Nyt vinkkejä millä pääsee eroon isosta mahasta!
Ja ihan siis omasta eli mukahauska nokkeluus kumppanin dumppaamisesta ei auta. Jotenkin ihan karsean kokoinen pötsi joka jo roikkuukin ja on yhtäkkiä ihan koko ajan edessä ja tiellä nyt kun taas on sellainen fiilis, että tekee mieli tehdäkin kaikkea eikä vaan jumittaa sisällä paikallaan.
Joo, olisi varmasti pitänyt tehdä asialle jotain jo paljon aiemmin, mutta en tehnyt ja sille nyt ei enää voi mitään. Pelottaa vähän ja vituttaaa valmiiksi vähän enemmänkin, että tämä hankaloittaakin elämää nyt niin paljon että kohta taas vaan jumiutuu sisälle paikoilleen koska siinä tämä maha ei niin haittaa.. Hittokun olisi pitänyt ostaa uudet kengät tänään ja jo se ekan parin kanssa kumartelu sai niin ähkämään ja tuskastumaan että ei tullut mitään ja ilman uusia kenkiä jäin. Tämä on oikeasti ihan kamalaa!
Kommentit (7)
Laihduttamalla. Itse laihdutan parhaillaan sairaalloisesta ylipainosta lähtien, alkuun oli vyötärönympärys 145 cm eli melkoinen tynnyrimaha naisihmiselle. Nyt se on enää 129 cm, ja aloitin laihdutuksen joulukuussa. Laihdutuskeinona kalorirajoitus 1800 kcal päivässä ja joka päivä jotain liikuntaa, vaikka kevyttäkin, esim. puolen tunnin kävely.
Iltasanomissa oli maksumuurin takana just eilen/toissapäivänä ihan hyvät ohjeet. En vaivautunut avaamaan, jäi vain otsikko, jotain "kehuttu" tapa laihtua mieleen.
No laihtua tosiaan pitäisi ja muualtakin, mutta tämä maha oli jotenkin ihan kammoshokki. Ei sitä jotenkin edes tajunnut kun valitettavasti oli pidemmän aikaa sellainen alakulo ettei huvittanut nokkaansa ulos pistää vaan sitä on vain jumittanut sisällä seinää/kattoa/ruutua tuijottaen. Ei tämä tietenkään ihan ylläri ollut, mutta se todellakin oli ylläri kuinka paljon tämä voikaan hankaloittaa ihan normaalia liikkumista ja elämää.
Toki tämän kanssa pystyy kävelemään (jalat/jalkaterät vaan on kuin tulessa niin lenkillä kuin sen jälkeenkin) mutta just jos vaikka lenkkarinnauha aukeaa niin sen solmiminen, kun ei voi istua on liki tekemätön paikka. Kyykkyyn ei kunnolla pääse ja jos pääsee niin voi jeesus kun lähtee ilmat pihalle ja tuntuu että reisistä loppuu voima työntää itsensä takaisin pystyyn. Istuessa tuon mahan sentään saa vähän pois edestä kun istuu kuin mies haarat levällään.
Ketodieetin aloitin itse kaksi viikkoa sitten. Vyötärö oli 109 cm. Nyt se on 106 cm. Painoa on lähtenyt 3,8kg. Turvotus on poissa ja tässä sulatellaan läskiä pikkuhiljaa. Ei tee mieli herkkuja tai oikeastaan ruokaakaan. Syön polttoaineeksi. Määrät on vähäisiä, mutta energiapitoisia.
Sä alat sit tehdä joka päivä vähän.
Kyykkyä on monenlaista. Puolikyykky, syväkyykky kyykky jne.
Ongelma ei ole pelkkä maha. Sun liikkuvuus on aika kehno.
Jos jalat menee lenkillä. Kokeile vesijuoksua tai vesijumppaa. Aktivoit itsesi pikkuhiljaa. Ja fiksaat siitä ruokavaliosta jotain pois.
Kävellessä keskity tietoisesti työntämään päkiällä niin että tunnet käyttäväsi jalan suurimpia lihaksia tehokkaasti. Sen tuntee pakaralihaksessa kun oikein työnnät jalalla taaksepäin. Näin suurimmat lihakset alkavat kuluttamaan läskivarastoja ja muista viedä jalkaterä suorana eteesi, niin jalka on oikeassa asennossa.
Sitten tuon ruokavalion on oltava sellainen että kaikki sokeriset tuotteet on jätettävä pois, leivän päälle vain vihanneksia ja vähärasvaisia leikkeleitä jos välillä haluat herkutella. Vaaleat leivät kokonaan pois, ruokalautaselle pääosin vähärasvaista lihaa ja kalaa sekä kasviksia. Hedelmiä voi syödä niin paljon kuin huvittaa. Juomana vesi ja sokerittomat limpparit ja mehut.
itsellä jo tuo tiedostava kävely alkaa kiinteyttämään ja parantaa myös ryhtiä.
Ketoruokavalio. Auttaa ja toimii oikeasti. Ota ohjeet lääkäri Ari Miettisen kanavalta Youtubesta ja hänen vaimoltaan Sari Shannonilta.