Äidin rakkaus

oma äitini pitää selvästi enemmän siskostani. Ja on täälläkin jotkut sanoneet, että joku lapsi on rakkaampi kuin toinen. Eli onhan se mahdollista mutta eiköhän siihen voi itsekin vaikuttaa.

tuntemuksia nyt kun odotan toista. raskaus tuli vähän 'yllätyksenä' ja äkkiä ekan jälkeen ja ensimmäinen reaktioni oli että haluaisin keskittyä nyt vain tähän esikoiseen. nyt viikkoja 11 vasta ja ihan erilailla suhtaudun tähän raskauteen kuin ekaan, olen jotenkin vaan että siellähän se on. mutta luulisin että kun tästä nyt aika kuluu ja 'konkretisoituu' tämä toinen raskaus niin kyllä niitä tunteita alkaa tulemaan...

mietin itse aikoinaan samaa, esikoista odotimme monta vuotta ja kun hänet saimme se oli onnen täyttymys. Silloin en edes haaveillut toisesta, kun saisi edes sen yhden. Meillä on nyt toinen lapsi ja kyllä rakkautta riittää molemmille, toinen tietysti pienempi ja vaatii vielä enemmän huomiota, pitäisi muistaa huomioida se toinenkin. Ja nyt, odotan kolmatta, eiköhän rakkautta riitä vielä hänellekin :)

minä siis ja samalla rakastan noita muitakin. Kaikilla on aina oma paikkansa äidin sydämessä. Kukin myös koettelee tavallaan äidin hermoja ja aina välillä on lapsi, jonka kanssa on vaikeampaa ja lapsi, jonka kanssa on helpompaa. Kun lapsi kasvaa, muuttuu tunne, vauva ja taapero saattaa herättää valtavan rakkauden, mutta kun kasvaa, tulee kiukkujen myötä koettua muutakin ja lisäksi alkaa tulla enemmän yhdessä tekemisen ja olemisen aikaa. Lisäksi on äidin rakkautta myös huomioida kaikki lapset, vaikka yksi juuri sillä hetkellä eniten tarvitsee syliä (vauva) ja ehkä jopa herättää eniten rakkauden tunteita. Kyllä se onnistuu, varsikin kun on tietoinen äiti ja haluaa pitää huolta kaikista lapsistaan.





Itse oikeastaan aprikoin tätä vasta neljättä odottaessani, koska kolmas oli herättänyt minussa niin valtavan rakkauden. No, saman teki sitten neljäskin vauva. Kyllä lapset silti voivat kokea, ettei häntä huomioda tarpeeksi. Joillakin lapsilla voi olla aivan valtava huomion tarve, jota ei edes pysty tyydyttämään. Meillä sellaiseen lapseen auttoi, kun hän kasvoi ja alkoi olla kavereiden kanssa.



Siinä se uusi äitiyden haaste sinulle, kuinka huomioida kumpaakin lasta ja vielä pitää itsestäänkin huolta. Kyllä se onnistuu, jos niin haluaa.

Mulla on 3 lasta ja kaikki ovat hieman erilaisia. Mä ainakin tunnen, että rakastan kaikkia yhtä paljon. Silloinkin, kun jollain lapsella on armoton uhmakausi ja pää meinaa hajota, niin iltaisin kun sitä nukkuvaa lasta katsoo, niin sydän meinaa pakahtua rakkaudesta.

Mutta ei se rakkauden määrä ole mitenkään rajallinen, etteikö sitä riittäisi toisellekin (toisillekin)lapsille. Rakkautta riittää, se ei lopu kesken, se lisääntyy.

myös pohtinut tuota paljon toista odottaessani. Lisäksi koin kuopuksen syntymän jälkeen toisen lapsen hankkimisen vääräksi, koska se tuotti niin suunnatonta pahaa mieltä esikoisessa. Jouduin olemaan pitkään sairaalassa, vauva oli paljon ns. tavallista vaativampi, en voinut esim. nostaa esikoista syliin jne. Kun arkielämä saatiin pyörimään tunteet muuttuivat nopeastikin iloisempaan suuntaan.



Nykyisin lapset ovat jo leikki-ikäisiä ja rakastan varmasti molempia aivan yhtä paljon. Sisarukset ovat myös erittäin läheisiä toisilleen, mistä olen todella iloinen. Teimmekin hankalan alun jälkeen paljon töitä perheen yhdistämiseksi ja yhteishengen löytämiseksi.