Lue keskustelun säännöt.
Mitä mieltä olette viimeaikaisista kasvatuskeskusteluista?
16.08.2011 |
Minulla on ainakin jo valmiiksi tosi syyllinen olo monista asioista. En esimerkiksi pysty siihen vanhempi-ihanteeseen, jossa pysytään tyyninä lapsen raivotessa - vaikka miten yritän. Aina tulee rähjättyä itsekin vastaan. Rankaisut, joita uhkaan, eivät aina toteudu. Aikaa olen antanut lapsilleni, mutta koska olen yh (tahtomattani!), minulla ei heille miesmalliakaan tarjota.
Nyt joka tuutista tulee sama viesti: vanhemmuus on hukassa ja vanhemmat eivät osaa asettaa rajoja, vaan kasvattavat sietämättömiä narsisteja lapsistaan.
Millä hitolla pystyisi muuhun kun kerran parhaansa jo yrittää? En ole mikään ihannevanhempi, vaan teen jatkuvasti virheitä. Tuntuu todella pahalta, ettei vanhemmuuteen saa mitään tukea eikä kannustusta, ja mikä hulluinta, samaan aikaan lapsia tulisi kasvattaa kannustamalla ja kehumalla.
Kommentit (12)
syntyy eka lapsi nyt kohta, ja mä ajattelin vähän niin, etten ihan hirveästi lue noita juttuja. Mulla on perustiedot ihmisen kehityspsykologiasta ja olen ehtinyt tarkkailla muiden ihmisten lastenkasvatusta tässä vuosien varrella. Ajattelin siis yrittää kasvattaa lapsen siten, kuin minusta ja miehestä parhaalta tuntuu, ja olla syyllistymättä kauheasti näistä asiantuntijoiden harmageddon-henkisistä lausunnoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Historiantutkijankin pitäisi tajuta et ennen perheet oli paljon yhdessä ja tavat/periaatteet/arkielämän sujuvuus jne... opittiin jo vanhempien seurassa. Työtä tehtiin yhdessä perheen eteen! Sota-ajat ja muut sellaiset on asia erikseen. Lisäksi on mainittava ainakin Euroopan elinolot 1800-luvulla.
Olen huomannut kasvaettassani lapsiani et ne perheet menestyy joissa on panostettu arkielämään. Lapset opetetaan pitämään huolta kodista, laittamaan ruokaa jne...vanhemmat ovat läsnä arkielämässä neuvovat ja kannustavat lapsiaan unohtamatta sopivaa kuria. Lisäksi on mainittava hyvä käytös! Se on kultaakin arvokkaampaa perhe-elämässä ja tuo onnellisuutta!
Historiantutkijankin pitäisi tajuta et ennen perheet oli paljon yhdessä ja tavat/periaatteet/arkielämän sujuvuus jne... opittiin jo vanhempien seurassa. Työtä tehtiin yhdessä perheen eteen! Sota-ajat ja muut sellaiset on asia erikseen. Lisäksi on mainittava ainakin Euroopan elinolot 1800-luvulla.
Olen huomannut kasvaettassani lapsiani et ne perheet menestyy joissa on panostettu arkielämään. Lapset opetetaan pitämään huolta kodista, laittamaan ruokaa jne...vanhemmat ovat läsnä arkielämässä neuvovat ja kannustavat lapsiaan unohtamatta sopivaa kuria. Lisäksi on mainittava hyvä käytös! Se on kultaakin arvokkaampaa perhe-elämässä ja tuo onnellisuutta!
läheskään yhtä paljon kuin nyt. Isät ja äidit teki pitkiä työpäiviä (auringonnoususta laskuun, vähintään) pelloilla ja tehtaissa ja lapset oli jossain vanhempien sisartensa tai työkyvyttömien vanhusten hoivissa. Olet oikeassa siinä, että arkeen panostaminen on tärkeää, mutta siinäkin suhteessa asiat ovat juuri nyt paremmin kuin koskaan aikaisemmin.
Jos vaikka ajatellaan isovanhempienkin lapsuutta, niin eihän nykyistä ydinperhemallia edes ollut. Maaseutuyhteiskunnassa lapset olivat lähinnä ihan muiden kasvatettavana kuin vanhempiensa. Lasten elinpiiri oli hyvin laajakin, jo alle kouluikäiset kulkivat pitkin maita ja mantuja. Kasvatuskeinoina tavallisin oli piiska.
Historiantutkijankin pitäisi tajuta et ennen perheet oli paljon yhdessä ja tavat/periaatteet/arkielämän sujuvuus jne... opittiin jo vanhempien seurassa. Työtä tehtiin yhdessä perheen eteen! Sota-ajat ja muut sellaiset on asia erikseen. Lisäksi on mainittava ainakin Euroopan elinolot 1800-luvulla.
Olen huomannut kasvaettassani lapsiani et ne perheet menestyy joissa on panostettu arkielämään. Lapset opetetaan pitämään huolta kodista, laittamaan ruokaa jne...vanhemmat ovat läsnä arkielämässä neuvovat ja kannustavat lapsiaan unohtamatta sopivaa kuria. Lisäksi on mainittava hyvä käytös! Se on kultaakin arvokkaampaa perhe-elämässä ja tuo onnellisuutta!
läheskään yhtä paljon kuin nyt. Isät ja äidit teki pitkiä työpäiviä (auringonnoususta laskuun, vähintään) pelloilla ja tehtaissa ja lapset oli jossain vanhempien sisartensa tai työkyvyttömien vanhusten hoivissa. Olet oikeassa siinä, että arkeen panostaminen on tärkeää, mutta siinäkin suhteessa asiat ovat juuri nyt paremmin kuin koskaan aikaisemmin.
Historiantutkijankin pitäisi tajuta et ennen perheet oli paljon yhdessä ja tavat/periaatteet/arkielämän sujuvuus jne... opittiin jo vanhempien seurassa. Työtä tehtiin yhdessä perheen eteen! Sota-ajat ja muut sellaiset on asia erikseen. Lisäksi on mainittava ainakin Euroopan elinolot 1800-luvulla.
Kannattaa oikeasti jutella vaikka omien vanhempiensa kanssa siitä, millaista oli kasvattaa lapsia vaikkapa 60-80-luvuilla.
Jo siinä lyhyessä ajassa on moni muuttunut.
Itse olen syntynyt v. 1967. 70-luvulla harva lapsi pääsi päiväkotiin, koska niitä oli liian vähän. Päivähoitopaikkoja riitti lähinnä yhden huoltajan perheitten lapsille tai vähävaraisimmille.
Loput muksut olivat joko äitinsa kotihoitamia (kotiäitiys oli yleistä) tai sitten heidän äitinsä palasi muutaman viikon äitiysloman jälkeen töihin ja kotiin palkattiin "lapsenlikka".
Oma lapsuuteni kului hyvinkin hunningolla. Äiti palasti vuorotöihin, kun olin kaksivuotias. Minulle etsittiin hoitajaa ovelta-ovelle menetelmällä pikkukaupungin naapurustossa. Hoitajaksi värvättiin iäkäs mummo, joka vietti päivänsä nukkumalla sohvalla. Minä touhusin omiani pitkin isoa omakotitaloa, ja on suoranainen ihme, että en kuollut putoamalla rappusista tai syömällä vessasta puhdistusaineita (lempileikkini oli sekoittaa sörsseleitä VIM-hankausaineesta yms - siis KAKSIVUOTIAANA!) Lounaaksi oli enimmäkseen paistinperunoita.
Kun äiti oli kotona, hän huushollasi.
Virikkeistä ei esim. 70-luvulla puhuttu mitään, tokko niitä oli edes ajatuksena keksitty.
Lastenkasvatukseksi riitti, että lapsi osasi tärkeimmät käytöstavat, sai ruokaa ja lämpimät, ehjät vaatteet. Tapaturmaiset kuolemat olivat hyvin yleisiä vielä 1970-luvullakin.
Eli ei, ei "ennenkään" välttämättä lapset oppineet tapoja tai periaatteita mistään. Jos mietitään kaukaisempia aikoja, oli lasten "ulkoistaminen" lastenhoitajille ja lastenlikoille, tai vaikka ihan istumaan leikkikehässä suljetussa huoneessa monasti käytäntönä. Lapset eivät olleet aikuisille elämänsisältö, ja usein aikuisten aika meni elannon raapimiseen niin täysin, että lasten kasvattamiseen ei ollut aikaa tai energiaa.
Joten komppaan historiantutkijaa: nykyperheissä on moni asia paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Ei tietenkään kaikki asiat, mutta monet.
Minusta sen saksalaisproffan höpinät voi jättää pitkälti omaan arvoonsa. Kuka tahansa yhteiskuntatutkimukseen tippaakaan perehtynyt voi hheti sanoa, että on lahopäistä väittää, että ENEMMISTÖ lapsista olisi HÄIRIINTYNEITÄ eli normista poikkeavia. Se on määritelmällinen mahdottomuus.
Pitäisi enemminkin miettiä, millaisia taitoja ja ominaisuuksia tässä ajassa ja tulevaisuudessa tarvitaan. Kenties juurikin sellaista auktoriteettien kyseenalaistamista, jota saksalaisella kulttuurialueella on tähän asti kovasti vierastettu!
Toki yhteiskunnan toiminta perustuu pitkälti yhteistyökykyyn, mikä puolestaan kärsii, jos lapsista kasvatetaan kärsimättömiä "pikkunarsisteja". En kuitenkaan jaksa olla asiasta yhtä huolissani kuin se saksalaisproffa, minusta lapset oppivat Suomessa jo pienestä pitäen, että he EIVÄT ole maailmannapa muualla kuin korkeintaan kotonaan (jos sielläkään).
Saksassa lasten kotihoito on muuten aika paljon yleisempää kuin Suomessa ja päiväkodissa lapset oppivat juurikin niitä ryhmässäolotaitoja aika tehokkaasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jutella niiden lasten kanssa ja osaa sanoa anteeksi, jos on tullut vaikka rähjättyä takaisin. Lapset huomaavat että äitikin on vain ihminen ja että riita ei ole maailmanloppu. Ihna tavallinen arki on parasta lapsellekin. Itselläni on 1 lapsipuoli ja 2 omaa ja kyllä tässä on oma epätäydellisyys käynyt selväksi mutta silti lapset ovat mukavia nappuloita ja lapsipuolikin kohta jo aikuinen. rennosti vaan, älä turhaan stressaa.
Kuinka ihmeessä nämä nykyvanhemmat muka viettää lastensa kanssa aikaa kun on harrastukset, työmatkat, kotityöt, soppailu. Nykyään jos milloin vanhemmat toteuttaa itseään, itseään ja vielä kerran....!
Sitten on lasten harrastukset päälle!
Jos viittitte aukasta silmänne ja katsella tuloksia niin se et katotaan telkkua tai notkutaan netissä EI ola yhdessä oloa eikä välittämistä ja piste. Lukekaa kuinka pahoinvoipia lapsia/nuoria meillä on. Kuinka hirveän paljon sitä syödään mielenterveyspillereitä!! Ai niin mut niillähän onkin lakastu ongelma piiloon ettei jotkut järkyty!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lue itse edes yksikin kunnon tutkimus lasten hyvinvoinnista. Enkä nyt laske iltapäivälehtien juttuja otsikolla "lasten pahoinvointi lisääntyy".
Kun nimittäin se ON niin, että lasten tilanne POLARISOITUU. Eli on yhä selkeämmin huonosti voivat perheet ja lapset JA toisaalta perheet, joissa lapset voivat paremmin kuin koskaan.
Mielenterveyspalveluita ajettiin alas 1990-luvun alun lamassa, ja se näkyy, ikävä kyllä. Mutta silti kannattaa pitää mielessä, että kyse on silti vain osasta lapsia, ei edes enemmistöstä lapsia.
Tilastolliset tosiasiat kannattaa siis pitää mielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se, että laman sattuessa perheillä on asiat huonosti ei tarkoita, että nykyperheitä voisi silti verrata vaikka 1900-luvun alun perheisiin. Se pahoinvointikin on kumminkin määre vertailussa lyhyen aikavälin kehitykseen.
Ei ennenkään perheet syventyneet lapsensa kanssa olemiseen. Se ei ollut tapana, eikä useimmilla vanhemmilla ollut edes aikaa siihen! Lapset miellettiin tärkeiksi ja mielenkiintoisiksi vasta aika lähellä aikuisikää... mikä toki ei tarkoita, etteikö lapsia oltaisi rakastettu, vaan heihin yksinkertaisesti suhtauduttiin vähemmän yksilöinä kuin nykyään.
-10 jatkaa-
Kyseiset jutut eivät pohjaudu tiukan tieteelliseen tutkimukseen eivätkä ne keskustele rakentavasti vanhemmuuden kysymyksistä. Jättäisin ne omaan arvoonsa.
VUosien varrella on ollutniin monta ongelmaa lasten kanssa, että tyynenä pysyminen on jo suhteellisen helppoa ja olen oppinut valitsemaan ne taistelut, jotka sitten vien loppuun. Ja mieskin löytyy ihan perinteisessä ydinperheessä. Silti tulee koko ajan virheitä ja väärinarviointeja ja niin edelleen. ELämä yksinkertaisesti on sellaista, ettei kukaan voi olla täydellinen. Ja jos joku olisi täydellinen, se olisi varmaan ihan hirveää niille siinä ympärillä eläville.
Minä en kumminkaan suostu enää ottamaan tätä syyllistystä vastaan, sillä olen historiantutkija ja satun tietämään, että vanhemmuus ei ole koskaan ollut yhtä hyvin hanskassa kuin nyt. Vanhemmilla ei ole koskaan aikaisemmin ollut edes mahdollisuuksia kasvattaa ja tukea lasiaan kuten nykyään, aikaisemmin aika ja energia on yleensä mennyt siihen, että yritetään hankkia niille kersoille hengenpitimiksi vähän leipää ja lämmintä. Kasvatusmetodeina oli yleensä väkivalta ja alistaminen. Jos vanhemmuus on hukassa NYT, niin aikaisemmin lienee sitten ollut hukassa aika paljon muutakin.
Unohda koko juttu. Tähän pätee oikeasti se sama sanalasku kuin muuhunkin elämään: se joka ei tee virheitä, ei yleensä tee mitään muutakaan. Äläkä tee niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon...