Surukasvoinen lapsi

nykyään tietää, kuka on surullinen?

Soita sossuun jos on tuttusi, jos on omasi,niin ilmottaudu jo sinne sossuun, niin säästät ystäviltäsi vaivan.



Lapset kun eivät saa olla erilaisia luonteiltaan.

En nyt tarkoita mitään tuollaista!



ap

Meidän kuopuksella on surulliset silmät. Semmoiset, joissa ulkoreuna on vähän alempana kuin sisäreuna, ihan kuin isällään. Ja viivasuorat kulmakarvat aivan kuin minulla.



Semmoiset silmät on surullisen näiköiset vaikka muuten ilme olisi millainen hyvänsä. Ei sille mitään voi.



Luonteeltaan lapsi on iloinen ja riehakas. Toivottavasti nyt kukaan ei ala lastensuojeluilmoitusta tekemään pelkän ulkonäön perusteella.

Meidän kuopuksella on surulliset silmät. Semmoiset, joissa ulkoreuna on vähän alempana kuin sisäreuna, ihan kuin isällään. Ja viivasuorat kulmakarvat aivan kuin minulla.

Semmoiset silmät on surullisen näiköiset vaikka muuten ilme olisi millainen hyvänsä. Ei sille mitään voi.

Luonteeltaan lapsi on iloinen ja riehakas. Toivottavasti nyt kukaan ei ala lastensuojeluilmoitusta tekemään pelkän ulkonäön perusteella.

Kerrassaan säälittävän näköinen semmonen puolitangossa silmiään pitävä lurppa.

riitaisa avioero, mikä sisälsi myös oikeudenkäynnit lapsen huoltajudesta sekä tapaamisista.



Lapsi on hiljainen ja syrjäänvetäytyvä; erittäin ujo ja arka. Koko olemus on kuin haurasta lasia.



Hänestä vain jotenkin huokuu surullisuus niin valtaisasti.



ap

No ei kai? Jos siis kasvonpiirteet tms. ovat luonnostaan sellaiset. Niille kun ei mitään voi.



Itse olen perusilmeeltäni vähän äksyn tai surullisen näköinen, riippuu katsojasta. Silmät ovat sen verran kirkkaanväriset, että näytän ilmeisesti jotenkin itkeneeltä ja suu on pikkuinen mutru, jonka suupielet vielä näyttävät hieman alaspäin.

tietysti lapsi on riitaisan avioeron tiimoilta surullinen, sehän on selvää ja luonnollista, lapsella on tunteet, normaali lapsi siis?

uudestaan ja uudestaan sitkeästi. Jotain on pahasti vialla! Lapsi pitää pelastaa!

tsekata, voiko lapsi oikeasti huonosti. Sinä ap tiedät kyllä kun näet lapsen onko surullisuus kasvonpiirteistä johtuvaa vaiko tunteen tasolla olevaa surua. Jos niin on niin voisit jutella lapselle jne. kyllä terveen lapsen ja surullisen lapsen tunnistaa aika helposti. Apua pitää hankkia, jos on masentunut. Pienille se on kohtalokasta. ÄRSYTTÄÄ TÄÄLLÄ MONET JOTKA PISTÄVÄT LEIKIKSI TÄMMÖISEN..LAPSEN OLLESSA KYSEESSÄ PITÄÄ AINA OTTAA VAKAVASTI. Tarkkaile lasta ap ja ryhdy asianmukaisiin toimenpiteisiin..

Ja on myös surullinen. Hänellä on herkkä luonne ja lisäksi myös takanaan paitsi vanhempien avioero niin sitä ennen ensimmäiset kolme elinvuottaan kasvua jäätävässä kodinilmapiirissä kireiden vanhempien kanssa.



Mutta ei hänen elämässään ainakaan nyt ole mitään lastensuojeluilmoituksen arvoista. Hän on kyllä itkenyt riitoja ja kuunnellut isän vittuilua itkevästä pojasta. Ja taas eron jälkeen ollut hädissään kun ei ole osannut lohduttaa minua itkuissani (olen kyllä yrittänyt sanoa ettei hänen tarvitsekaan eikä se ole vaarallista vaikka äitikin on välillä surullinen tai väsynyt).



Kotona on nyt kaikki hyvin, mutta tuo herkkyys ja surumielisyys on jäänyt luonteeseen. Ehkä hänestä saa vuosien myötä tuon surumielisyyden pois, mutta herkkyys ei minusta edes ole huono asia.



Tuttujesi lapsi voi hyvin surra vanhoja asioita ja vanhempien eroa, ilman että tässä hetkessä tai hänen tulevaisuudessaan tulisi olemaan mitään poikkeavaa taakkaa.

Lastensuojelukortti heitetään heti! Ja useiden taholta. Se vasta surullista on.



Tottakai lapsi voi olla surullinen, jos vanhemmilla ero. Mutta hän voi olla myös luonteeltaan/näöltään jne. surumielinen.



Kamalaa ajatella, että jotkut tarkkailee koko ajan jotain naapurin lapsia tolla tarkkuudella.



T. Onnellinen avioerolapsi ja varmaan oli monesti suupielet alaspäin.

Tiedän 3- vuotiaan lapsen jonka olen nähnyt hymyilevän ehkä kaksi kertaa ja nauravan kerran. Muuten ilme on surullinen/vihainen. Vain hänen omat vanhempansa saavat hänet nauramaan silloin tällöin kutittamalla tai hippa-leikissä. Muita ihmisiä lapsi katsoo aina vihaisesti, ei koskaan sano mitään, piilottelee vanhempiensa takana ja lopulta alkaa itkemään ja raivostuu, kun esim naapurin mummo kysyy: mitä kuuluu?...onpas sinulla heno pyörä tms. En ole nähnyt, että lapsi olisi koskaan ottanut kontaktia perheen ulkopuolisiin vanhempiin tai lapsiin. Lapsi on tuossa vihamielisyydessään (tai surua?) todella yksin muiden leikki-ikäisten seurassa. Olen myös huomannut, että jotkut aikuiset ovat jollain tapaa "luovuttaneet" yrityksissä saada lapseen kontaktia ja eivät noteeraa tätä millään tavalla esim leikkipuistossa. Osasyy voi olla sekin, että aikuiset eivät halua saada aikaiseksi tätä "kohtausta" minkä lapsi saa jos häneltä kysyy jotain. Tilanne on silloin niin outo, että olen huomannut ainakin tämän "kohtauksen" uhreiksi jääneiden aikuisten pitävän lapseen jo hajurakoa. Kauheinta tässä asiassa on se, että lapsi on nyt leikki-ikäisekseen tullessaan muuttunut pelottavaksi. Pakko todeta, että on kuin eräästä kauhuelokuvasta ,kun näät tämän lapsen tuijottavan itseäsi hiekkalaatikolta vihaisin silmin muiden lasten leikkiessä yhdessä siinä vieressä.

Meidän kuopuksella on surulliset silmät. Semmoiset, joissa ulkoreuna on vähän alempana kuin sisäreuna, ihan kuin isällään. Ja viivasuorat kulmakarvat aivan kuin minulla.

Semmoiset silmät on surullisen näiköiset vaikka muuten ilme olisi millainen hyvänsä. Ei sille mitään voi.

Luonteeltaan lapsi on iloinen ja riehakas. Toivottavasti nyt kukaan ei ala lastensuojeluilmoitusta tekemään pelkän ulkonäön perusteella.

Kerrassaan säälittävän näköinen semmonen puolitangossa silmiään pitävä lurppa.

Minusta vielä säälittävämpiä ovat pinnalliset ihmiset - ovat sitten minkä näköisiä tahansa.

olla si-häiriö tai asperger. Ja tottakai tungettelevat pyörää ihailevat mummot voi ahdistaa ihan vain ujoakin lasta.

Niin...tässä tämä asian ydin juuri onkin: onko lapsi siis vain ujo, persoonaltaan vain "melankolinen", ilmeetön ja hitaasti vuorovaikutussuhteissa lämpiävä. Ymmärrän, että 3- vuotias on ujo ja häkeltyy vieraiden ihmisten (jotka voivat olla joskus päällekäyviä) kysymyksistä. Mutta tämän mummon lapsi näkee lähes PÄIVITTÄIN ulkona, ja vanhemmat juttelevat hänen kanssaan useasti. Itseäni askarruttaa juuri tämä asia: voiko joku olla syntymästään asti vihamielinen/surullinen persoona? Jos kaiken takana ei aina tarvitse olla jokin henkinen trauma tai diagnostinen sairaus?