En ymmärrä miten ihmisillä on varaa mihinkään.
Havahduin siihen että olen parin vuoden päästä 30v ja olen sanonut itselleni parikymppisestä saakka että kohta se rahatilanteeni helpottaa ja voin ostaa itselleni asioita, joista olen haaveillut pitkään: polkupyörän, matkan ulkomaille yhden sukulaisen luokse, ehjän sohvan... Ja tajuan että niin, noinhan minä ajattelin viime vuonnakin. Ja sitä edellisenä. Ja sitä edellisenä.
Olen köyhästä perheestä, joten rahallista avustusta suvulta ei ole heltynyt nyt eikä koskaan. Töissä olen ollut pari kertaa, mutta minulla on ollut huono tuuri näiden työpaikkojen suhteen. En saanutkaan sovittuja tunteja tai muuta outoa. Rahani ovat kuluneet aina elämiseen ja joku kaupungin halvin kampaajakäynti kerran vuoteen on minulle hyperluksusta. Valmistuin juuri, alani töitä en saa. Yritin olla fiksu ja poistaa itseni köyhyyskierteestä lukemalla hyvin työllistetyn ja palkatun alan.
Minusta on ihan hullua että minua nuoremmat saavat huikeita palkkoja ja jopa ostavat asuntoja, matkustavat opiskeluaikana ja hankkivat laadukkaita vaatteita. Kummallista. Millä rahalla? Minulle nuo tulevat todennäköisesti olemaan aina vain haaveita.
Kommentit (15)
Eipä ihmisillä olekaan. Osa on ihan velalla ostettu. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.
Työpaikka auttaa asiaa aika paljon.
Olet onnekas, kun et ole tajunnut että voi elää ylivarojensa erilaisten osamaksujen yms turvin.
Onhan se mukavaa toivoa nuorena ihmisenä opiskelemalla ja ahkeroimalla voivansa parantaa elämäänsä, mutta oikeasti paikat menevät hejsanmaijuttajille.
Itellä perustarpeet täytetty, eli asunto, ruoka, juoma, vaatteet ja laskut. Sitten kun terveenä sais olla niin paljon muuta ei tarviikaan. Tokihan muutakin on ja kiitos siitä siunauksesta Luojalle.
Vierailija kirjoitti:
vain 9,99e/kk.
Heh, mä ostin jonkun tyyliin just kympin ostoksen netistä ja senkin omisi voinut jakaa osiiin.😂
Aloitin nollasta ja ihan säästämisestä ne rahat tuli. Opiskeluaikoina hakeuduin halvan vuokratason asuntoon (jaettuna 200 per kuu) ja työelämässä aloitettua aloin laittaa säästöön joka palkasta jonkun 20-30%. Parin vuoden päästä oli käsiraha kasassa ja ostin asunnon. Asuin pari vuotta ja myin sen. Nyt on talo, kohtuulliset asuinkustannukset viime kämpän myyntivoitolla, ja nyt voi nauttia kun ei tarttee enää asuntosäästää muuta kuin maksaa lainan kuukausittain.
Ikinä en säästänyt mitään sitkun-elämää vaan jossain välissä laitoin säästötilille jopa päivittäin jos toin omat hikiset voileivät sen sijaan että olisi hakenut noutolounaan. Pienet purot jne.
Suurin osa saa apua vanhemmilta ja suvulta joko rahallisesti tai muuten. Sekin on säästö, jos pääsee ilmaiseksi sukumökille verrattuna siihen, että joutuu viettämään viikonlopun stadissa, jossa joka ikinen askel, hörppu ja vessakäynti ulkona maksaa.
Lisäksi yhteiskunta suosii pariskuntia, joille neliöt on huomattavasti edullisemmat. Ja siinä vaiheessa, kun tehdään lapsia, silloinhan sitä ilmaista rahaa ja tukea alkaa virrata ovista ja ikkunoista. Lapsiperheiden ei tarvitse maksaa käytännössä mistään markkinahintaa.
Työpaikka ja töissäkäyvä puoliso, niin tilanne on jo ihan toinen
Kokoaikanen ja vakituinen työ auttaa paljon. Valitsin alan, joka työllistää (lähes) varmasti. Ei ehkä ole mikään suuri intohimojen kohde vaan enemmän järkivalinta. Välillä työ on sairaan tylsää, välillä on saanut paiskia pitkiä päiviä eikä aina ole hirveästi napannut, mutta hyvin tällä on itsensä elättänyt.
Palkka on ok, ei siis oikeasti mitään huipputasoa, mutta jonkin verran keskivertoa suurempi. Nyt nelikymppisenä on oma asunto, rahaa matkoihin ja laadukkaisiin vaatteisiin, säästössä kymmeniä tuhansia.
Vierailija kirjoitti:
Luotolla ihmiset asioita ostaa.
Miten muutenkaan. Niin tein itsekkin, asunto ensimmäisenä. Sitten kun vähän helpotti niin haarrastevehkeitä. Moottoripyörä, vene, mökki, matkailuauto. Siinä sivussa lapsille mopot, kevarit... Mökki jo myytykin. Viiskymppisenä vasta velaton ja hyvin ehti.
On varaa. Joillakin kaikkeen ja kaikilla johonkin.
Mitä? eikö ne sano että parhaat asiat ovat ilmaisia.