Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nykyinen imetyspropaganda

Vierailija
01.06.2011 |

Haluaisin kertoa oman kokemukseni nykyisestä imetysohjeistuksesta, josko siitä olisi jollekin apua. Minulla on 5-kuukautinen poika ja jo synnärillä kannustettiin tarjoamaan vauvalle rintaa aina kun se itki. Tuotiin myös vakavalla naamalla esiin, että itku on vasta myöhäinen merkki nälästä ja kaikista PARASTA olisi jos vauvan nälän voisi ennakoida ja tarjota rintaa jo ennen itkua. No tietenkin toimin ohjeistuksen mukaisesti ja imetys lähtikin mukavasti käyntiin. Huomasin pikku hiljaa viikkojen kuluessa, että vauva oli todella paljon rinnalla ja usein jo siitä pois nostettaessa alkoi itkemään. Soitin neuvolaan ja neuvoivat vaan tarjoamaan rintaa aina kun itkee. No jatkoin neuvojen mukaisesti. Normaalikokoisena syntynyt vauva alkoi kasvaa huimaa vauhtia. Pituus-painosuhde oli + 20% ja vauva itkeskeli ja pulautteli jatkuvasti. Soitin taas neuvolaan ja kysyin neuvoa. Kehottivat vaan jatkamaan imetystä totuttuun tapaan. Noin kolmen kuukauden ikäisenä aiemmin hyvin nukkunut vauva alkoi heräilemään todella usein. Otin tämän puheeksi 3 kk-neuvolassa. Totesivat, että vauva tarvitsee enemmän maitoa päivällä. Varmistin vielä asian, koska vauva söi jo vähintään 1,5 tunnin välein. Sanoivat vaan, että on ihan normaalia syödä jopa puolen tunnin tai tunnin välein. Noi tein työtä käskettyä. Tästä seurauksena oli, että vauvan painokäyrä nousi entisestään. Vauva ähisi vaan maassa, eikä jaksanut liikkua ja oli jatkuvasti huonolla tuulella. Pulautteli ja itksekeli mahakipuja.



Tällöin päätin itse hiljalleen pidentää syöttövälejä. Sain ne parissa viikossa pidennettyä kolmeen tuntiin päivisin. Yöllä vauva söi tämän jälkeen enää kerran. Vauvan vointi koheni silmissä. Pöhötys lähti ja kolmoisleukojen seasta paljastui ihanan elämäniloinen pallero. Oli kuin uuteen vauvaan olisi tutustunut.



4 kk-neuvolassa sitten neuvola kommentoi, että kannattaa jatkaa täysimetystä kuuden kuukauden ikään asti, kun vauva on kasvanut niin hyvin. Tässä kohtaa tein taas oman päätökseni ja aloitin kiinteiden maistelun. Tämä oli erittäin hyvä päätös. Vauvan vointi koheni entisestään. Pysyi kylläisenä pidempään, alkoi harjoitella liikkumista, oli pirteämpi.. listaa voisi jatkaa loputtomiin. Järjetön painonnousu katkesi.



Tämä siis vaan esimerkkinä siitä, miten neuvola toistaa "yhden totuuden mantraa" kun se ei kaikille sovi. Tulee aina uusia muotijuttuja tämän imetyksen osalta. Koskakohan ymmärretään, että jokainen äiti-vauvapari on yksilöllinen ja aletaan miettiä, mitä kunkin kannattaa tehdä näiden tilanteen mukaisesti. Esim. jos vauva on valtavan kokoinen ähisevä ja voi huonosti, pitääkö väkisin tupata maitoa puolen tunnin välein. Äh..suututtaa, kun olin niin epävarma esikoisen äitinä, että uskoin koko ajan neuvolaa.

Kommentit (18)

Vierailija
1/18 |
01.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

imetys ei ole muotijuttu. Yleinen neuvo on että kun vauva itkee sillä on väsy, nälkä tai märkä vaippa. Kolme lasta täysimettäneenä en ole kuullut ohjetta, että aina tissi suuhun.



Äidinmaito ei pöhötä vauvaa.

Vierailija
2/18 |
01.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä ei ole provo. Miksi kuvittelit niin? Halusin vain kertoa oman kokemukseni asiasta. Jatkan kyllä imetystä edelleen kiinteiden ohella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/18 |
01.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta tiedän kyllä ystävien saaneen ohjeen, että kun vauva itsee niin aina tissi suuhun. En ole itse noin toiminut ja lapset ovat olleet tyytyväisiä ja normaalipainoisia.

Vierailija
4/18 |
01.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

t. terv. hoitaja ja neljän äiti

Vierailija
5/18 |
01.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta miksi neuvolaa syytät. Ekat imetysohjeet saa synnäriltä. Ja itse voi aina hankkia tietoa. Mua ärsyttää sana imetyspropaganda. aivan kuin positíivisesti imetyksestä puhuminen ja siihen kannustaminen olisi jotenkin väärin.

Vierailija
6/18 |
01.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Järjen käyttö on sallittua! Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa toimia. Neuvola ei ole Jumala joka ylhäältä määrää mikä on oikein mikä väärin. Lapset ovat erilaisia ja äidit ovat erilaisia. Kukin tyylillään.



Aloittajan tarinan perusteella kaikkien pitäisi tarjota rintaa vain rajoitetusti ja aloittaa lisäruoat 4kk iässä. Niinkö?



Kas, kun elämä ei ole JOKO-TAI -meininkiä. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa vastausta imetykseen-lasten kasvatukseen jne. on vain vastauksia, joista joutuu poimimaan sen parhaan itselleen. Joskus täytyy lyödä päätäänkin seinään ennen kuin sen oikean huomaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/18 |
01.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kun nimenomaan toin esille jokaisen äiti-vauvaparin yksilöllisyyden. Meillä toimi minun tapani.

Vierailija
8/18 |
01.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

että vauvallasi olisi voinut olla lievää refluksia. Vauva haluaa syödä pahaan oloonsa rintaa, mutta ylitäysi vatsa pahentaa refluksioireita.



Kiinteät usein helpottavat rakenteellista refluksia.



Harmi ettei neuvola tätä tunnistanut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/18 |
01.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

olisit ap sitten tykännyt minun neuvolastani, siellä kun täti ei osannut neuvoa lainkaan muuta vauvan rintaraivareihin kuin että "siirry kuule korvikkeelle vaan". Ja vauvalla ikää 5 viikkoa. Onneksi sain apua muualta.

Vierailija
10/18 |
01.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

halunnut tissiä joka itkuun, kun tosiaan vauvalla voi olla muitakin vaivoja kuin nälkä... joskus ei vaan auta mikään. Pienestä pitäen suostui imemään rintaa aika harvakseltaan, siksi kai mun imetys takkusi koko ajan, maitoa ei vaan tullut tarpeeksi. Nyt poika melkein 5 kk ja imetys taitaa olla loppusuoralla, korviketta vetää jo huimia määriä. Ehkä 1-1½ kk täysimetin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/18 |
01.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

olisit ap sitten tykännyt minun neuvolastani, siellä kun täti ei osannut neuvoa lainkaan muuta vauvan rintaraivareihin kuin että "siirry kuule korvikkeelle vaan". Ja vauvalla ikää 5 viikkoa. Onneksi sain apua muualta.

Itse ainakin aion imettää vielä pitkään mutta neuvolan ohjeet eivät muuten sopineet meille yhtään. En tod olisi toivonut mitään siurry korvikkeelle-neuvoja...

Vierailija
12/18 |
01.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

olisit ap sitten tykännyt minun neuvolastani, siellä kun täti ei osannut neuvoa lainkaan muuta vauvan rintaraivareihin kuin että "siirry kuule korvikkeelle vaan". Ja vauvalla ikää 5 viikkoa. Onneksi sain apua muualta.

Itse ainakin aion imettää vielä pitkään mutta neuvolan ohjeet eivät muuten sopineet meille yhtään. En tod olisi toivonut mitään siurry korvikkeelle-neuvoja...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/18 |
01.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaan halusi antaa ajattelemisen aihetta nännikeskeiseen ajatteluun... Ymmärrän täysin. Jokainen vauva on yksilö.



Mutta kun lähes jokainen tahtoo puuttua toisten imetyksiin niin asiallisesta vertaistukitekstistä tulee imetysaktivistien hyökkäyskohde. Miksi toinen äiti voi olla niin ilkeä??

Vierailija
14/18 |
01.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaan halusi antaa ajattelemisen aihetta nännikeskeiseen ajatteluun... Ymmärrän täysin. Jokainen vauva on yksilö.

Mutta kun lähes jokainen tahtoo puuttua toisten imetyksiin niin asiallisesta vertaistukitekstistä tulee imetysaktivistien hyökkäyskohde. Miksi toinen äiti voi olla niin ilkeä??

Ärsytti neuvolan yhden totuuden hokeminen. Monille heidän neuvonsa voi toimia, mutta meille esim ei. Halusin vain tuoda kokemuksen esiin josko jollakulla samanlainen tilanne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/18 |
01.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on kolme puolivuotiaaksi täysimetettyä lasta, enkä koskaan ole lukenut oppasta neuvoa, kuinka usein pitäisi syöttää.



Miten tyhmä pitää olla, jos ei itse osaa tehdä mitään johtopäätöksiä lapsestaan vaan pitää kysyä neuvolantädiltä, joka näkee lasta kerran kuukaudessa???

Vierailija
16/18 |
01.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä en kyllä ole ikinä itse nähnyt tai edes kuullut vauvasta, joka olisi huonolla tuulella siksi että maha on liian täynnä. Mun kokemuksen mukaan ovat sitä tyytyväisempiä mitä täydempiä, ja lopulta sitten unisia kun pötsi on ihan pinkeenä.



Eiköhän se vauvan huono tuuli ja itku ole johtunut jostain ihan muusta, mitä sinä tai neuvola ette ole osanneet tunnistaa. Tuo refluksi kuulostaisi ihan todennäköiseltä syyltä vaikken itse aiheesta paljoa tiedäkään.



Yleisellä tasolla sanoisin, että järjenkäyttö on yleensä ihan toivottavaa vaikka neuvolasta saakin keskimäärin ihan hyviä neuvoja. Ja itse muistelisin, että juuri tuossa 2kk iässä suunnilleen itse huomasin että hei, vauvahan itkee välillä jotain muutakin kuin tissiä. Siihen asti oli ollut niin pieni että meni aika yksinkertaisella kaavalla imetys = ruokaa +läheisyyttä +nukahtamiskeino. Vähän isompana sitten kaipasi muutakin huomiota ja erilaisia asioita. Kai sinäkin nyt erotat itkusta, milloin vauva on nälkäinen, väsynyt, säikähtänyt, olo epämukava jne? Ja on varmaan vähän käsitystä siitä, miten sinulla tulee maitoa, reilusti vai naftisti? Ja itse tiedät, tykkääkö vauva imeä vain vähän kerrallaan usein vai tankkaako aina masun ihan täyteen? Tottakai tällaisissa asioissa pitää luottaa omaan vaistoonsa ja kokemuksiinsa äitinä. Ei se ole neuvolan huonoutta että he antavat yleisluontoisia neuvoja, jotka sopivat useimmille. Eikä siinäkään mielestäni mitään huonoa tai huolestuttavaa ole, että alle vuoden ikäinen on painoltaan pluskäyrillä, päinvastoin. Jokainen vauva kehittyy omaan tahtiinsa.

Vierailija
17/18 |
01.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Esikoisen äitinä pari ekaa kuukautta olin kuitenkin epävarma ja toimin synnärin ja neuvolan ohjeiden mukaisesti. En pidä itseäni silti mitenkään tyhmänä.

Vierailija
18/18 |
01.06.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kun nimenomaan toin esille jokaisen äiti-vauvaparin yksilöllisyyden. Meillä toimi minun tapani.

Niin varmaan joo. Otsikkosi oli hyvin provokatiivinen, eikä kuvannut em. lausettasi ollenkaan. Tekstistäsi sai kuvan jossa hyökkäät imetystä vastaan ja neuvolaa vastaan.

Ja luultavasti provokatiivisuutesi oli harkittua. Tiesit että imetysaiheesta saa aina aikaan kunnon mittelöt

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi neljä neljä