Missä niitä ahtaalla olevia perheitä on? En tunne yhtään
Minusta vähän outoa. Ennen vanhaan häädötkin tehtiin siten, että tavarat vain kannettiin pihalle. Miksi sellaista ei enää näy? Miten se ahdinko näkyy?
Kommentit (51)
Ei niitä sitten varmaan olekaan, jos sinä et ole nähnyt.
En tunne ainuttakaan trollia - eihän niitä ole silloin olemassa. Eihän? Eihän!?
Eihän se mihinkään ulospäin näykään. Tavaroita ei nykyään kanneta pihalle lojumaan, vaan autoon, joten häätö näyttää ihan tavalliselta muutolta.
Meillä ei ainakaan rahat enää riitä rahat perinteiseen kesälomamatkaan, kun jääkiekkoilevalle pojalle piti ostaa mopoauto ja tytön taitoluistelu ja ratsastustunnit ovat niin kalliita.
Ihmisiä hävettää. Suomessa rahattomuus oli pitkään tabu.
Eiköhän kaupoissa tämä asia ole huomattu, koska myynti sakkaa.
Itsellä varaa ostaa vain ruoka. Vielä vuosi sitten kulutin pari sataa kk:ssa esim rautakauppaan tai verkkokauppoihin.
Nyt ei ole sitäkään.
Veikkaan, että sä et tunne yhtään uzbekistanilaista. Siltä niitä on, melkein 40 miljoonaa.
Mä en ole koskaan nähnyt yhtään ainutta punkkia. Silti niitä kuulemma on? Mukamas vieläpä ruhtinaallisesti! Ja paljon liikun luonnossa. Ja vieläpä ongelma-alueella. Monta muutakin on hämmästyttävää asiaa, mitä nähnyt en ole en. Ja silti niitä kuulemma on?
-40% lähtee tuesta nykyään milloin mistäkin syystä. Eteenkin näiltä nuorilta. Jos ei ole tukiverkkoja niin ei sitä vuokravelkaa saa toimeentulotuella maksettua kun ei riitä muutenkaan ruokaan. Sitten vaan asunnottomaksi kun töitä ei ole. Opintolainaa tuhansia per opiskeluvuosia ja korot lähtevät automaattisesti tililtä.
Vierailija kirjoitti:
Eihän se mihinkään ulospäin näykään. Tavaroita ei nykyään kanneta pihalle lojumaan, vaan autoon, joten häätö näyttää ihan tavalliselta muutolta.
Ai, että yhteiskunta tarjoaisi varastoinnin? Ja lehmät lentää!
AP
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole koskaan nähnyt yhtään ainutta punkkia. Silti niitä kuulemma on? Mukamas vieläpä ruhtinaallisesti! Ja paljon liikun luonnossa. Ja vieläpä ongelma-alueella. Monta muutakin on hämmästyttävää asiaa, mitä nähnyt en ole en. Ja silti niitä kuulemma on?
Itellä sama vuosia, lähden nytkin kalliolle katsomaan jos aurinko paistais.
Olen tässä juuri harmitellut, nuorilla ei ole tulevaisuutta mikä piti olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se mihinkään ulospäin näykään. Tavaroita ei nykyään kanneta pihalle lojumaan, vaan autoon, joten häätö näyttää ihan tavalliselta muutolta.
Ai, että yhteiskunta tarjoaisi varastoinnin? Ja lehmät lentää!
AP
Talteen otetaan vain sellainen omaisuus, jolla on myyntiarvoa: esimerkiksi toimivat kodinkoneet, viihde-elektroniikka, korut ja taide-esineet. Arvoton ja vähäarvoinen omaisuus, kuten huonokuntoiset huonekalut hävitetään. Mitään ei jätetä pihamaalle.
Ei suomessa ole mitään köyhiä. Tiedän huijariperheen naapuirsta joilla on rahaa mutta saavat kelasta tuhansia toimeentulotukia. Ajavat hienolla 20000 euron autolla. Lapsilla on hyvät vaatteet ja hienot polkupyörät ja jopa sähkölaudat. Ei varmaan ole nälkään kukaan kuollut 100 vuoteen suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se mihinkään ulospäin näykään. Tavaroita ei nykyään kanneta pihalle lojumaan, vaan autoon, joten häätö näyttää ihan tavalliselta muutolta.
Ai, että yhteiskunta tarjoaisi varastoinnin? Ja lehmät lentää!
AP
Ennen ne heitettiinkin pihalle homehtumaan naapureiden riemuksi. Muutaman kuukauden pihalla lojumisen jälkeen tavarat siivosi huoltoyhtiö ja laskun maksoi loppupelissä taloyhtiö eli asukkaat. Sitäkö toivot?
Vierailija kirjoitti:
Ihmisiä hävettää. Suomessa rahattomuus oli pitkään tabu.
Eiköhän kaupoissa tämä asia ole huomattu, koska myynti sakkaa.
Itsellä varaa ostaa vain ruoka. Vielä vuosi sitten kulutin pari sataa kk:ssa esim rautakauppaan tai verkkokauppoihin.
Nyt ei ole sitäkään.
Loistavaa jos turhan krääsän ostelu on kohdaltasi loppunut,maailma pelastuu.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei ainakaan rahat enää riitä rahat perinteiseen kesälomamatkaan, kun jääkiekkoilevalle pojalle piti ostaa mopoauto ja tytön taitoluistelu ja ratsastustunnit ovat niin kalliita.
Meillä taas vaihteeksi riittää kun jo polttoaine maksaa euron vähemmän litralta leirintäalueilla majoitutaan ja käytetään polttoaineesta säästynyt nyt yöpymismaksuihin ja palveluihin.
Vierailija kirjoitti:
Olen tässä juuri harmitellut, nuorilla ei ole tulevaisuutta mikä piti olla.
Asennemuutos on tarpeen valittamisen sijaan tartuttava toimeen,valivali sakin on muututtava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisiä hävettää. Suomessa rahattomuus oli pitkään tabu.
Eiköhän kaupoissa tämä asia ole huomattu, koska myynti sakkaa.
Itsellä varaa ostaa vain ruoka. Vielä vuosi sitten kulutin pari sataa kk:ssa esim rautakauppaan tai verkkokauppoihin.
Nyt ei ole sitäkään.
Loistavaa jos turhan krääsän ostelu on kohdaltasi loppunut,maailma pelastuu.
Remonttitarpeita rautakaupoissa myydään eikä krääsää.
En tunne yhtään nälkiintynyttä katulasta - ei niitä varmaan sitten ole olemassa ollenkaan.