Veronmaksajien rahat kelpaavat puolustusteollisuudelle
Lääkäriin ei pääse, mutta miinoja ja muuta roinaa saadaan ostettua. Kysyn vain millä rahalla? Koskee sitten kaikkien maiden veronmaksajia, tähänkö nyt on menty?
Kommentit (89)
Verovarojen käyttö puolustusteollisuuteen on järkevämpää, kuin tukiloisten elättämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Jep, meidän työttömien pitää kärsiä nälkää, jotta puolustusteollisuus saa rahaa.
Lisäksi Hallitus lupasi vakituiset työpaikat miesvaltaisille aloille kuten rajavartiolaitokselle, poliiseille ja armeijalle.
Pätkätyötä tekeviltä naisilta leikattiin lapsikorotukset pois työttömyyskorvauksista ja ansiosidonnaista porrastettiin.
Ihan sama, vaikka tulisi sota. Se voisi olla jopa parempi tilanne monelle kuin nykytilanne.
Oletko harkinnut, että hakisit työpaikkoja puolustusteollisuudesta? Tai hankkisit alalle sopivaa koulutusta?
Olisi aika huolestuttavaa, jos puolustusteollisuus myisi lähinnä yksityisille.
Osassa kaupungeista ei edes tiedä, että Suomessa on olemassa armeija, vaikka rahaa siihen laitetaan kohta jopa miljardeja.
Upseerikerholle taitaa päästä vain niiden kaupunkien naiset, missä näitä varuskuntia on.
Tiedätkö, puolustusteollisuus tulee työllistämään suomalaisia. Etkö sinäkin ole mieluummin töissä kuin työttömänä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Verovarojen käyttö puolustusteollisuuteen on järkevämpää, kuin tukiloisten elättämiseen.
Niin, kannattaa ostaa tuotteita isolla rahalla mitä ei välttämättä ikinä tarvita.
Milloin tavalliset naiset pääsevät upseerikerholle juhlimaan verorahoilla. Tuttu sanoi joskus, että oli ollut upseerikerholla siivoamassa ja siellä oli naisen hameen nappeja pitkin lattioita niin kiire.
Tjaa, onhan siellä sitten ollut naisia juhlimassa. =D
Vierailija kirjoitti:
Osassa kaupungeista ei edes tiedä, että Suomessa on olemassa armeija, vaikka rahaa siihen laitetaan kohta jopa miljardeja.
Ei näy varusmiehiä eikä upseereita eikä sotilasajoneuvoja, vaikka niihin laitetaan isot rahat.

Juu, yksi tuttu mies, joka oli armeijassa sanoi, että olivat siivoamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osassa kaupungeista ei edes tiedä, että Suomessa on olemassa armeija, vaikka rahaa siihen laitetaan kohta jopa miljardeja.
Ei näy varusmiehiä eikä upseereita eikä sotilasajoneuvoja, vaikka niihin laitetaan isot rahat.
Ehkä ne rahat menevätkin jonkun henkilökohtaiselle tilille, kun ei näy mitään armeijaan viittaavaa Suomessa missään. Ja 10 miljardia pitäisi taas laittaa lisärahaa.
Vierailija kirjoitti:
Tiedätkö, puolustusteollisuus tulee työllistämään suomalaisia. Etkö sinäkin ole mieluummin töissä kuin työttömänä?
Luuletko, että naiset noihin töihin pääsee?
Hallitus lupasi varmat työpaikat rajavartiolaitokselle, armeijalle, ja poliiseille ja nuo ovat miesvaltaisia työpaikkoja joten noihin puolustukseen liittyviin tehtaisiin pitäisi sitten palkata pelkästään naisia.
Miksei kalustoa voi hankkia sitten Leasing sopimuksilla ja uusia tarpeen mukaan?
Vierailija kirjoitti:
Hallitus lupasi varmat työpaikat rajavartiolaitokselle, armeijalle, ja poliiseille ja nuo ovat miesvaltaisia työpaikkoja joten noihin puolustukseen liittyviin tehtaisiin pitäisi sitten palkata pelkästään naisia.
Nyt verorahat menevät pelkästään miehille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedätkö, puolustusteollisuus tulee työllistämään suomalaisia. Etkö sinäkin ole mieluummin töissä kuin työttömänä?
Luuletko, että naiset noihin töihin pääsee?
Kyllä pääsevät. Eikö esimerkiksi Lapuan patruunatehtaan räjähdyksessä suurin osa uhreista ollut naisia? Toivottavasti nykyään on parempi turvallisuus!
Poliisilaitos voisi palkata toimistotöihin pelkästään naisia niin saadaan naisillekin niitä varmoja työpaikkoja.
Vierailija kirjoitti:
Ei paljon naisia lohduta, että upseereilla on varmat työpaikat ja naisilta leikattiin lapsikorotukset pois työttömyystuista ja ansiosidonnaista porrastettiin.
Kyllä upseerinaisia varmaan lohduttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedätkö, puolustusteollisuus tulee työllistämään suomalaisia. Etkö sinäkin ole mieluummin töissä kuin työttömänä?
Luuletko, että naiset noihin töihin pääsee?
Kyllä pääsevät. Eikö esimerkiksi Lapuan patruunatehtaan räjähdyksessä suurin osa uhreista ollut naisia? Toivottavasti nykyään on parempi turvallisuus!
Toivottavasti on suurin osa naisia eikä miehiä. Suurin osa upseereista taitaa olla miehiä.
Märise nyt siitäkin.
Tämä ruikutus on nyt sitten sun tämän päivän aihe palstalla.
En usko, että maksat kovin paljon veroja.