Mulla oli ristiriitainen suhde äitiin ja nyt kun hän on kuollut

Niin tulee paljon mietittyä omaa käytöstä.

Miksi en soittanut enemmän, miksi en käynyt enemmän kylässä jne.

Tiedän,että jossittelu ei auta.

Ja yritän jotenkin selittää tuon käyttäytymiseni sillä,että suojelil omaa energiaani.

Mä oon nuorin ja jotenkin en koskaan saanut luotua äitiin hyviä välejä. En muista että hän olisi kauheasti minua halaillut kun olin nuori,en muista että oltaisiin kauheasti tehty asioita yhdessä. Lähdin 18 vuotiaana niin pitkälle kun pääsin sillä kotona olo oli todella ahdistavaa. Vanhemmat riitelevät usein. En tiedä mitä on onnellinen lapsuus. En tiedä mitä on hyvä parisuhde. 

Kun sain lapsen äiti tuli joskus pyytämättä kylään. Ovikello vain soi ja hän sanoi että nyt tulin ja paluulipua ei ole. Se oli hämmentävää. Toki oli paljon apua,kun hoiti lasta ja sain vähän happea. Mutta hän myös käyttäytyi kuin olisi ollut hänen kotinsa ja koin että ei kunnioittanut mun kotia ja minua. Varmaan itse tarkoitti hyvää, en sitä silloin niin nähnyt. 

Vuosia kului ja jotenkin halusin enemmän välimatkaa. Toki soiteltiin kerran kuukaudessa ja viestiteltiin.

Mutta silti mulla on kauheat itse syytökset. Miksi en soittanut enemmän miksi en käynyt enemmän.

Ainoa lohtu on se, että sain pitää vielä kädestä kiinni ja suudella äitiä kädelle.

Seuraavana aamuna hän kuoli.