Mikä mua vaivaa?

Vastoinkäymiset kumuloituvat.

Et saa tarpeeksi kovaa kullia.

Ahdistuneisuushäiriö 

Vierailija kirjoitti:

Et saa tarpeeksi kovaa kullia.

Joka rööriin.

Vierailija kirjoitti:

Ahdistuneisuushäiriö 

Olen miettinyt tätä, että voisko olla. Mut sitten on niitä pieniä hetkiä, jolloin on neutraali fiilis, kun kaikki ongelmat on ratkaistu. Kunnes tulee se seuraava ongelma ja ahdistus alkaa taas.

Ap

Kohtalotoveri täällä.

Pienikin asia, joka ei ole selvitetty. Joko ihmissuhteisiin tai elämään muutoin liittyvät epäselvyydet, tai jokin, vaikka (jo maksetun) laskun perintä/karhukirje, saa aikaa jonkinmoisen paniikin, ja heti on pakko soittaa, tai laittaa s-postia lähettäjälle.  Ja jos on vaikka vkl, eikä saa asiaa heti hoidetuksi, niin ajattelen sitä ja unetkin kärsii.

Ajattelen, että tämä minulla johtuu siitä, että oli kymmenen vuoden jakso, jolloin oli paljon stressiä ja vaikeita asioita laidasta laitaan. Jäänyt päälle joku moodi, että mitään sekasotkua tai vaikeuksia en enää kestä. Enkä halua.

Tosin, en kuvittele, etteikö elämä tuo kaikenlaista ikävääkin edelleen.

Kai niiden kans pärjää sitten, miten pärjää.

Olin itse hiukan yli 50v. Just mennyt naimisiin, oli kiva työpaikka ja ystäviä, sukua lähellä. Pikkuhiljaa tuli totaalinen unettomuus. Nukuin ehkä tunnin yössä, jos sitäkään. Menin unettomuuden tähden lääkäriin, sain jotain mietoja masennuslääkkeitä, minkä piti auttaa. No. Ei auttanut, unettomuus jatkui kuukausia, aivosumu, en osannut laskea enää, en halunnut tavata ketään, viimein en osannut ulos, vastata puhelimeen, en syönyt, en nukkunut. Vaikea masennus. Psykiatri lohdutti, että kun olen tämän okäinen, masennus tuskin uusii. Kokeiltiin monia lääkkeitä, mikään ei tehonnut. Ect-hoito pelasti minut eloon.

Tämä on minun tarinani. Sinun on eri.

Tsemppiä :)

Vierailija kirjoitti:

Olin itse hiukan yli 50v. Just mennyt naimisiin, oli kiva työpaikka ja ystäviä, sukua lähellä. Pikkuhiljaa tuli totaalinen unettomuus. Nukuin ehkä tunnin yössä, jos sitäkään. Menin unettomuuden tähden lääkäriin, sain jotain mietoja masennuslääkkeitä, minkä piti auttaa. No. Ei auttanut, unettomuus jatkui kuukausia, aivosumu, en osannut laskea enää, en halunnut tavata ketään, viimein en osannut ulos, vastata puhelimeen, en syönyt, en nukkunut. Vaikea masennus. Psykiatri lohdutti, että kun olen tämän okäinen, masennus tuskin uusii. Kokeiltiin monia lääkkeitä, mikään ei tehonnut. Ect-hoito pelasti minut eloon.

Tämä on minun tarinani. Sinun on eri.

Tsemppiä :)

* ikäinen

Vierailija kirjoitti:

Kohtalotoveri täällä.

Pienikin asia, joka ei ole selvitetty. Joko ihmissuhteisiin tai elämään muutoin liittyvät epäselvyydet, tai jokin, vaikka (jo maksetun) laskun perintä/karhukirje, saa aikaa jonkinmoisen paniikin, ja heti on pakko soittaa, tai laittaa s-postia lähettäjälle.  Ja jos on vaikka vkl, eikä saa asiaa heti hoidetuksi, niin ajattelen sitä ja unetkin kärsii.

Ajattelen, että tämä minulla johtuu siitä, että oli kymmenen vuoden jakso, jolloin oli paljon stressiä ja vaikeita asioita laidasta laitaan. Jäänyt päälle joku moodi, että mitään sekasotkua tai vaikeuksia en enää kestä. Enkä halua.

Tosin, en kuvittele, etteikö elämä tuo kaikenlaista ikävääkin edelleen.

Kai niiden kans pärjää sitten, miten pärjää.

Veit sanat suustani, juuri tällaista on minullakin. Esim. tappelin yhden verkkokaupan kanssa monta kuukautta siitä, kun palautus ei sujunutkaan mielestäni ihan niinkuin piti, ja jouduin maksamaan kympin ns. ylimääräistä. Siis kympin! Mieluummin olisi vaan maksanut sen kympin heti eikä menettänyt aikaa ja mielenterveyttään olemattoman vääntämiseen, maksettava se kuitenkin lopulta oli. Eikä minulla ole mitään suuria taloudellisia ongelmia, mutta asia silti ahdisti. Ja tämä oli vain yksi esimerkki lukuisten muiden joukossa. Ja tuokin on tuttua, että asia pitäisi saada hoidettua heti. Nytkin on taas yksi hankalahko asia jota pitäisi alkaa hoitamaan, mutta ei onnistu ennen maanantaita. 

Mulla on kyllä myös ollut lähivuosina raskasta. Esim. läheisen itsemurha, jatkuvaa remonttia ja lapset lentäneet pesästä. Onko se nyt sitten niin, että olotila on jäänyt päälle, eikä vähäistäkään kuormitusta enää kestäisi...

Ap

Vierailija kirjoitti:

Olin itse hiukan yli 50v. Just mennyt naimisiin, oli kiva työpaikka ja ystäviä, sukua lähellä. Pikkuhiljaa tuli totaalinen unettomuus. Nukuin ehkä tunnin yössä, jos sitäkään. Menin unettomuuden tähden lääkäriin, sain jotain mietoja masennuslääkkeitä, minkä piti auttaa. No. Ei auttanut, unettomuus jatkui kuukausia, aivosumu, en osannut laskea enää, en halunnut tavata ketään, viimein en osannut ulos, vastata puhelimeen, en syönyt, en nukkunut. Vaikea masennus. Psykiatri lohdutti, että kun olen tämän okäinen, masennus tuskin uusii. Kokeiltiin monia lääkkeitä, mikään ei tehonnut. Ect-hoito pelasti minut eloon.

Tämä on minun tarinani. Sinun on eri.

Tsemppiä :)

Kiitos tsempeistä ja siitä, että jaoit tarinasi! Ihanaa, että löytyi keino jolla sait elämäsi takaisin <3

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kohtalotoveri täällä.

Pienikin asia, joka ei ole selvitetty. Joko ihmissuhteisiin tai elämään muutoin liittyvät epäselvyydet, tai jokin, vaikka (jo maksetun) laskun perintä/karhukirje, saa aikaa jonkinmoisen paniikin, ja heti on pakko soittaa, tai laittaa s-postia lähettäjälle.  Ja jos on vaikka vkl, eikä saa asiaa heti hoidetuksi, niin ajattelen sitä ja unetkin kärsii.

Ajattelen, että tämä minulla johtuu siitä, että oli kymmenen vuoden jakso, jolloin oli paljon stressiä ja vaikeita asioita laidasta laitaan. Jäänyt päälle joku moodi, että mitään sekasotkua tai vaikeuksia en enää kestä. Enkä halua.

Tosin, en kuvittele, etteikö elämä tuo kaikenlaista ikävääkin edelleen.

Kai niiden kans pärjää sitten, miten pärjää.

Ja kiitos vielä vertaistuesta, se hieman lohduttaa <3

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kohtalotoveri täällä.

Pienikin asia, joka ei ole selvitetty. Joko ihmissuhteisiin tai elämään muutoin liittyvät epäselvyydet, tai jokin, vaikka (jo maksetun) laskun perintä/karhukirje, saa aikaa jonkinmoisen paniikin, ja heti on pakko soittaa, tai laittaa s-postia lähettäjälle.  Ja jos on vaikka vkl, eikä saa asiaa heti hoidetuksi, niin ajattelen sitä ja unetkin kärsii.

Ajattelen, että tämä minulla johtuu siitä, että oli kymmenen vuoden jakso, jolloin oli paljon stressiä ja vaikeita asioita laidasta laitaan. Jäänyt päälle joku moodi, että mitään sekasotkua tai vaikeuksia en enää kestä. Enkä halua.

Tosin, en kuvittele, etteikö elämä tuo kaikenlaista ikävääkin edelleen.

Kai niiden kans pärjää sitten, miten pärjää.

Veit sanat suustani, juuri tällaista on minullakin. Esim. tappelin yhden verkkokaupan kanssa monta kuukautta

Minulla on jäänyt päälle, mutta toisaalta, en ole sitä niin paljon miettinyt, koska en sille mitään voi.

Kyllä se varmasti voimia vie arjestakin, ja elän ehkä jotenkin alisuoriutujan elämää, mutta tätä se nyt on ja ehkä helpottaa joskus, toivottavasti. 

Eteenpäin mennään ja asiat asioina. Pitää vain opetella ajattelemaan, että se "pelottava" asia, joka saa panikoimaan , ei olekaan niin suuri, millaiseksi sen itse näkee ja kokee.

Asioiden mittasuhteet ovat jotenkin vääristyneet monessa asiassa, joka vastaan tulee.  Eli tässäkin se vanha opetus on järkevä, "laske kymmeneen, ja vedä henkeä", sillä selviää ainakin puolesta, eikä tarvitse olla hermorauniona.

Mulla myös stressinsietokyky nolla. Pää keksii aina lisää kaikenlaista ahdistavaa ja saan myös ns. Kauhukohtauksia päivisin. Mulla lääkitys ja yksi diagnoosi kolmesta on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. 

Vierailija kirjoitti:

Et saa tarpeeksi kovaa kullia.

Sinä taidat puheista päätellen olla sen kaipuussa.

Itse jo vuosikymmeniä sitten hoksasin että elämässä on aina jokin huoli, päädyin siihen, ettei siitä kannata edes yrittää selviytyä, koska tilalle tulee uusi huoli.

No mulle yrittää psykiatrit tolla tavalla medikalisoida kaiken. 

Omat vastoinkäymiset, vaikka, infektiokierre 1 vuotta. En ole ollut 2 viikkoa terve vuoteen. Etsin ratkaisua, arvauskeskus sanoo miksi tulet, olet terve sitä tätä. Yksityinen: nyt selvä korvatulehdus...

Kai sitä yrittää etsiä ratkaisua, jos vuoden putkeen kipeä kokoajan ja ei voi elää normaalia elämää. Olisipa omat vastoinkäymiset tuollaisia pieniä...

pienetkin vastoinkäymiset ovat suuria masentuneena

Vierailija kirjoitti:

Itse jo vuosikymmeniä sitten hoksasin että elämässä on aina jokin huoli, päädyin siihen, ettei siitä kannata edes yrittää selviytyä, koska tilalle tulee uusi huoli.

Tämä on täysin totta! Ja jokin ihmeen syyllisyydentunne, vaikka ei olisi tehnyt mitään väärää.