Kannattaako itsensä uhrata äitiyden vuoksi?

Mikä se vaihtoehto on. Mitä niin hienoa sitten uhraat? Itsellä on lapsia ja tottakai kuuluu heidän tarpeet laittaa etusijalle varsinkin pikkulapsiaikana. Sitten myöhemmin voi taas tehdä uraa ja harrastaa. Pikkulapsiaika kestää pari vuotta.

Minun ei ole tarvinnut uhrata mitään. Lapsi on nyt 2v ja alusta asti ollaan puolison kanssa pyritty hoitamaan lapseen liittyvät hommat mahdollisimman tasan. Menestyn töissä, näen ystäviä ja harrastan omia juttuja. 

Ei ehkä kannata uhrata itseään sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta vahvasti kannatan, että äitiyteen ja ennen kaikkea kasvatukseen panostetaan paljon. Kun kerta lapsen hankkii, niin kasvatustehtävään ei pidä suhtautua vähän sinnepäin-asenteella.

Oma elämä, työ, ura ym. on hyvä pitää mukana, koska muuten tulee katkeroituminen, että elämä meni ohi. 

Ei se ole mitään itsensä uhraamista jos lapsia kasvattaa. Ihmettelen kovasti näitä 'vapauden' haikailijoita.

En minä ainakaan itseäni uhrannut. Halusin lapsia ja sain kolme. He ovat parasta elämässäni. Ovat kaikki jo aikuisia. On ollut mahtavaa elää ja kasvattaa heitä. Mukavia ihmisiä heistä on kasvanut. 

Välillä se tuntuu siltä. Kymmeneen vuoteen en ole tehnyt mitään spontaania. Olen ollut vain kotona ja kaikki on tehty lapsen kanssa. Ei yhdenyön juttuja, ei seikkailua. 

Olen kyllä ollut onnellinen myös. 

Kaipaan kuitenkin aikaa parisuhteelle ja aikuiselämää. 

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole mitään itsensä uhraamista jos lapsia kasvattaa. Ihmettelen kovasti näitä 'vapauden' haikailijoita.

Olen ollut totaali-yh ja omaishoitaja. Nyt jälkeenpäin ajatellen kova stressi päällä kokoajan. Ei hauskaa.