Kaunein näkemäsi ja kokemasi penis?
Kuvaile :)
Mulle oman puolison penis ihanin näkemäni. Se on melko iso, muodoltaan vähän "litteä", siis hiukan kuin majavanhäntä :D tiedätte millaista tarkoitan. Terska ei ole erityisen iso ja erottuva, vaan sellainen kaunis jatkumo varrelle. Penis hiukan kapeneekin kärkeä kohti. Ympärileikkaamaton. Ihanan tuntuinen, näköinen ja makuinen!
Mikään mainittu ominaisuus ei ole sellainen, etteikö päinvastainen ominaisuus olisi kaunis. Vaan tässä taitaa tunteet vaikuttaa aika paljon, rakkaalla ihmisellä on ihanin sukuelinkin :)
Kommentit (39)
Masaimiehen kalu, kun hän riisui itsensä hotelli huoneessani, arvioisin että jotain 27-30cm ja ei mikään järkky paksu ja kiimatipat kimmelsi kalun kärjessä.
Isompi penis on kauniimpi / komeampi kuin pienempi näin pääsääntöisesti. Se on maskuliinisempi, ulottuvampi ja supererottuva. Yhdellä urheilijanuorukaisella, jonka kanssa seukkailin nuoruuteni päivinä oli kyllä aivan upea gulli. Se vieläpä seisoi helposti aivan pystysuunnassa järkyttävän kovava. En voinut olla koskettelematta sitä. Hänen piti aina malttaa yhdynnän alussa, mutta kun siitä alun hurjasta tiukkuuden tunteesta päästiin kaikki pelitti enemmän kuin loistavasti. Tämä kaveri vei minut ensimmäisenä orgasmien maailmaan ja ne tulivat nopeasti. En unohda häntä koskaan.
Eksällä oli iso ja sopusuhtainen, jotenkin todella esteettinen penis. Nuorena vielä seisoi juurikin vatsalihaksia vasten.
Mutta sitten olen nähnyt yhtä ison ja nätin jota ei tehnyt mieli katsoa koska tunnelma sen miehen kanssa oli huono. Ei itseasiassa koskaan edetty yhdyntään kun oli niin huono. Nykyinen mies on sitten sekä huono sängyssä että pienimunainen, mutta noh. Jaa.
En ikävöi nättiä ja isoakaan munaa mutta sänkytaidot ja huomaavaisuus ja leikkisyys olis kovaa valuuttaa. Nytkin seksi vain ahdistaa koska meillä ei ikinä ole ollut sängyssä oikein kivaa ja tyhmänä uskoin että puhumalla ja olemalla itse huomaavainen ja kiva se muuttuisi. Ei muutu, itsekäs sängyssä vaan nauttii menosta ja vieläpä törppöilee arjessa sellaista että luottamus särkyy.
Alastonsuomessa on muutamia todella isoja ja komeakullisia miehiä. Yhden sieltä kerran tavanneena ja oli kyllä komea myös livenä. Pitkä ja paksu sekä niin sopusuhtainen. N 51
Vierailija kirjoitti:

Kiva tietää Raimo.
Vierailija kirjoitti:
Eksällä oli iso ja sopusuhtainen, jotenkin todella esteettinen penis. Nuorena vielä seisoi juurikin vatsalihaksia vasten.
Mutta sitten olen nähnyt yhtä ison ja nätin jota ei tehnyt mieli katsoa koska tunnelma sen miehen kanssa oli huono. Ei itseasiassa koskaan edetty yhdyntään kun oli niin huono. Nykyinen mies on sitten sekä huono sängyssä että pienimunainen, mutta noh. Jaa.
En ikävöi nättiä ja isoakaan munaa mutta sänkytaidot ja huomaavaisuus ja leikkisyys olis kovaa valuuttaa. Nytkin seksi vain ahdistaa koska meillä ei ikinä ole ollut sängyssä oikein kivaa ja tyhmänä uskoin että puhumalla ja olemalla itse huomaavainen ja kiva se muuttuisi. Ei muutu, itsekäs sängyssä vaan nauttii menosta ja vieläpä törppöilee arjessa sellaista että luottamus särkyy.
No, olet hyvin valinnut, onittelut!🤣
En ole koskaan nähnyt kauniita elimiä kummallakaan sukupuolella.
En pidä kummankaan sukupuolen elimiä erityisen kauniina. Naisena tietysti silmää miellyttää minun vuokseni erektiossa oleva sopivan kokoinen penis sopusuhtaisessa vartalossa, kun on fyysistä vetovoimaa miestä kohtaan.
Itselläni on penis kuin Rocco Sifredillä, ehkä aavistuksen pienempi, mutta paljon paremmat käytöstavat ja hellempi rakastajana. Äänestän itseäni.
Yhdenillan tindersäädön valtava, kova, suora, suonikas ja niin sopusuhtainen ja kiihottava elin, että meni pasmat ihan sekaisin multa. Visuaalisesti 10/10 ja käyttökokemus 11/10.
Ihastuksellani on kaunis, sopusuhtainen, täydellinen kalu, jonka olen päässyt näkemään, mutta en kokeilemaan. :(
Upeampaa näkyä ei olekaan kuin upeavartaloinen mies kaunis, kova, kalu kourassaan, terska kiimatipoista kiiltävänä.
Jos seksi on nautittavaa, niin peniskin näyttää hyvältä . Mutta vain livenä. Dick-picit ovat karseita.
Oma, tottakai! Ja parhaan tuntuinen kaiken lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Isompi penis on kauniimpi / komeampi kuin pienempi näin pääsääntöisesti. Se on maskuliinisempi, ulottuvampi ja supererottuva. Yhdellä urheilijanuorukaisella, jonka kanssa seukkailin nuoruuteni päivinä oli kyllä aivan upea gulli. Se vieläpä seisoi helposti aivan pystysuunnassa järkyttävän kovava. En voinut olla koskettelematta sitä. Hänen piti aina malttaa yhdynnän alussa, mutta kun siitä alun hurjasta tiukkuuden tunteesta päästiin kaikki pelitti enemmän kuin loistavasti. Tämä kaveri vei minut ensimmäisenä orgasmien maailmaan ja ne tulivat nopeasti. En unohda häntä koskaan.
Olet selvästi mies. Mutta onko tuo sun tarina vaan tarina vai totta? Kuulostaa enemmän tarinalta.
Minulla on suora, tasapaksu ja todella suuri kulli. 23cm pitkä ja noin 5cm paksu. Monet naiset ovat kehuneet kulliani komeimmaksi ja isoimmaksi mitä ovat koskaan nähneet.
Vierailija kirjoitti:
Yhdenillan tindersäädön valtava, kova, suora, suonikas ja niin sopusuhtainen ja kiihottava elin, että meni pasmat ihan sekaisin multa. Visuaalisesti 10/10 ja käyttökokemus 11/10.
Pena jaksaa.
Se oli ehkä 22cm jättiläinen minkä päällä sai ratsastaa kivun sekaisin tuntein ja orkut oli taivaallisia.