Miksi osastolta kotiutetaan vajaakuntoisena?
Kommentit (2)
Ex-puolisoni soitti osastolta perjantaina, että voiko lapset tulla viikonlopuksi katsomaan hänen peräänsä, kun hän kotiutuu leikkauksen jälkeen nyt eikä hän pääse portaita ylös. Kontaten käy vessassa. Vein lapset hänen kotiinsa, tullasin jääkaapin, kävin ruokakaupassa ja hain ex:n sairaalalta kotiinsa.
Hain äsken lapset kotiin ihmettelen minäkin, miksi he kotiuttavat yksin asuvia ihmisiä hissittömään kerrostaloon, kun hän ei pysty edes kävelemään. Lapset sanoivat että isällä oli yöllä kipeä olo, voivotteli ja konttasi taas vessassa mutkan. 9-vuotias oli paistanut lättyjä eilen ja mikrottanut lihapullia. Vettä olivat isälleen muuten tarjoilleet...
Tänään lapset olivat keittäneet puuron ja mies kertoi että hyvä oli puuro, aivan loistava. Oli soittanut siskolleen, että voiko heiltä joku tulla käymään huomenna, tekisi ruuan ja katsoisi että on hengissä. Haava vuotaa vähän, mutta mies ei aio mennä sairaalaan, kun kerran ulos sieltä perjantaina heitettiin.
Tämä on järkyttävää, otin kuvia ja aion nostaa haloon, en nosta sitä suomessa, kyllä suomen tilanne pitää saada muuallekin maailmaan tiedoksi.
Se on nykyaikaa. Oletetaan että kotona pärjää portaissa, vaikka ei kestä edes pystyssä.