Puoliso valittaa jatkuvasti - selviytymiskeinoja?

Se, että jollain toisella on suurempia huolia tai ongelmia ei tee hänen ongelmista, huolista ja murheenaiheista jotenkin vähemmän tärkeitä. Ne huolet ja ongelmat ovat hänelle ihan oikeita ja niiden vähätteleminen tuo vain teidän välille kitkaa.

On kuitenkin vaikea lähteä neuvomaan, koska en tiedä tarkalleen ottaen mitä nämä huolenaiheet ovat. Jokin aiheuttaa sen, että hän on jatkuvasti negatiivinen eikä hän osaa terveellä tavalla niitä purkaa. Tämä tottakai voi olla niin omasta lapsuudesta opeteltua, mutta myös nykyinen suhde sinun kanssa ylläpitää sitä.

Kokeile aloittaja lukea noita kirjoja, jotka käsittelevät tunteiden ilmaisua ja etenkin tunneälyä. Voit sitten näitä oppeja käyttäen opastaa ja auttaa puolisoasi avautumaan enemmän ja saamaan sitä taakkaa mitä hän kantaa harteillaan vähemmän painavaksi. Kun on hitusen alettu purkamaan niin voit sen jälkeen kertoa, että monet julkiset (niin miehet kuin naiset) kirjoittavat joka päivä päiväkirjaa, jotta he saavat kaikki negatiiviset ajatukset pois päästä.

Et voi muuttaa toisen tapaa olla ja havaita maailmaa, jos henkilö itse ei sitä halua. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Anna toisen valittaa puoli tyhjää lasiaan. Älä lähde kiistämän tai väittelemään. 

Kiitos kommentista.

Negatiivisuus on varmaan syvä defenssi hallinnan tai turvallisuuden puuttumiseen. 

Koen keinottomuutta tukea häntä pois tuosta. Varsinkin kun itse uuvun ja ärsyynnym jatkuvasta riskien ja puutteiden luettelemisesta.

T. Ap

Ymmärrän aloittaja sinua! Se jatkuva negatiivinen asenne väsyttää ympärillä olevia, ja itsekin alkaa ajatella asioista pelkästään negatiivisesti. Arjesta tulee harmaata, luovuus ja spontaani ilo katoaa. Siinä ei auta kuin sanoa asiasta jatkuvasti, ettei enää halua kuulla miten joka asiasta kaivetaan jotain negatiivista sanottavaa. 

Vierailija kirjoitti:

Et voi muuttaa toisen tapaa olla ja havaita maailmaa, jos henkilö itse ei sitä halua. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Anna toisen valittaa puoli tyhjää lasiaan. Älä lähde kiistämän tai väittelemään. 

Jep, jos valittaja ei halua,niin mikään ei muutu. Mutta on myös mahdollista, että se on niin jumittunut tapa, ettei itse sitä oikein huomaa. Silloin on vielä toivoa, että huomattuaan ( rakentavan keskustelun jälkeen ehkä?), hän ei ehkä haluakaan kuulostaa valittajalta ja on valmis itse muuttamaan käytöstään.

Vierailija kirjoitti:

Et voi muuttaa toisen tapaa olla ja havaita maailmaa, jos henkilö itse ei sitä halua. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Anna toisen valittaa puoli tyhjää lasiaan. Älä lähde kiistämän tai väittelemään. 

Just näin.

Lapsuuden turvattomuus tuhoaa tehokkaasti monia asioita elämässä, eikä tuota oikeen voi korjata helposti ainakaan.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän aloittaja sinua! Se jatkuva negatiivinen asenne väsyttää ympärillä olevia, ja itsekin alkaa ajatella asioista pelkästään negatiivisesti. Arjesta tulee harmaata, luovuus ja spontaani ilo katoaa. Siinä ei auta kuin sanoa asiasta jatkuvasti, ettei enää halua kuulla miten joka asiasta kaivetaan jotain negatiivista sanottavaa. 

Olen yrittänyt olla huomaamatta ja yrittänyt sanoa, mutta syvässä on tuo piirre ja nyt huomaan ärsyyntyväni jo aika pienestä. Jatkuva oma suojautuminen kuluttaa voimia, tsemppaus pysyä iloisena vaikka energia ympärillä olisi muuta. Sellaisen ylläpitäminen kun on herännyt tai kun olisi jotain perhejuttuja saatava pakosti hoidettua, vie totaalisesti mehut.

Lisäksi negatiivisuuden vuoksi jää moni mahdollisuus käyttämättä koska "emme kuitenkaan ehdi, entä jos se onkin ihan huono, harkitaan kuitenkin, ei ehkä, ruoka ei ollut riittävän mausteista, jäätelö olisi voinut olla parempaakin, ehkä se ei onnistu, onko liian kaukana..." what ever -litania.

Käytännön vinkkejä, miten paatunut negailija heräisi?

Pienikin muutos olisi toivottavaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuden turvattomuus tuhoaa tehokkaasti monia asioita elämässä, eikä tuota oikeen voi korjata helposti ainakaan.

Kiitos kommentista. En rohjennut kiteyttää asiaa näin. Mutta tämä on juuri se omakin näkemys perussyystä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuden turvattomuus tuhoaa tehokkaasti monia asioita elämässä, eikä tuota oikeen voi korjata helposti ainakaan.

Se kuinka hurjan tärkeää tämä on, näkyy nyt edessäni: Sitä turvattomuutta ei korjaa kiva työ, hyvät tulot, terveys, talo, sosiaalinen elämä, arvot, lemmikki, mikään.

Siksi mietinkin voiko lapsille tulla turvattomuuden tunne pelkäästään siitä että joutuu kuuntelemaan tuota jatkuvaa negatiivisuutta joka koskee asiaa kuin asiaa. Nehän alkaa pelätä koko maailmaa itsekin??

Ap

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän aloittaja sinua! Se jatkuva negatiivinen asenne väsyttää ympärillä olevia, ja itsekin alkaa ajatella asioista pelkästään negatiivisesti. Arjesta tulee harmaata, luovuus ja spontaani ilo katoaa. Siinä ei auta kuin sanoa asiasta jatkuvasti, ettei enää halua kuulla miten joka asiasta kaivetaan jotain negatiivista sanottavaa. 

Olen yrittänyt olla huomaamatta ja yrittänyt sanoa, mutta syvässä on tuo piirre ja nyt huomaan ärsyyntyväni jo aika pienestä. Jatkuva oma suojautuminen kuluttaa voimia, tsemppaus pysyä iloisena vaikka energia ympärillä olisi muuta. Sellaisen ylläpitäminen kun on herännyt tai kun olisi jotain perhejuttuja saatava pakosti hoidettua, vie totaalisesti mehut.

Lisäksi negatiivisuuden vuoksi jää moni mahdollisuus käyttämättä koska "emme kuitenkaan ehdi, entä jos se onkin ihan huono, harkitaan kuitenkin, ei ehkä, ruoka ei ollut riittävä

Minua on auttanut se, että olen ottanut ohjat omiin käsiini. 

Menen sitten yksin, kaverin tai lasten kanssa. Laajennan omaa elinpiiriäni, enkä jää lillumaan ja odotamaan täydellistä aikaikkunaa ja optimoitua hetkeä tehdä tai kokea jotakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuden turvattomuus tuhoaa tehokkaasti monia asioita elämässä, eikä tuota oikeen voi korjata helposti ainakaan.

Se kuinka hurjan tärkeää tämä on, näkyy nyt edessäni: Sitä turvattomuutta ei korjaa kiva työ, hyvät tulot, terveys, talo, sosiaalinen elämä, arvot, lemmikki, mikään.

Siksi mietinkin voiko lapsille tulla turvattomuuden tunne pelkäästään siitä että joutuu kuuntelemaan tuota jatkuvaa negatiivisuutta joka koskee asiaa kuin asiaa. Nehän alkaa pelätä koko maailmaa itsekin??

Ap

 

 

Ikuiseen tyytymättämyyteen ja täydellisyyden tavoitteluun se johtaa. Tai kohtuuttomasn kriittisyyteen itseään kohtaan. Mikään ei ole koskaan tarpeeksi hyvää.

Jutelkaa, rakentavasti. Ei nalkutusta, ennemminkin voi hyväntuulisesti, lähes vitsaillen, todeta että entä jos se onkin hyvää. 

Ja jos vaan jaksaa, niin rakkaus, positiivisuus, positiiviset sanat "meillä on kaikki hyvin", "oli niin mukavaa muuten, ettei välitetä huonosta jäätelöstä", jne. 

Minä tunnistan itseni siitä että sanon herkästi esim ravintolaruuasta että olisi saanut olla mausteita enemmän tai liha olisi voinut olla mureampaa jne. Toki sanon myös usein että nyt on kyllä tosi hyvää kastiketta, harvinaisen hyvää leipää jne. Eli kommentoin myös positiivisesti jos on aihetta. Ja nuo negatiiviset kommentit tarkoitan keskusteluksi ihan että mitä mieltä toinen on olisiko mausteita kannattanut olla enemmän ja sillä tavoin samalla koetan löytää asioita joilla parantaa omaa ruuan laittoani.

Oma puolisonikin on ruvennut sanomaan rehellisemmin palautetta niin tekemästäni ruuasta kuin ravintolaruuasta. Olen koettanut kannustaa että kyllä minulle voi sanoa että leipä saisi olla paistuneempaa tai enemmän suolaa perunoihin ym. Eli koen palautteen positiivisena mahdollisuutena kehittyä ruuanlaitossa kunhan palaute on asiallista. 

Up