Tällä viikolla koulutiensä aloittaa aikaisempia vuosia pienempi määrä ekaluokkalaisia.
YLE:
Jyväskylässä koulu alkaa 7. elokuuta
Koulunsa aloittaa 13 050 oppilasta.
Ekaluokkalaisia on tänä syksynä 1 271.
Huppuvuosina heitä oli yli 1600.
Koulutie alkaa pääosin vuonna 2018 syntyneillä lapsilla.
Perusopetusta antaa 37 kaupungin koulua ja kolme muuta tahoa.
Lähde: Jyväskylän kaupunki
Niin, pitäskö olla huolissaan vai ajatella, että ohimenevä ilmiö...?
Ei ole Suomessa montaa kuntaa, jossa on ekaluokkalaisten määrä kasvanut viimeisen seitsemän vuoden aikana.
Vaikka koululaisten määrä vähenee, niin silti kuntalaiset ympäri Suomen haluaa pitää kiinni koulujen määrästä. Yhtään koulua ei saisi lakkauttaa.
Kommentit (4)
Kaveriporukassa kuusi yliopiston käynyttä 35-40v miestä ja vain yhdellä lapsia. Tuskin on ohimenevä ilmiö.
Vuonna 2030 tulee olemaan niin pieni määrä ekaluokkalaisia, että hirvittää.
Laadukkaampaa opetusta kun on pienemmät luokkakoot. Onnekkaita lapsosia he.
Ihan ymmärrettävä ilmiö. Meillä on vanhempi lapsi ja toinen jätettiin tekemättä. Yhä useampi tekee tuon päätöksen.