Pelkäätkö naapureita, kun lapsi kiukuttelee?

Kuopuksellani on ollut jo vuosia lähes yksi raivari päivässä, jossain vaiheessa niitä oli öisinkin. Asutaan kerrostalossa, kolme suoraa naapuria (seinän takana, ylä- ja alakerrassa). Ei ole kukaan vielä tullut mitään sanomaan. Hymyillen tervehtivät edelleen rappukäytävässä, vaikka ollaan jo vuosia tässä asuttu. Seinänaapurissa on pieni lapsi ja kyllä sieltäkin karjuntaa ja raipparia kuuluu.



Kyllä ap ymmärrän ajatuksesi, mutta koeta päästä tuon yli. Normaalit elämän äänet saavat kuulua, kyllä lastensuojeluimoituksia lopulta tehdään ihan liian vähän. Nimittäin 2-3-vuotiaista, jotka hilluvat pihalla nenä valuen ilman aikuisen valvontaa, 4-vuotiaista, jotka pyöräilevät itsekseen autojen seassa, 6-vuotiaista,jotka nuokkuvat eskarin eteisessä silmänaluset mustana väsymyksestä aamuisin...

vaikka ei syytä pelkoon olekkaan. Meillä vaan sattuu olemaan helposti huutava ja raivostuva taapero. Aika useinkin tulee mietittyä miltä tämä lapsen karjunta kuulostaa naapurin korvin.

ei olisi osa normaalia lapsen kehitystä? Toki siihen voi panostaa, että ottaa lapsen kiukun vastaan tyynenä eikä hermostu itse. Mutta kyllä lapsi saa kiukutella. Pitäsikö hänen padota pettymyksensä? Millainen hänestä sitten kasvaisi?

meiltä kyllä ääntä kuuluu,mutta ikinä ei ole kukaan tässä talossa tullut mekkalasta valittamaan.En kyllä minäkään valita, vaikka jossain bileletään viikonloppuisin.Ihmisen elämään mahtuu erilaisia ääniä, eri elämän vaiheissa ne ovat erilaisia, mua ei häiritse.Toisenlaisissakin paikoissa on asuttu, joten voin sanoa että kerrostalossa toisiaan suvaitsevat naapurit on yksi eniten asumisviihtyvyyteen vaikuttavista tekijöistä.Nykyinen asunto ei ole ehkä muuten kaikista ihanteellisin, mutta kun on tosiaan kokemusta niistä ikävistäkin naapureista, emme ota riskiä ja muuta ennenkuin lapset kasvaa...

Lastens. ilmoituksia tehdään ihan liian vähän... tai ei ainakaan niistä, joista pitäisi tehdä, jos lapset hilluvat missä sattuu ja miten sattuu.



Meistä tehtiin aikoinaan ilmoitus, kun 1.5 vuotias dramaattnen, vahvatahtoinen lapseni sai klassisen itku-potku-uhmaraivarin julkisella paikalla. Mikään syli tai lohdutus ei tällaiseen auta eikä auttanut, lapsi halusi karjua kiukkunsa ja teki sen voimallisesti.

Minä olin vierellä ja pysyin erittäin rauhallisena koko ajan.

Paikalla oli useampia äitejä, joilla pieniäkin lapsia. Kukaan ei sanonut mitään, enkä minä tuntemattomille selitellyt. Minun tietoni joku kuitenkin selvitti ja jätti nimettömän lastens. ilmoituksen. Ilmoituksessa huolen aihe oli, että tämä nainen on seuranut minua pidemmän aikaa, ja nyt huolestui, koska lapsi itki yhtäjaksoisesti xx ajan, ja äiti oli kyvytön lohduttamaan.



Sos.tt:t suhtautuivat asiallisessti, ilmoituksen muut lausevalinnat (ja ehkä äänensävyä tms. mitä ei kirjattu kun soittamalla oli ilmo tehty) kertoivat, että tässä on ihan kiusanteko takana. Kerroin sossuille, että juu, lapsi huusi, klassinen uhmakohtaus tämän-ja-tämän asian takia..



Mutta minusta oli järkyttävää, että ilmoitus tehdään kun lapsi huutaa ja aikuinen jaksaa olla rauhallisena siinä rinnalla!! Se nähdäänkin sellaisena, ettei äiti anna lämpöä, lohdutusta, rakkautta lapselle, että lapsi kokee tunnetasolla jatkuvaa hylkäämistä.



Minä ajattelin, että mitä sen on väliä, miten minä toimin lasten kanssa, miten asiallinen, tyyni, rauhallinen "oppikirjamainen" olen, kun sekin nähdään lastensuojeluilmoituksen asiana ja moitteena minun kyvkkyydestä vanhemmuuteen.



Mitä sitten ajatellaan ja luullaan, kun lapsi karjuu ja huutaa sisällä, ja entäs jos se äitikin siihen sitten karjasee tai riitelee miehen kanssa!

Sehän kuulostaa siltä kuin lasta hakattaisi tai kotona oli aivan jatkua riitatilanne päällä.



Siitäkin on tehty lastens.ilmoitus ja tultu oikein oven taakse haukkumaan, kun vain meiltä, ja vain meiltä, kuuluu huuto.



Kyllä minä kiellän ja rajaan lasten raivareita. Joskus laitan käden suun eteen, ettei huutaisi, että lopettaisi. Jopa kipuitkua kiellän, koska se ei ole mikään lohduton nyyhkytys, vaan tolkuton karjuta, parku, ulvonta, jota ulkopuolinen seinän takana ei tiedä, että ulvonta tulee, koska kompastui kynnykseen, loukkasi varpaansa ja kaatuessaan hajotti isomman leegorakennelman, josta syystä ismpikin huutaa ja karjuu kiukusta ja pettymyksestä. Se kuulostaa että hakattaisi, varsinkin jos näitä tämänkaltaisia monta kertaa päivässä tai päivittäin.



Tiedän että se on väärin. Koti jos mikä pitäisi ollapaikka, missä saa karjua ja huutaa jos siltä tuntuu, jossain on voitava näyttää kaikki tunteensa ja paha olonsa, pettymyksensä just sellaisena kun se sisällä on. Mutta.. tarpeeksi monta soittoa sossuun samasta asiasta, ja kyllä minä pelkään ihan aidosti sitten lasten poisvientiä tms. kyttäystä että tausta-ajatus on että onhan siellä jokin pielessä, kun taas on ilmoitus, täytyy tarkkailla perhettä ja lapsia koulussa ja päiväkodissa... (taas ja taas, mutta siis JOS..)

Kaksi poikaa ja kummatkin koululaisia. Toinen tosi pippurinen.

Meillä rivari ja aivan kaikki äänet kuuluu.

Lisäksi pojat tappelevat paljon keskenään.

Esikoinen on rauhallinen, mutta 7v. kuopus aina esikoisen kimpussa.

Tilanne kyllä rauhottuu, kun lapset kasvavat.

Jos soittaisivat poliisin paikalle niin ei siihen poliisi sekaannu, edes yöaikaan.



Se taas on vähän eri jos lapsesi karkaa ulos, kiipeää puuhun ja naapurit ehtii tulla sanomaan että sielä sun lapsi kiikkuu puussa, etkä edes tiedä että lapsi ei ole sisällä tai mitä tekee.



Puuhun kiipeäminen ei ole vaarallista, hyvää liikuntaa se on ja sieltä opetellaan tulemaan alas. Meillä lapset saa kiipeillä puussa mutten päästä keskenään puuhun ettei kuristu tai tipu-> lyö päätä ja vammaannu/kuole tapaturmaan.



Jos sinä et välitä lapsesi turvallisuudesta ja toistuvasti lapsesi tekee ulkona jotka vaarallisia niin soitto lähtee. Olkoonkin vaikka turhaa hätäilyäni mutta ehkä joku voi puuttua tilanteeseen.

joskus saattaa nolottaa itseni puolesta kun on järkyt pms-oireet ja tulee kiukuteltua aivan täysin turhastakin..... :( Molemmat seinänaapurit ovat aikuisia ja toivonmukaan ihan täysjärkisiä, heillä omiakin lapsia joskin jo aikuisia. Joten ehkä tajuavat tilanteen. Eikä kukaan normijärkinen tee mitään ls-ilmoa tuommoisen perusteella.

ei tulisi mieleenikään tehdä mitään lsilmoituksia kun lapset kiukkuaa ihan luonnolisesti-eikö se ole ihan yhteiskunnan resusrssien tuhlausta!? molemmin puolin meillä asuu 2 lapsen perheet, ihan normiperheet,vanhemmat pitää huolta sekä toisistaan että lapsistaan. ja jos siellä nyt huudetaan & kiukutaan, niin eikö se oo ihan normia. tottakai jos perheissä olisi huomattavia alko tms ongelmia, ehkä suhtautuminenkin huutamiseen voisi olla kriittisempää. ...

ihmiset on niin ääniherkkkiä. Ei olla huolissaan siitä lapsesta, vaan ei jaksata kuulla lapsen itkua tai muuta melskettä.

Meillä kummatkin naapurit tekee vuorotyötä, niin kiva asua siinä heidän keskellä.

Monesti mietin, että milloin heiltä palaa pinna, kun heräävät lapsiemme rähinään.

Itse en huuda lapsille.

T.7

sulla kuulostaa olevan ihan samanlaisia tempperamenttisia lapsia kuin mulla.Draamaa riittää.Uskon että tilanteenne helpottuu, kun naapurit jossain vaiheessa ymmärtävät, että teidän lapset nyt vaan on tulisia tapauksia.Jos ei, niin oikeesti, muuttakaa pois jonnekin jossa ne lapset uskaltaa antaa näyttää tunteensa, ja pahan mielensä.Meidän 10v on itsensä satuttaessaan vielä nykyisinkin hy-vin dramaattinen, viimeksi hillitön kirkuma ja karjuma kohtaus "apua" huutoineen aiheutui kun neiti lorautti hieman liikaa shampoota päähänsä, ja silmiä rupesi kirvelemään.No, eihän sen oman huutonsa yli edes kuule kun yritän antaa ohjeita tai auttaa huuhtelemaan.Kyllä taas sain kuulla kyselyjä että mikä meidän saunavuorolla oli hätänä...

eli varmasti osaa kiivetä jo siihen puuhun (männyn alaoksalle) yksin ilman vanhemman apua. Olin melko hämmästynyt siitä, että naapuri tuli soittamaan kelloa puolihysteerisenä. Mutta tämmöinen kertoo juuri siitä, että nykyisin varsinkin lapsettomat ihmiset (tai ne, joilla on helppo hiljainen lapsi) ovat kadottaneet maalaisjärjen ja kohtuullisuuden tajun - siitä nämä kyttäykset ja yli-innokkuus, joka voi aiheuttaa peruuttamatonta tuhoa. On vallalla ihmeellinen elämäntapahygienia. ap

Koska ei ole mitään pelättävää! Jos joku naapuri nyt sattuisi olemaan niin idiootti (suurimmalla osalla ihmisistä on kyllä edelleen järki päässä) että tekisi ls-ilmoituksen normaalista lapsen kiukuttelusta ja itkemisestä niin mitä luulet et siitä seuraisi? Ei yhtään mitään.

siihen ilmoon? =)

ihmiset on niin ääniherkkkiä. Ei olla huolissaan siitä lapsesta, vaan ei jaksata kuulla lapsen itkua tai muuta melskettä.

T.7

mitään tilastoja, kuinka paljon niitä lastensuojeluilmoituksia tehdään enemmän kerrostalossa asujista, kun omakotitalon lapsista?Melkein tuntryuu, että samanlailla kun monesta "kerrostalossa ei saisi pitää koiraa", niin vielä enemmän siellä ei saisi asua lapsia, ei ainakaan sellaisia lapsia, joiden annetaan olla lapsia.Surullista.

siihen ilmoon? =)

ihmiset on niin ääniherkkkiä. Ei olla huolissaan siitä lapsesta, vaan ei jaksata kuulla lapsen itkua tai muuta melskettä. T.7

Ilmoituksella onkin tarkoitus ilmoittaa perheelle, että "teitä tarkkaillaan".

Ilmoituksen loppukaneetit muotoillaan : toivon perheelle / äidille tukea ja apua lasten kasvatuksessa. ja plaaplaa eli lapset kiukuttelee ja äitikin karjuu siksi, että perheellä on taustalla jotain suurempia ongelmia, mitkä purkautuu lasten pahana olona ja äiti on kyvytön ottamaan niitä vastaan eikä äidillä ole muita keinoa kuin karjua, ja siihen sitten toivotaan lastesuojelun tuovan apua.

Voin kertoa, että jos itsekin on temperamenttinen ja sitten päällä on se ahditus, että on kyttäyksen kohde, niin se huuto ei lopu. Mutta lapsille karjuukin: ole hiljaaaaa!!! ja laittaa käden suun eteen ja sähisee, että älä huu-da! tai naapurit valittaa ja täällä on taas viranomaiset oven takana ja teidät viedään lastenkotiin, etkä näe minua ikinä!

Ei se mitään poista, eikä lastensuojelulla ole oikeasti mitään muuta kuin jotkut perhetyön käynnit (päivällä, kun pitäisi olla töissä) tai tarkkaillut koulussa ja päiväkodissa että miten lapsi toimii ja sitten haastatellaan että onko ope tai hoitaja huolissaan ym. ja tottakai he huomaa heti lapsessa ja perheessä JOTAIN kun kerran lastensuojelukin on, sillä tavallisissa perheissähän ei lastens. ole mukana? jotain on siis oltava, ja ainahan kaikissa on!

ei sillä tavalla muuta saada kuin ahdistusta lisää, lapsille ja aikuisille.

Olen aina ollut ylpeä perheestämme ja meillä on tosi kivaa yhdessä :). Tietysti meteliä kuuluu, miten ei kuuluisi, meillä on kolme alle kouluikäistä lasta. Mieleeni ei olisi tullutkaan, että joku pitäisi perhettämme huolta herättävänä. Mutta niin vain piti (?) ja nimettömänä sosiaalitoimeen soitti. Kuuluu kuulemma päivittäistä huutoa. Ja vaikka tuosta ei mitään seuranne, niin on se vain julmaa, kun omalle kohdalle osuu. Sitä loukatuksi tulemisen tunnetta ei voi edes kuvailla, kun siitä ainoasta ilon ja ylpeyden aiheesta "epäillään pahaa".



Että tälaista on asua ainoana lapsiperheenä kerrostalossa ikäihmisten keskellä. Tiedoksi vain niille, jotka epäilevät ettei ls-ilmoituksia tehdä tavallisista, onnellisista perheistä. Eikä niistä muuten silloin seuraa mitään positiivista, vaan vain surua. Suurta surua, lasten ihmettelemää vaisua mielialaa, turhaa luonnollisten tunteiden hyssyttelyä...



Reilua peliä. Todella reilua :(

lapsi raivosi ja kohta oli poliisit ovella. Tilanne oli rauhoittunut ja virkavalta vaan naureskeli ja lähti pois.



Huh, mutta oli kyllä tärinä päällä ja naapuria piti käydä jututtamassa.

joskus saattaa nolottaa itseni puolesta kun on järkyt pms-oireet ja tulee kiukuteltua aivan täysin turhastakin.....

Lopetin kolmannen lapseni imetyksen lapsen ollessa 11kk ja sitä seurasi valtaisa hormonimylläkkä, jollaista en kahden aikaisemman (vielä reilusti alle kouluikäisen) kanssa ollut kokenut. Kun aiemmin kiertoni oli käynnistynyt jo imetyksen aikana, nyt siinä meni kaksi kuukautta. Ja koko tämän välin kärsin jatkuvista, todella kovista PMS-oireista. Niiden johdosta pinnani oli toisinaan todella tiukilla ja kasvatus saattoi mennä neuvottelusta ja sovittelusta "Siksi kun minä sanon!" -linjalle. Jos joskus lapsille asiattoman tiukasti tai turhaan jostain sanoin, pyysin sitä kyllä ateeksi ja yritin lapsentajuisesti selittää. Mistään väkivallan uhasta tai henkisestä väkivallasta ei todellakaan ollut kyse! Meillä meni silti hyvin ja nautimme arjesta.

Joku naapureista oli kuitenkin kiinnittänyt huomiota "kireyteeni" ja tehnyt nimettömänä lastensuojeluilmoituksen. Siinä tunteiden vuoristoradassa se oli kyllä hyvä piste I:n päälle. Saatuani lapset tuona päivänä nukkumaan, ei itkusta tullut loppua. Jatkossa tuntui, kuin tuuli olisi kokonaan lakannut purjeistani. Hyvä kun jaksoin hengittää. Lapsillakin oli kova huoli minusta, kun aina vain pillahdin itkuun heidän kysyessään hiljaisuudestani tms.

Hyvä, että asioita osataan nykyään ajatella omaa mielikuvitusta pidemmälle ja keskustella toisten ihmisten kanssa näkökulmaa saadakseen... Minua ei kyllä lohduta tuokaan tieto, että ihmiset pelaavat pelkillä oletuksilla, joilla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Ne perustuvat vain "tuokiokuviin", joista rakennetaan oma valheelinen näkökanta. Minun äitiyteni on joka tapauksessa "tahrattu" ja jotenkin tuntuu, että sen eteen (mielelläni) kärsimäni fyysiset koettelemuksetkin mitätöity.

T. Huonoksi tuomittu äiti

Koska ei ole mitään pelättävää! Jos joku naapuri nyt sattuisi olemaan niin idiootti (suurimmalla osalla ihmisistä on kyllä edelleen järki päässä) että tekisi ls-ilmoituksen normaalista lapsen kiukuttelusta ja itkemisestä niin mitä luulet et siitä seuraisi? Ei yhtään mitään.

Paljon pahaa mieltä kyseiseen perheeseen :(. Kuka niitä virallisia seurauksia pelkäisikään, jos tavalllinen, lapsistaan välittävä perhe on kyseessä.