Yksinäisyys iski vasten kasvoja

Olen siis eronnut lasteni äidistä joitain vuosia sitten, lapset täysi-ikäisiä ja asuvat jo omillaan, joten tein päätöksen ja muutin työn perässä n.1.5vuotta sitten toiselle paikkakunnalle, en kuitenkaan toiselle puolen suomea.

Hetken asuttuani täällä tapasin mukavan naisen, kemiat kohtasi ja muutenkin molemmat nautimme toistemme seurasta. Olemme molemmat olleet avoimia ja tukeneet toisiamme, seksistä ja toisen huomioinnista ei ole kummallakaan ollut valittamista, se on hyvää molemmin puolin.

Hänellä alkoi stressi vaivata työnsä vuoksi jonka jälkeen sitä samaa iloa en nähnyt hänen kasvoillaan, vaikka yritin tukea ja tuen edelleenkin. Samalla näkyi sellainen yleinen uupumus. Nyt näkemisemme on ollut vähäisempää ja hänestä on tullut  jotenkin etäinen. Ei oikein vastaa puhelimeen, viestit on lyhkäisempiä ilman aiempia rakkauden osoituksia. Olen kysynyt, että mistä tämä minuun kohdistunut väistely johtuu ja että kuinka tämä kaikki tuntuu pahalta minusta. Hänellä ei ole kuulemma antaa nyt vastausta, vaan haluaa prosessoida asioita itsekseen. Hiljaisuus syö sisältä ja tunnen oloni todella yksinäiseksi, varsinkin vieraalla paikkakunnalla jossa ei ole kuin pari hyvänpäivän tuttua. 

Onko syytä olla huolestunut suhteen tulevaisuuden puolesta, vai onko tämä vain keväistä väsymystä lisättynä stressiin mitä työ hänelle antanut. Itse olen hämilläni, kun olemme olleet avoimia ja sopineet että asioista puhutaan, eikä anneta toisen arvailla?