Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsuuden traumoja - jännityn, kun puoliso tekee kotitöitä
27.06.2025 |
Minulla on loma ja istun nyt sohvalla surffailemassa kännykällä. Aamulla lenkitin koiran, touhusin sen kanssa pihalla pitkään, sitten tein aamupalaa, söin aamiaisen ja tulin tähän sohvalle.
Puoliso kävi tyhjentämässä ja täyttämässä astianpesukoneen. Se kolina saa minut jännittyneeksi ja koen ne äänet jotenkin aggresiivisina. Samoin, jos puoliso imuroi, laittaa pyykkiä tms.
Olen pohtinut tätä aina välillä ja tiedän sen johtuvan lapsuudestani. Äiti oli aina väsynyt ja teki kotitöitä marttyyrimaisesti. Väsytti itsensä itkuun saakka, jonka jälkeen isä alkoi raivoamaan meille lapsille, että pitää siivota. Me siis siivosimme ihan hysteerisesti, jopa seiniä piti pyyhkiä kerran viikossa.
Miten pääsen eroon siitä, että jännityn ja ahdistun, kun toinen siivoaa? Koen aina syyllisyyttä siitä, jos en tee itse. Ylipäänsä, en osaa nauttia "laiskottelusta", jos en ole "ansainnut" sitä esim. tekemällä valtavasti kotitöitä ennen sitä.
Onko täällä kohtalotovereita.
Kommentit (28)
No josko toimeutuisit sohvalta osallistumaan niihin kotitöihin, et ehtisi ahdistua
*firstworldproblems*
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missä vaiheessa ajattelit aikuistua sen verran että tajuat sen että isänne huusi aiheesta. Nytkin olet syönyt aamupalan ja ilmeisesti jättänyt astiat tiskipöydälle koska koneessa on puhtaat astiat ? Et siis osaa olla oma-aloitteinen edes kotitöissä, vaan istut sohvalla jännittämässä tulisiko isä siitä sanomaan. Meillä tyhjentää koneen se joka on lähimpänä kun ohjelma loppuu. Koiran lenkittäminen ja koiran kanssa leikkiminen ei ole kotityö vaan velvollisuus kun on koiran ottanut
Naiset ahdistuvat kaikesta. Nyt joap siitä kun mies tekee kotityöt
Vierailija kirjoitti:
No josko toimeutuisit sohvalta osallistumaan niihin kotitöihin, et ehtisi ahdistua
*firstworldproblems*
Se nimenomaan on onglema. Ei ole mitään syytä nousta sohvalta kotitöihin, mutta lapsuudessa opittu malli aiheuttaa syyllisyyttä turhasta
Ap, mulla on tuo sama! Elin lapsuuden siivoushullun äidin kanssa ja nyt innokkaasti siivoavan kumppanin kanssa. Siivoukseen liittyi lapsuudessa aggressio, ei siivousta ilman riitelyä. Se jätti jälkensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan normaalia myös ääniherkille ja hermostoherkille, tai ptsd. Tai jos kokee että trauma, uusi tai vanha. Ehkä kolinaa ja melua on liikaa. Myös kun haluaisi olla rauhassa. Onko asunto pieni vai oven taakse pako eri huoneeseen, miten sopisi toisen toimivan vai eroko jo tulee. Jos toinen alkaa vain hääräämään yliaktiivisena yhtäkkiä sekin voi ärsyttää. Itse en siedä myös kolinaa ja on aika vähän aterimia yms. Käsittelen hiljaisemmin niitä osaksi. En voisi asua liian äänekkään kanssa tai ehkä muutenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa ajattelit aikuistua sen verran että tajuat sen että isänne huusi aiheesta. Nytkin olet syönyt aamupalan ja ilmeisesti jättänyt astiat tiskipöydälle koska koneessa on puhtaat astiat ? Et siis osaa olla oma-aloitteinen edes kotitöissä, vaan istut sohvalla jännittämässä tulisiko isä siitä sanomaan. Meillä tyhjentää koneen se joka on lähimpänä kun ohjelma loppuu. Koiran lenkittäminen ja koiran kanssa leikkiminen ei ole kotityö vaan velvollisuus kun on koiran ottanut
Aloittaja tässä
Minä teen suurimman osan kotitöistä. Teen ruuat, imuroin, siivoan vessat, käyn kaupassa, pesen pyykit jne. 95 % kerroista.
Eli en ole laiska. Siitä huolimatta tulee jännittynyt olo, kun toinen tekee kotitöitä ja tunnistan, että se johtuu lapsuudessa opitusta mallista. Pahimpia ääniä on nimenomaan se astioiden kolina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, mulla on tuo sama! Elin lapsuuden siivoushullun äidin kanssa ja nyt innokkaasti siivoavan kumppanin kanssa. Siivoukseen liittyi lapsuudessa aggressio, ei siivousta ilman riitelyä. Se jätti jälkensä.
Tämä!
Se aggressiivisuus, joka lapsena liittyi siivoamiseen oli pelottavaa.
Kotitöistä kannattaa opetella puhumaan. Reilu jako mitä kumpikin tekee ja tehtäviä voi välillä vaihtaa.
Meillä on jaettu niin, että kumpikin on valinnut itselleen mieluisimmat kotityöt ensin. Sitten on jaettu jäljelle jääneet.
Tällä systeemillä osaan nyt lukea kirjaa rauhassa sohvalla, eikä toisen tekeminen aiheuta syyllisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaalia myös ääniherkille ja hermostoherkille, tai ptsd. Tai jos kokee että trauma, uusi tai vanha. Ehkä kolinaa ja melua on liikaa. Myös kun haluaisi olla rauhassa. Onko asunto pieni vai oven taakse pako eri huoneeseen, miten sopisi toisen toimivan vai eroko jo tulee. Jos toinen alkaa vain hääräämään yliaktiivisena yhtäkkiä sekin voi ärsyttää. Itse en siedä myös kolinaa ja on aika vähän aterimia yms. Käsittelen hiljaisemmin niitä osaksi. En voisi asua liian äänekkään kanssa tai ehkä muutenkaan.
Minä en pysty tekemään ruokaa tai hoitamaan tiskejä ilman vastamelukuulokkeita. Ennen kuin niitä tuli markkinoille, saatoin laittaa perus kuulonsuojaimet päähän siivotessa ja ruokaa laittaessa. Se astioiden kolahtelu sattuu korviin
Vierailija kirjoitti:
Kotitöistä kannattaa opetella puhumaan. Reilu jako mitä kumpikin tekee ja tehtäviä voi välillä vaihtaa.
Meillä on jaettu niin, että kumpikin on valinnut itselleen mieluisimmat kotityöt ensin. Sitten on jaettu jäljelle jääneet.
Tällä systeemillä osaan nyt lukea kirjaa rauhassa sohvalla, eikä toisen tekeminen aiheuta syyllisyyttä.
Kyse ei ole siitä. Vaikka kuinka olisi sovittu, niin silti se vanha jännitys nousee pintaan. Minun on vaikeaa edes sairastaa kunnolla, kun koen syyllisyyttä siitä että joku toinen joutuu lenkittämään koiran ja hoitamaan kotihommat.
-Aloittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onkohan eroa sillä, elikö lapsuutensä 70 - 80 luvulla vai 90 - 2000 luvulla?
Lapsuus 60-70-luvulla. Onneksi lähdin 1978 ja olen pärjännyt.
T.jännäelämä
Samoin. Hätkähdän aina, kun puoliso tulee töistä kotiin ja alkaa kolistelemaan keittiössä. Astianpesukoneen täyttö/tyhjennys kuulostaa aina siltä kuin tarkoituksella paiskoisi niitä, ja koko kehoni on hälytystilassa. Alitajuisesti pelkään sitä hetkeä, kun joku syöksyy aggressiivisesti tilaan, missä olen omassa rauhassani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan ahdistuksen, minulla se liittyy siihen, että olen kotona ja joku tulee ulko-ovesta sisään. Ovi kolahtaa ja alan pelätä, että sieltä tulee isä tai isäpuoli kännissä riehumaan. Tulee ahdistunut olo ja koko keho jännittyy. Oma mies on tosi kiltti, ei ikinä kännää tai riehu, mutta se oven kolahdus ja pelko tulee jostakin alitajunnasta ja muistoista.
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan ahdistuksen, minulla se liittyy siihen, että olen kotona ja joku tulee ulko-ovesta sisään. Ovi kolahtaa ja alan pelätä, että sieltä tulee isä tai isäpuoli kännissä riehumaan. Tulee ahdistunut olo ja koko keho jännittyy. Oma mies on tosi kiltti, ei ikinä kännää tai riehu, mutta se oven kolahdus ja pelko tulee jostakin alitajunnasta ja muistoista.
Isä ja isäpuoli ovat kuolleita, eli he eivät tule ovesta. En edes asu talossa, jonne he olisivat eläessänkään voineet tulla noin vain. Silti ahdistaa.
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan ahdistuksen, minulla se liittyy siihen, että olen kotona ja joku tulee ulko-ovesta sisään. Ovi kolahtaa ja alan pelätä, että sieltä tulee isä tai isäpuoli kännissä riehumaan. Tulee ahdistunut olo ja koko keho jännittyy. Oma mies on tosi kiltti, ei ikinä kännää tai riehu, mutta se oven kolahdus ja pelko tulee jostakin alitajunnasta ja muistoista.
Ole niin pahoillani puolestasi :(
Alkoholistin lapsena eläminen on varmasti jättänyt paljon jälkiä.
Minä tunnen tuon ulko-oven avautumisesta johtuvan stressin. Oma puolisoni, kiltti kuin mikä, avaa oven jotenkin äänekkäästi ja säikähdän sitä aina, ihan kuin olisi ollut tekemässä jotain väärää tms. Johtuu siis lapsuudesta
Vierailija kirjoitti:
No josko toimeutuisit sohvalta osallistumaan niihin kotitöihin, et ehtisi ahdistua
*firstworldproblems*
Mä en kyllä halua, että puoliso tulisi joka mun hommaan auttamaan. Jos mulla on joku astianpesukoneen täyttäminen ja tyhjentäminen hommana, niin se nyt ei niin raskasta oo että siinä kahta tarvittaisi. Puoliso voi sitten seuraavalla kerralla hoitaa homman. Sama vaikka sen imuroinnin kanssa, meillä on yksi imuri, ei tartte kahta siihenkään työhön. Hommien jakaminen ei tarkota sitä että niitä pitäisi tehdä yhtä aikaa.
Ap:n kannattaisi puhua puolisolleen tästä. Siitä olisi varmasti eniten apua ja ehkä puoliso vois vaikka sanoa, että minä alan nyt laittaa ruokaa/imuroida/siivoan vessan. En tarvitse siinä apua, joten ota sinä rauhallisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa ajattelit aikuistua sen verran että tajuat sen että isänne huusi aiheesta. Nytkin olet syönyt aamupalan ja ilmeisesti jättänyt astiat tiskipöydälle koska koneessa on puhtaat astiat ? Et siis osaa olla oma-aloitteinen edes kotitöissä, vaan istut sohvalla jännittämässä tulisiko isä siitä sanomaan. Meillä tyhjentää koneen se joka on lähimpänä kun ohjelma loppuu. Koiran lenkittäminen ja koiran kanssa leikkiminen ei ole kotityö vaan velvollisuus kun on koiran ottanut
Aloittaja tässä
Minä teen suurimman osan kotitöistä. Teen ruuat, imuroin, siivoan vessat, käyn kaupassa, pesen pyykit jne. 95 % kerroista.
Eli en ole laiska. Siitä huolimatta tulee jännittynyt olo, kun toinen tekee kotitöitä ja tunnistan, että se johtuu lapsuudessa opitusta mallista. Pahimpia ääniä on nimenomaan se astioiden kolina.
&nbs
Ja pitäisikö sun mielestäsi nyt saada tähän posttraumaattiseen stressiin Kela-terapia?
Vai voisiko auttaa se, että työstät asian ihan vain päässäsi? Jos miehen kotiaskareissa on lapsenomaista mielenosoituskolinaa, sano sille että se pitää loppua. Itse olen käyttänyt sanontaa "vi##u nyt lopetat tuon lapsellisen kolistelun". Tai anna sen kolistella, lähde lenkille, lue kirjaa tms.
Alue: Aihe vapaa
Onkohan eroa sillä, elikö lapsuutensä 70 - 80 luvulla vai 90 - 2000 luvulla?