Onko eläimillä tietoisuus?
Kommentit (9)
On tietoisuus. Mutta onko täysin samanlainen ehkä ei (ihmisetkään eivät ole täysin samanlaisia), koska eläimet on ohjelmoitu kai omalla sekä lajin tavalla. Moni eläin joutuu etsimään ruokaa ja syömään, juomaan, lämpöä talvella tai viilennystä kuumalla, se on niille ensisijaista selviämiseen. Ihmisellä on empatiaa, koska halutaan auttaa muitakin selviämään. Ehkä lemmikit ottavat joskus mallia ihmisen käytöksestä, ne viisaimmat, paitsi huono käytös ei hyvä. Sitten en tiedä onko joku ihminen ollut ennen henkenä kivessä tai eläimessä.
Eiköhän sekin ole spektri. Toisilla on enemmän tietoisutta kuin toisilla.
Ihminen on tietysti poikkeustapaus, kun olemme kykeneväisiä abstraktiin ajatteluun ja meillä on esim kieli.
Riippuu lajista.
Ei samalla tavalla kuin ihmisillä, mutta esimerkiksi kissat ja koirat ymmärtävät "oman itsen" ja "muiden" eron. Ihmislapsella tämä taito kehittyy vasta parivuotiaana. Eli siis kyky hahmottaa, että olet oma yksilösi ja muut ovat omia, erillisiä yksilöitään myös.
Monet eläimet kuten norsut ja valaat myös antavat toisilleen yksilöllisiä nimiä jolloin he voivat kutsua laumasta jotain tiettyä yksilöä joka tunnistaa, että juuri hänen huomiotaan kaivataan.
Kissat ja koirat pystyvät myös jossain määrin hahmottamaan tulevaisuuden konseptin muutenkin kuin ns. biologisen rytmin tottumuksella.
Esim mustekalalla on erillinen tietoisuus jokaisessa lonkerossa
T. Kognitiotieteilijä
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän sekin ole spektri. Toisilla on enemmän tietoisutta kuin toisilla.
Ihminen on tietysti poikkeustapaus, kun olemme kykeneväisiä abstraktiin ajatteluun ja meillä on esim kieli.
Peilistä itsensä tunnistavia eläimiä on, aika varma merkki tietoisuudesta. Kieliäkin eläimillä on, jotkut apinat ovat jopa kyenneet keskustelemaan ihmisten kanssa ihmisten käsittein.
Kyllä kaikella elävällä on tietoisuus, sen huomaa kyllä jos tarkkailee eläimiä avoimin ja uteliain mielin. Usein eläimet tuntuvat olevan viisaampia kuin monet ihmiset. Eläimet voivat opettaa meille paljon, vaikkapa pyyteettömästä rakkaudesta ja uskollisuudesta. Minusta tuntuu että monilla ihmisillä on aika kapeat ja luutuneet käsitykset siitä mitä on tietoisuus, siksi sitä ei ehkä niin helposti näe että eläimetkin ovat tietoisia olentoja. Myöskään eläinten älykkyyttä ei nähdä samanlaisten ennakkokäsitysten takia. Ihminen ei ole kaiken mitta, tietoisuus joka on erilainen kuin meidän, on silti tietoisuus. Mistä päästäänkin siihen, että myös kasveilla on tietoisuus. Se vain poikkeaa omastamme niin paljon että emme sitä niin helposti pysty käsittämään.
Kyllähän lemmikit tuntevat perheenjäsenetkin.
Universumilla on tietoisuus. Miettikää vaikka muurahaisia, miten miljoona muurahaista voisi ilman minkään sortin tietoisuutta pystyä rakentamaan toimivan muurahaiskeon kaikkine rakenteineen, ja niin että jokainen keko loivenee samaan ilmansuuntaan? Tai joku ankerias, miten ihmeessä se alkeellisena otuksena osaa oikeaan aikaan lähteä täältä Pohjois-Euroopasta kutemaan tuhansien kilometrien päähän Sargassomerelle?
Tuskin