Viettääkö kukaan enää pikkulauantaina eli keskiviikosta oli aikoinaan sellainen sanonta?
Kommentit (17)
Opiskeluaikoina 90-luvulla tuli vietettyä, mutta enää ei kroppa kestäisi. Pelkästään pitkään valvominen kun seuraavana päivänä on työpäivä on raskasta, puhumattakaan siitä että parista oluesta/viinilasista alkaa nykyään yöunet kärsimään. Negatiiviset vaikutukset ovat kasvaneet merkittävästi, ihan ikääntymisen johdosta.
Samaan aikaan se positiivinen pöhinä mitä tuohon aikaan saattoi baareissa olla, eli iloiset ihmiset ja kohtaamiset, mahdolliset uudet tuttavuudet tai jopa parinmuodostukset.. ne ovat hävinneet. Osittain varmaan iän takia, ihmiset on keski-ikäisinä tyypillisesti kyynistyneet ja menettäneet ilonsa, ja osittain tapailukulttuurin muutokset takia: ihmiset selaavat kumppaniehdokkaita online, ja odottavat löytävänsä yksisarvisia.
Eli ei ole mitään syytä enää edes ajatella lähtevänsä baariin viettämään pikkulauantaita. Eikä kyllä sen enempää myös varsinaista lauantainta =D
Ei vietetä enää pikku- eikä isolauantaita eli baarissa käyminen on loppunut kokonaan jokaiselta viikonpäivältä.
Kunhan kello tulee 09:00 niin kauppaan ja Alkoon. Siitä lähtee pikkulauantai käyntiin.
Vierailija kirjoitti: Opiskeluaikoina 90-luvulla tuli vietettyä, mutta enää ei kroppa kestäisi. Pelkästään pitkään valvominen kun seuraavana päivänä on työpäivä on raskasta, puhumattakaan siitä että parista oluesta/viinilasista alkaa nykyään yöunet kärsimään. Negatiiviset vaikutukset ovat kasvaneet merkittävästi, ihan ikääntymisen johdosta. Samaan aikaan se positiivinen pöhinä mitä tuohon aikaan saattoi baareissa olla, eli iloiset ihmiset ja kohtaamiset, mahdolliset uudet tuttavuudet tai jopa parinmuodostukset.. ne ovat hävinneet. Osittain varmaan iän takia, ihmiset on keski-ikäisinä tyypillisesti kyynistyneet ja menettäneet ilonsa, ja osittain tapailukulttuurin muutokset takia: ihmiset selaavat kumppaniehdokkaita online, ja odottavat löytävänsä yksisarvisia. Eli ei ole mitään syytä enää edes ajatella lähtevänsä baariin viettämään pikkulauantaita. Eikä kyllä sen enempää myös varsinaista lauantainta =D
Samoin. t.ap
Nuorena tuli vietettyä melkein joka viikko. Silloin ravintolat menivät kiinni järkevään aikaan, jolloin juhliminen alkoi ja loppui selvästi aikaisemmin ja jaksoi hyvin mennä seuraavana aamuna töihin. Nykyisillä aukioloajoilla täysi mahdottomuus, koska bileet alkavat niin myöhään. Eikä tässä iässä enää jaksaisi muutenkaan eikä kyllä kiinnostaisikaan.
Juu tuo oli yleinen sanonta kasarin lopussa, pikkulauantai. Keskiviikkona baariin.
Parikymppisenä ysärillä jaksoi paljon paremmin, eikä hirveästi haitannut, vaikka opinahjossa oli aamulla vähän nukuksissa. Viisikymppisenä sitä olisi aivan kuollut, jos vetäisi viinaa puoleen yöhön ja pitäisi aamulla mennä kahdeksaksi töihin.
Vieläkö nykyiset opiskelijat viettävät pikkulauantaita?
Itse vietän sunnuntaisin pikkutiistaita, se on modernimpaa
Minulla oli eilen jo pikkuperjantai.
Minä vietän! Tänään tulee taas mukava ja riemukas ilta viiniä lipitellen.
Opiskelijat hillui kotiviinipäissään häppärihalpistobe räkälöissä.
Meillä teekkariaikoina keskiviikosta puhuttiin pikkuperjantaina. Sitten oli myös perjantain ja sunnuntain välinen yö. Noista ajoista on onneksi jo 40 vuotta.
Joo ja pikkuperjantaita tiistaina.
Opiskeluaikana tuli juhlittua joka päivä paitsi maanantaisin oli aika hiljaista. Ravintolat olivat 80-luvulla täynnä bailaajia tiistaista sunnuntaihin. Ajat ovat muuttuneet.
no eihän pikkulauantai ole mikään oikea juttu. Joskus tuli sitä oikeaa käytyä etsimässä. Joskus tuli yhden yön juttu, joskus seurustelusuhde ja sitten lopulta pysyvä parisuhde. Kaikki kiinnostukseni tanssimiseen ja alkoholin juontiin loppui siihen.
Toinen muuttuja on toi talous. kun opiskeljiana tuli istuttua tarpeekseen sisällä lukemassa (ja kyllä, menestyin opinnoissani) oli kiva että oli joskus bileet. Siihen aikaan oli 90-luvun lama, joten moni joi oudon makuistsa kotiviiniä bileissä, joita järjestettiin paljon. Ruoka nyyttäriperiaatteella ja omat juomat.
Nyt on taas lama, orvon hallituksen aikaansaama. Tavan ihmiset ei ravintoloissa käy. . Ravintolat kuolee pystyyn, ehkä opiskelijat on ruvenneet taas laittamaan niitä oudon makuisia kotiviineijä joista tulee maha kuralle ja pää kipeäksi, tai ehkä ne tuo Virosta kaljaa, en tiedä. Mulla on onneksi vielä työ.
Opiskeluaikana piti käydä keskiviikkona muutamalla nopealla paikallisessa jos joku irtotipu sattui olemaan sillä tuulella