Ulkohuussissa vessapaperina.
Mua kiihottaa ajatus vanhanaikaisesta korkeasta ja ulkohuussista, jossa seison alla ruumassa odottamassa että nainen tulee kaverinsa kanssa asioilleen. Vain ensimmäinen tietää minun olevan alla ja hän nuolettaa itsensä kunnolla samalla vuoroaan odottavan kaverinsa kanssa jutellen. Lopulta kertoo olevansa valmis, ja että tässä vessassa ei sitten tarvita paperia. Kaveri istuu myös alas ja saa saman käsittelyn.
Kommentit (10)
Monissa vanhoissa monireikäisissä, leirikeskusten ja koulujen ym. huusseissa kiivetään toiseen kerrokseen istumaan. Sellaisessa tarvitsisi nousta jonkun laatikon päälle että ylettäisi sopivasti.
Putsaatko myös takaosaston kakkosen jälkeen?
Myös kakkosen jälkeen. Kuukautisten aikaan en tätä tekisi, se vähän ällöttää, mutta kakkosen kyllä putsaan.
Tavataan ap, minun haaveni on, että käyn kakalla ja sitten mies nuolee mun pyllyn puhtaaksi.
N.19
Kuinka sinuun voi ottaa yhteyttä?
AP
Oma haaveeni on että olisin jonkun naisen mökillä orjana ja siellä minut aina välillä lukittaisiin ulkohuussiin sinne eritteiden joukkoon. Olisi siis lukko etten pääsisi pois. Nainen voisi kutsua sitten suuren joukon muita naisia kylään ja kaikki kävisivät aina vuorollaan tekemässä tarpeensa päälleni. Voisi siinä jonkun naisen seuralaisena oleva mieskin käydä. Kaikki nuolisin myös puhtaaksi (käyttäjän niin halutessa). Yöksi pääsisin vasta pois. Yön viettäminen olisi siellä jo liian rankka juttu. mutta sama homma odottaisi seuraavana päivänä. Kenties julminta olisi jos myös mun ruuat ja juomat tarjoiltaisiin sinne pönttöön tai en saisi syödäkseni ja juodakseni mitään koko päivänä, muuta kuin siis jo kertaalleen syötyä ja juotua ruokaa ja juomaa. Toki vettä tarvitsisin lisäksi.
Siveysvyö olisi tietenkin myös käytössä koko ajan. Kuulostaa varmaan hirveältä ja julmalta mutta ei tuossa ketään satutettaisi fyysisesti eikä olisi perusterveelle vaarallista.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka sinuun voi ottaa yhteyttä?
AP
Missä asut, voi ajella sun luo, olen jo syönnyt paljon luumuja.😘
Vierailija kirjoitti:
Monissa vanhoissa monireikäisissä, leirikeskusten ja koulujen ym. huusseissa kiivetään toiseen kerrokseen istumaan. Sellaisessa tarvitsisi nousta jonkun laatikon päälle että ylettäisi sopivasti.
Kuuluu sellainen kiva PLÄTS! Kun "sisältö" tippuu alas saakka.
No mutta eihän se välttämättä tippuisi alas saakka jos minä olen siellä. Riippuu asioivan mielihaluista. Jos olen kakkosessa vastaanottavana ei puhdistus välttämättä oikein onnistu.
AP
Niin, että seisot siellä paskassa ja kusessa. Joo todella kiihottavaa. Ja aika harvassa ulkovessassa on niin paljon tilaa siellä alla, että siellä pystyy seisomaan.
Ei jumaliste sä olet idiootti.