Tiesittekö, että Ranskassa valtio maksaa vastasynnyttäneelle äidille
ihmisen, joka tulee palvelemaan kotiin? Siis ihmisen, joka pyykkää, siivoaa, laittaa ruokaa, katsoo lasta tms. Ja siis ihan ilmaiseksi, ei maksa mitään.
Tuttava, ranskalainen, oli kauhuissaan kuullessaan minun hoitavan yksin koko huushollia vauvan tultua kotiin.
Kommentit (9)
lastenrattaisen kanssa kulkevat ja raskaana olevat ohitella kassajonossa. Kyllä nolotti kiilata, kun oltiin tutavan kanssa, joka pakotti. ;-D
kaikkea ei kuitenkaan voi saada.
Äitiyspakkausta ei varmaankaan saa.
aivan olematon äitiysloma, muutaman viikon. Muista jutuista en tiedä.
ja hoitovapaita ole. Siellähän mennään töihin kun vauva n 3kk tai ainakin näin oli just Vauva- tai Kakspluslehden jutussa.
Se on täysin vanhanaikainen ja ekologisesti ajateltuna turha.
Samalla rahalla saa joko uutta kaupasta tai mieluiten kirppiksiltä ja saa nimenomaan sitä mitä oikeasti tarvitsee.
että ei ole, Norjassa kaikki mainitut edut huomattavasti paremmat. Muissa pohjoismaissa vähintään samalla tasolla.
Asutko ite Norjassa? Meinaan jos et ole ollut töissä ennen raskautta, olet kusessa taloudellisesti... Lisäks lapsinlisä on hieman alhaisempi, paitsi Finnmarkissa jossa on Finnmarkin lisä. Ja kaikista lapsista sama lapsinlisä, kun taas Suomessa tietääkseni esim. neljännestä lapsesta saa enemmän kuin kolmannesta (oikaiskaa jos olen väärässä).
Asiasta poiketen, työlakikin on paljon kireempi.
Ei täällä asuminen missään paratiisissa asumista ole... Töitä saa av mammakin tehdä niska limassa.
päivähoitojärjestelmä tai sen olemattomuus tekee sen, että äitiyden ja työssäkäynnin yhdistäminen on mahdotonta (ellei palkkaa lastenhoitajaa kotiin).
Mutta tuo on kyllä hauska asenne-ero, josta ap kertoo. Olen huomannut saman joistain ranskalaisista elokuvista, esim. joku Rivetten tai Ozonin elokuva 80-luvulta, jossa pariskunnalla oli taapero ja saivat toisen lapsen. Heillä oli jo täyspäiväinen lastenhoitaja, ja kun vauva oli ehkä kuukauden niin mies sanoi vaimolleen, että nyt on kyllä pakko palkata kotiapulainen tekemään kotityöt, että sinähän raadat itsesi hengiltä :D
aivan olematon äitiysloma, muutaman viikon. Muista jutuista en tiedä.
kaikkea ei kuitenkaan voi saada.