Tuntuu tavallaan hassulta että isoisäni tunsi ihmisiä jotka olivat mm. eläneet Ruotsin vallan alla ja kokeneet Turun palon
Isoisäni isoäiti oli ollut teinityttö Turun palon aikaan. Hän kertoi nähneensä kun koti tuhoutui. Tämä isoäiti joutui sitten muuttamaan joksikin aikaa pois Turusta ja tällä reissulla tapasi tulevan aviomiehensä.
Kommentit (3)
Tampereella oli ennen hevosia. Isä syntyi 1920-luvulla.
Joskus tuntuu aika hurjalta, kun esim. kerrotaan jonkun täyttävän sata vuotta, ja sitten itse miettii, millaista aikaa hänen lapsuudessaan elettiin. Muistan, kun Englannin kuningataräiti täytti sata vuotta ja siitä uutisoitiin usean päivän ajan. Silloin tuli mieleen, että hän on ollut 12-vuotias Titanicin upotessa ja 14-vuotias Sarajevon laukausten aikaan. Ja nyt, siis silloin hänen syntymäpäivänsä aikaan, hän saattoi katsella asioita internetistä. Aikamoinen harppaus maailmanmenossa.
Isoisäni on syntynyt 1908, joten hän ei varmastikaan tuntenut ketään Ruotsin-vallan ajan henkilöä.
Isoisäni syntyi 1886