Suomi on digitalisaation koekaniini
Asun ulkomailla, mutta olen joutunut hoitamaan omia ja vanhempani asioita Suomessa.
Olen suorastaan hämmästynyt, kuinka kaikkialle pitää tunnistautua pannkitunnusten kautta ja mitään tietoa ei anneta ellei Suomi piste fi sivulla käy tekemässä toista sataa valtuutusta hoitaa toisen asioita. Eikä nekään valtuutukset käy, vaan pitää esim. Kelaan väsätä kirjallinen valtuutus, että saa puhelimessa tietoa.
Puhelimella ei saa ketään kiinni paitsi lehtimyyjät pommittavat vanhuksia tarjouksilla, sitten jos vaikka saisikin virkailijan jostain kiinni, ei tämä osaa sanoa mitään tai sitten pahimmillaan sekoittaa pakkaa satuilemalla omiaan.
Varsinkin sellaisen insituution edustajan kuin Verottajan luulisi palkaavan henkilökuntaa, joka on ammattitaitoista. Ei ainakaan asiakaspalvelussa ole tietotaitoisia neuvomassa kysymyksien kanssa.
Suomessa on ikäänkuin ulkoistettu tietoturva asiakkaille ja asiakaspalvelu on nykyään yhtä kuin chätti ja sieltä ei saa vastausta, koska ohjelmointi on kuraa, koska on halvalla teetätetty.
Miten te Suomessa asuvat olette hyväksyneet, että kaikki palvelut ovat nykyään täyttä kuraa?
Kommentit (20)
Suomessa asioiden hoitaminen virastossa tai pankkikonttorissa, misssä on vielä virkailija, on Kafkamainen suoritus.
Kaikki asiat on pakko hoitaa nykyään digitaalisesti, se on helpointa. Eihän ne kaikki asiat tietenkään aina hoidu.
Taitaa olla liian myöhäistä, enää muuttaa kehityksen suuntaa.
Ehkäpä niitä järjestelmiä ei ole suunniteltu etäyhteyksin toisten puolesta hoidettavaksi. Olet vaativa asiakas, en usko että moni muu on.
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä niitä järjestelmiä ei ole suunniteltu etäyhteyksin toisten puolesta hoidettavaksi. Olet vaativa asiakas, en usko että moni muu on.
Tässä olet kyllä ihan oikeassa, niitä ei varmasti ole suunniteltu hoidettavaksi toisten puolesta. Mutta kun oma 90 käyvä äitini ei niitä hoida, niin ne on suunniteltu vain diginatiiveille.
Olen myös vaativa asiakas, koska vaadin, että palvelu, joka on muutettu digitaaliseksi vastaa laadultaan lakisääteistä määrää.
Tästä on pari vuotta aikaa, mutta Sveitsissä yksi suuri yliopiston sairaalaa uudisti koko IT-landscapen. He oikein mainitsivat erikseen Suomen.
Suomi mainittiin sen vuoksi, että Suomi on hyvä malliesimerkkimaa miten EI tehdä digitalisaatiomuutoksia.
Pitkä kirjoitus oli aiheesta, kuinka he välttivät tekemästä samoja virheitä, joita Suomessa on tehty terveydenhuollossa digitalisaation saralla.
Suomi mainittu.
P.S tästä ei ollut sitten missään suomalaisessa lehdessä kirjoitusta...
Vierailija kirjoitti:
Tästä on pari vuotta aikaa, mutta Sveitsissä yksi suuri yliopiston sairaalaa uudisti koko IT-landscapen. He oikein mainitsivat erikseen Suomen.
Suomi mainittiin sen vuoksi, että Suomi on hyvä malliesimerkkimaa miten EI tehdä digitalisaatiomuutoksia.
Pitkä kirjoitus oli aiheesta, kuinka he välttivät tekemästä samoja virheitä, joita Suomessa on tehty terveydenhuollossa digitalisaation saralla.
Suomi mainittu.
P.S tästä ei ollut sitten missään suomalaisessa lehdessä kirjoitusta...
Onneksi jotkut maat oppivat toisten virheistä eikä toista niitä . Tämäkään ei onnistu täällä.......
Osaltaan on ollut aluksi se helppous syynä, että on otettu käyttöön. Sitten on konttorit viety monilta paikkakunnilta joten käytöstä tuli oikeastaan pakon sanelema sen jälkeen.
Joka ei digipalveluita käytä ja asioi vielä konttorissa, missä niitä on, ei saa hänkään palvelua, koska henkilökunta ei osaa aina käyttää omaa järjestelmäänsä.
Valitettava kierre.
Kyllä nuo palvelut on ihan hyviä ja näppäriä yleensä sitten kun ne saa toimimaan, mutta juuri nuo monet järjestelmät ja erilaiset tunnistautumiset aiheuttavat kyllä päänvaivaa. Ja tosiaan se puolesta asiointikin on ihan kätevä sitten kun sen saa toimimaan.
Mutta eipä tosiaan monessa muussa maassa ole vielä mitään, joten jostain se on lähdettävä. Tietoturvakin on tärkeää, ei nuo turhia nuo tunnistautumiset ole ja hyvä että Suomessa otetaan nuo vakavasti.
Nuoret eivät edes tiedä aikaa ennen äppejä ja chättejä. Ei ole sympatiaa niitä kohtaan, keillä on vaikeuksia käyttää, eikä halua muuttaa mitään, koska itse pärjää.
Mikä sitten tulee heidän ristikseen, kun itse ovat vanhoja? Jos vaikka ei ole nettiyhteyttä ja sähköä, puuhellalla keitellä asmupuuroa ja paikata hampaat pihkalle.
Vihdoinkin jotain kiinnostavaa ja asiallista syvällistä keskustelua av:lla.
Tässä on vielä se, että jos menetkin soittamaan, niin palvelupuhelu on maksullinen, eikä sisälly puhelimen kuukausipakettiin.
Silloin joskus 90-luvulla ja 2000-luvun alussa oli nettikahviloita. Pitäisi yhdistää nettikahvila ja neuvolatoiminta.
Digineuvola niille, ketkä eivät osaa tai voi hoitaa asioitaan.
En ymmärrä miten chatilla joku voi asioida terveysasemalla. Eikö se sovellus kerää tietoja. En pysty näpyttämään puhelimella, pienet näppäimet.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa myös terveydenhoito palvelu mainostetaan ilmaiseksi jota se ei ole eikä myöskään enää palveluakaan ole.
Ei ole mainostettu
Helvetin totta. Kummallista on myös suomalaisten sokea luottamus netin käytön turvallisuuteen, mikä on pelkkä illuusio.
Joku digiaivovaurio on vallannut suomalaisten päät.
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä niitä järjestelmiä ei ole suunniteltu etäyhteyksin toisten puolesta hoidettavaksi. Olet vaativa asiakas, en usko että moni muu on.
Sinustakin tulee joku päivä vaativa asiakas, toivottavasti siinä vaiheessa on joku jälkeläinen huolehtimassa raha-asioistasi.
Kela vaatii joka kuukausi ihmisiltä tuhottoman määrän paperia tai sitten sähköisenä sama. Aivan älytön ruljanssi. Jos ei ole jotain paperia, tuki pienenee entisestään ja leikkuri. Sairaanakin osa yrittää etsiä paperia jostain, mitä jos ei pysty. Ja tulostimen pitäisi toimia, olla koneet. Miten kännykällä teet yhtään mitään, pieni ruutu. Ei kaikilla ole apuna yhtään ketään, omaisia tms.
Isäni investoi 1500€ tietokoneeseen ja printteriin sekä maksaa 1000€ vuodessa itselleen ja äidilleni teleoperaattoreiden puhelin- ja Internetpakettia.
Tämä pienituloisena eläkeläisenä!
Heidän on pakko, koska mitään palveluja ei ole enää omassa kylässä.
Hän sentään osaa käyttää tietokonetta. Mutta tämä hinta on asiakkaana maksettava itse, koska pankit ja virastot ovat laittaneet asiakkaat töihin ja pitämään itse huolen tietoturvastaan.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa myös terveydenhoito palvelu mainostetaan ilmaiseksi jota se ei ole eikä myöskään enää palveluakaan ole.
No eikö se siellä hesassa ole ilmaista ihan lääkärikäyntejä myöden siinä missä muualla joudutaan maksamaan kaikesta muusta paitsi hoitsukäynneistä.
Itse hämmästelen, että Suomessa kaikki nojaa 3G-5G verkkoihin, lankaliittymiä ei ole enää kenelläkään. Kuparikaapelit on kääritty rullalle.
Tämä kehitys on ollut liian nopeaa.
Suomessa myös terveydenhoito palvelu mainostetaan ilmaiseksi jota se ei ole eikä myöskään enää palveluakaan ole.