Miksi niin moni luulee että paikkoja on auki siksi, ettei saada työntekijöitä?
Henkilökohtaisesti minulla on kaikki hyvin, on kokoaikainen päivätyö omalla alalla ja pieni sivutoiminen harrastus josta saan vähän lisää taskurahaa, pari kertaa viikossa on mieluista puuhaa mistä vielä maksetaan.
Mutta minua hämmästyttää kummastuttaa että moni on sitä mieltä, että työpaikkoja on auki siksi, "ettei työttömät hae niitä". Millainen ihminen luulee, että avoin työpaikka tarkoittaa työvoimapulaa tai että auki olisi koko ajan samat paikat? Sehän menee niin, että paikkaan on paljon hakijoita, joku valitaan ja jos se valittu on joku työssä käyvä, siellä mahdollisesti vapautuu uusi paikka. Eli työt vain kiertää. Joskus paikkoja vapautuu siksi kun tulee tarvetta palkata uutta työvoimaa, joku jää eläkkeelle tai tarvitaan äitiysloman sijainen, mutta suurimpaan osaan löytyy aina tekijä. 99 % avoimista paikoista löytää tekijän. Jäljelle jäävissä on joko kohtuuttomat vaatimukset, ne on sellaisella alalla missä tekijöitä on vähemmän kuin paikkoja mutta ammattitaitoisia hakijoita ei löydy tai paikassa on jotain pahasti vialla ja siksi samassa paikassa ovet paukkuu koko ajan ja paikkoja on auki jatkuvasti.
Koska lehdissä kirjoitettiin niin. Yritysjohtajat olivat valehtemassa sekä lehdissä, että tv:ssä. Hain ja hain ja ihmettelin miksi minulle nauretaan päin naanaa haastattatteluissa. No siksi, että olin täytehakija ja heillä oli jo tiedossa oma määräaikaisena ollut tms., jonka palkkaavat. Suomalaisilla on aivan käsittämätön nöyryyttämisen halu myös virallisissa asioissa. Luulisi, ettei ihmisiä kutsuttaisi haastatteluun vain naurunhalusta, mutta näin tapahtui.