselle. Hän haluaisi aina valita sen, mikä on hänestä paras.
Silti minusta on ahdistavaa että asenne on jälkeläisillä sellainen, että no jos ei äiti tahdo itseään hoitaa niin minkäs sille voi. Olen ehdottanut pariin otteeseen anopille, että maksaisin hänelle ikätarkastuksen mutta ei missään nimessä tahdo muiden apua taloudellisestikaan.
Minusta mieheni ei käsitä, kuinka suurta huolta aiheuttaa ja kuinka paljon energiaa lähiomaisilla menee siihen, että diagnosoimaton muistisairas ihminen elää yksin. Itse pelkään että anoppi kuolee lopulta nälkään tai jotain muuta hirveää käy jos häntä ei säännöllisesti käy katsomassa. On myös jotenkin ankeaa että miehen pikkuveli totesi jokaisen olevan lopun viimein vastuussa itsestään, aivan kuin nyt jo irroittaen vastuunsa koko kuviosta.
- Ap
Vierailija kirjoitti:
Miehet eivät halua tunnustaa äitinsä muistisairautta, koska pelkäävät joutuvansa hoito- ym vastuuseen. Tuleehan siitä heille kaikenlaista riesaa ja tehokasta työaikaa vievää puuhaa.
He köllöttelevät vastuusta vapaina siihen asti kun äiti vielä pärjää oman kattonsa alla. Sitten kun tilanne pahenee, kärräävät äitimuorin johonkin laitokseen unohdettuna odottamaan poisnukkumistaan.
Näin se menee. Miniät ja tyttäret kantavat vastuun ja ovat huolissaan. Pojat ovat tottuneet ikänsä siihen, että äiti hoitaa heidät ja kotinsa, "mitä nyt äiti tarvitsisi, kyllä se siellä pärjää".
Tällainen tilanne on nähty.
Tämä on naulan kantaan. Äitipuoleni, joka lähes vihasi äitiään, ajoi 300km joka viikonloppu muorin luokse auttamaan kiittämätöntä ja ilkeää vanhusta ja vastaili päivät pitkät avuttoman vanhuksen hätäpuheluihin. Parin kilometrin päässä asuvat veljet eivät panneet tikkua ristiin eivätkä kyllä käyneet edes palvelutalossa tervehtimässä kuin äitienpäivänä ja jouluna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska suhteesi anoppiisi on hyvä ja osaat katsoa häntä kokonaisvaltaisemmin kuin miehesi, niin olet varmasti oikeassa.
Älä kuitenkaan tee diagnoosia ennen kuin olet saanut puhuttua anopin ihan tavalliseen senioritarkastukseen. Voi olla, että hänellä on jokin muukin sairaus ja jotka yhtä lailla aiheuttavat muistamisen ongelmia. Äidilläni todettiin Parkinsonin tauti, joka oireili samalla tavoin kuin anopillasi: laihtumisena ja muistiongelmina. Tai niin kuin isälläni, jolla olikin virtsarakontulehdus ja ihmeparantuminen muistisairaudesta (testit menivät yksityisellä geriatrilla huonosti) tapahtuikin oikealla lääkityksellä.
Iän myötä muisti (aivot)rapistuu siinä kuin kuntokin olematta kuitenkaan muistisairautta. Tämä unohtuu monelta. Me nuoremmat usein haluaisimme pitää vanhukset aina sellaisina kuin he ovat ja vanhuksessa tapahtuvat muutokset koettelevat m
Toivotan onnea anopin kanssa, mutta vältä vielä sitä sanaa muistisairaus. KUkaan meistä ei halua sitä ja se on pelottavaa myös vanhukselle.
Eihän se diagnoosi yksin mitään ratkaise. Nyt olisi se aika kun pitää alkaa hoitaa asioita ja auttaa enemmän. Siis anopin lasten tässä vaiheessa. Laihtuminen voi kertoa siitä ettei muista syödä. Monilla alkuvaiheen muistisairailla käy kotihoito 1-2 kertaa päivässä tarkistamassa onko asiakas syönyt ja ottanut päivän lääkkeet. Kauppa-asiat on nykyään helppo ulkoistaa ja tilata netistä kotiinkuljetuksella. Puhelut joka päivä tsekkaus miten menee jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ex-anopillani on diagnosoimaton adhd/autismi. On ollut aina omalaatuinen tapaus. Minä näen naisessa hoivaa ja ymmärrystä vaille jääneen pikkutytön, joka on onnistunut jotenkin selviytymään maailmassa. Hänen omat lapsensa näkevät äitinsä outona ja rasittavana. Kun ex-anopille ilmaantui lääkityksen sivuvaikutuksena selviä psykoosin merkkejä, eivät lapset nähneet mitään eroa normaaliin. Minä ajoin hänet päivystykseen, ottivat heti osastolle. Mieheni ja minun eroprosessi alkoi tästä. Näen ex-anoppiani enemmän kuin hänen oma poikansa.
Mitä ap kuvittelee tapahtuvat, kun on käyty muistihoitajalla? Anopilla on jo ikää, 82v iässä saa jo sanat kadota ilman sairauksiakin (sitä kutsutaan vanhuudeksi). Joka tapauksessa yhteiskunta ei apua tarjoa, kaikenlaisilla hoitotahdoilla jne. tehdään vain entistä selvemmäksi, että loppu on lähellä ja miniä (noin 50v) on valmiina ottamaan ohjat. Vanhuksen itsenäisyyden rippeet viedään ja vain siksi, että perheen ulkopuolinen niin haluaa.
Mikä ap on motiivisi sille, että haluat anopista virallisesti sairaan?
Otsikon mukaan anoppi kieltää jälkeläisensä eli hän ei siis enää tunnista lapsiaan?
Vierailija kirjoitti:
Mitä ap kuvittelee tapahtuvat, kun on käyty muistihoitajalla? Anopilla on jo ikää, 82v iässä saa jo sanat kadota ilman sairauksiakin (sitä kutsutaan vanhuudeksi). Joka tapauksessa yhteiskunta ei apua tarjoa, kaikenlaisilla hoitotahdoilla jne. tehdään vain entistä selvemmäksi, että loppu on lähellä ja miniä (noin 50v) on valmiina ottamaan ohjat. Vanhuksen itsenäisyyden rippeet viedään ja vain siksi, että perheen ulkopuolinen niin haluaa.
Mikä ap on motiivisi sille, että haluat anopista virallisesti sairaan?
Kommenttisi on tökeröä provosointia. On eri asia että vanhuksella on normaalia ikään liittyvää unohtelua kuin huolestuttavaa oireilua. Terveydestään tarkan ihmisen muuttuminen syömättömäksi ja liikkumattomaksi lyhyen ajan sisällä on jo huolestuttavaa, saati sitten vainoharhaisuus ja laihtuminen.
Kuten ketjussa on moni sanonut, lääkärissä voidaan katsoa mikä vaivaa ja muistisairauksiakin voidaan hidastaa lääkityksellä. Silloin vanhus saa elää pidempään omilla ehdoillaan kotona.
Ei minulla ole mahdollisuutta eikä halua ottaa anoppia yksin vastuulleni. Onko sinusta siis ratkaisu se, että anoppi vain jätetään oman onnensa nojaan eikä hänen pojiltaan saa odottaa mitään hoivaa?
- Ap
Muistan, kun mummuni alkoi unohdella ihmiset. Kysyi puhelimessakin aina kuka olen, piti minua jonain siskontyttärenään. Tuolloin tajusin ettei kaikki ollut hyvin. Aloin menettää hänet jo tuolloin eli surutyö alkoi. Nyt oma äitini... muistaa kyllä asiat, mutta mielialat vaihtelevat taivaasta maanrakoon päivittäin. En tiedä mitä se on, mutta raskatsa ja arvaamatonta.
Anoppisi vaikuttaa vahvatahtoiselta ihmiseltä, jota omat pojat vähän pelkää. Voit ap miettiä, oletko sinä joutunut itsekeskeisen ihmisen vaikutuspiiriin, ja koet syyllisyyttä jos et omistaudu hänen palvelemiselleen?
Eihän tuo hyvältä vaikuta. Noin nopeat muutokset voivat tarkoittaa sitä että talven tullen etsitäänkin jo anoppia ympäri lähimetsiä. Muista, että sinä et ole yksin anopista vastuussa.