Kysymys niille, joille ei tullut vauvakuumetta, vaan lapsi(a) hankittiin "järkisyillä"

mutta kuopus tulikin jo vauvakuumeessa.

se ajatus, että haluan perheen. Jotenkin tuntuu aika pieneltä perheeltä tämä kahden hengen versio, joten nyt on sitten kolmas jäsen tulossa syyskuussa.

molemmat järkisyillä kun ikää alkoi olla kolmekymmentä, ikinä en ole ollut mikään lapsi-ihminen tai ihastellut vauvoja. On ollut parhaita päätöksiä elämässä, lapset antavat elämään niin paljon sisältöä ja onnea, ei siis kannata peltätä niiden negatiivisten asioiden takia. Ne on niin pientä sen kaiken hyvän rinnalla. Eikä minusta silti tullut mitään lapsille sössöttävää lepertelijää vaikka nuo omat onkin maailman rakkaimmat (ovat kyllä jo isompia).

Tiesin vain, että haluan kaksi lasta uuden mieheni kanssa. Hänelle se sopi alusta lähtien. Olen hirveän tyytyväinen siitä, että lapsi on maailmassa (toinenkin kohta). En ole leijona/susi/ tai muukaan eläinemo. On kiva, kun meillä on persoonallinen pieni tyyppi kotona.



Kyllä mä joskus mietin, onko mun kiintymyssuhteessa jotain vikaa, mutta en mä oikein saa touchia sellaiseen vaaleanpunaiseen vauvaunelmointiin.

Mies ehdotti vauvaa ja annoin luvan tulla.

Kahta lastaajattelin ja nyt on se toinen ja viimeinen tulossa.

Eikä vauvakuumetta ollut tässä toisessakaan.



Vasta esikoisen synnyttyä (ja siitäkin ehkä kk) aloin tuntemaan vasta suurta rakkautta vauvaa kohtaan. En siis vielä odotusaikana.



Ja kyllä on silti parhain elämi ratkaisu "hankkia" lapsi/lapsia.

teimme vauvan koska minulle se olisi myöhemmin ollut terveydellisistä syistä mahdotonta. Päivääkään (noh, ehkä minuutteja :) ) olen katunut.



Rakastan lastani enemmän kuin mitään maailmassa jo kuudetta vuotta :)

muuten mahtaa olla tavallisempaa, se, että podetaan vaaleanpunaista vauvakuumetta vai se, että lapsia vain hankitaan? Ei mulla ole ainakaan lähipiirissä aivan hirveän montaa ihqsöpö-vauvakuumetta potenutta.

mutta onhan se totta, että ne järkisyytkin jäävät kyllä aika vähäisiksi. Ei ole mitään sellaista syytä, minkä takia ihmisellä ehdottomasti pitäisi olla lapsia tai etenkään biologisia lapsia. Ihan hyvin tulee toimeen ilmankin. Se, miksi niitä sitten kuitenkin tehdään on aina jotenkin tunneasia. Vaikka ei olisi mitään kuumetta niin silti, tunneasia, että haluaa rakastaa lasta ja kokea asioita hänen kanssaan, tunneasia, että haluaa jonkun jolle - ehkä - voi jättää materiaalisen ja henkisen perintönsä, tunneasia, että haluaa, että on joku joka - ehkä - jatkaa minun työtäni ja olemistani.



Sitten kun se lapsi on, niin kyllä, ne hyvät puolet voittavat. En missään tapauksssa antaisi lastani pois (nyt 14v). Mutta eivät ne hyvät puolet ole mikään syy tehdä lapsia. Ne vain tulevat sitten kun se lapsi on tehty. Eivätkä ne ole järkisyistä, tunneasioita ne yleensä ovat nekin. Sekin, että lapsen kanssa on hetkittäin hyvin mukavaa.

huomasin vaan yhtäkkiä olevani raskaana ja ajattelin, että jos nyt sit kuitenkin pidän tämän.

Olen AINA inhonnut lapsia!!



Ja tosiaankin kolme seuraavaa tehtiinkin sit kuumeilemalla :)

Ei ole olemassa järkisyitä hankkia lapsia, vaan se perustuu nimenomaan tunteelle siitä, että haluaa että on joku jota hoitaa, huolehtii, kasvattaa ja lopulta joku joka jää jälkeen kuin itsestä aika jättää.

Minulla tuollaista tunnetta ei ole koskaan ollut, joten eipä ole lapsiakaan :)

mutta onhan se totta, että ne järkisyytkin jäävät kyllä aika vähäisiksi. Ei ole mitään sellaista syytä, minkä takia ihmisellä ehdottomasti pitäisi olla lapsia tai etenkään biologisia lapsia. Ihan hyvin tulee toimeen ilmankin. Se, miksi niitä sitten kuitenkin tehdään on aina jotenkin tunneasia. Vaikka ei olisi mitään kuumetta niin silti, tunneasia, että haluaa rakastaa lasta ja kokea asioita hänen kanssaan, tunneasia, että haluaa jonkun jolle - ehkä - voi jättää materiaalisen ja henkisen perintönsä, tunneasia, että haluaa, että on joku joka - ehkä - jatkaa minun työtäni ja olemistani.

Sitten kun se lapsi on, niin kyllä, ne hyvät puolet voittavat. En missään tapauksssa antaisi lastani pois (nyt 14v). Mutta eivät ne hyvät puolet ole mikään syy tehdä lapsia. Ne vain tulevat sitten kun se lapsi on tehty. Eivätkä ne ole järkisyistä, tunneasioita ne yleensä ovat nekin. Sekin, että lapsen kanssa on hetkittäin hyvin mukavaa.

Lapsi laitettiin alulle ihan järkisyihin nojaten ja siitä lähtien vauvakuume onkin ollut kroonine. Synnäriltä tullessa sanoin miehelle, että heti toinen putkeen ja kuopus syntyikin 1v3kk isoveljen syntymäpäivästä. No, enää ei muksuja tule, vaikka vauvakuumetta on :)

Kiva, että moni on jo vastannut.



Kun itseäni ajattelen, niin en ole koskaan kokenut mitään "ihanaa, pieni pinkki potkupuku" tai ihana "vauvantuoksu" tms ajatuksia/tuntemuksia, no, suhtaudun kai muuhunkin elämään enempi järjellä.



Sen sijaan voisin ajatella, että jos nyt istutan vaikka puun, niin olisihan se kiva, että oma jälkeläinen näkisi sen puun kasvavan tai että joku sitten voisi aikanaan periä talon ja muun omaisuuden. Että voisin toki elää vain itselleni, mutta onko siinä mitään järkeä.



Enkä todellakaan voi sanoa pitäväni lapsista, niin kuin en ylipäätään voi sanoa pitäväni kaikista ihmisistäkään. Lasten kanssa en ole ollut juurikaan tekemisissä, mutta en silti epäile, ettenkö osaisi olla ja hoitaa ja taatusti olla hyvä ja vastuullinen vanhempi. Toki voisin olla möllötellä näinkin, ja tehdä vaikka hyväntekeväisyystyötä.

Tai siis pidän tietyistä lapsista, kuten myös tietyistä aikuisista.



Esikoinen hankittiin siis ihan järkiperustein ja tavallaan puolivahingossa. Kaksi seuraavaa tulivatkin sitten kuumeilemalla, kun esikoinen oli niin ihana pikku tyyppi. : )



Hyvät puolet voittavat huonot, ehdottomasti! Omia lapsia rakastaa niin älyttömästi! Olen todella iloinen, että sain nämä kolme pientä, vaikka välillä on raskasta ja vituttaakin.

pinkeistä potkareista. Tosin on meitä moneen junaan, joku oletti vielä, että niitä vaan hankitaan, kun kuuluu asiaan (luulin ettei nykyaikana sentään näin tehdä). Joku oletti, että ihmiset haluavat jotain hoivattavaa tai jättää jotain jälkeensä.



Minä taas ajattelin, että elämä susiparina on pitkän päälle tylsää ja yksinäinen vanhuus ei innosta. Toki tiedän, ettei lapset välttämättä halua minua vanhana nähdäkään, mutta toiveena se on. En ole koskaan ollut lapsirakas, en vieläkään tiedä mistään vauvantuoksuista ja vauvanhoitoa pidän raskaana.



Lapsia nyt 3, on ihanaa kun on perhe ja "elämää". Ukkoon tuppaa jo kyllästymään, omiin lapsiin vikoineen ei.

En koskaan potenut varsinaista 'kuumetta' enkä ole kokenut mitään hinkua ihailla ja pidellä toisten lapsia, kuten jotkut. Ensimmäisen halusin ja oikeastaan haaveilin vauvasta vasta tekovaiheessa (alulle saaminen kesti puoli vuotta). Toinen syntyy tänä vuonna ja on tehty järkisyillä, niistä on toivottavasti toisilleen seuraa ja oppivathan jakamaan, tappelemaan ja pitämään puoliaan.



Voi olla ihan hyvä ettei äidillä ole mitään vaaleanpunaisia ruusu-unelmia vauvasta niin eipä tuo arkikaan sitten pettymyksiä. Syntymästä menee kuitenkin varmaan pari kuukautta ennen kuin vauva alkaa hymyillä ja ottaa kontaktia lähellä oleviin ihmisiin, sitä ennen kotona hoidetaan tämän tästä parkuvaa olentoa ja se voi olla raskasta.



Omaa lastani rakastan enemmän kuin mitään enkä päivääkään antaisi pois. Jos et tunne mitään ihmeellistä vetovoimaa ja paijaamisen tarvetta kohdatessasi vauvoja niin se on ihan OK. Ne on kuitenkin omat lapset ja muiden kakarat. ;)

mun ei pitänyt koskaan mennä naimisiin, ja ainakaan musta ei koskaan olisi äidiksi. Yllättäen sitten tapasin sielunpuolikkaani, ja olin vastannut tahdon ennen kuin huomasinkaan. Parin vuoden aviksen jälkeen mieheni ehdotti, että josko ruvettaisiin vauvaa yrittämään. Ei minulla ollut mitään sitä vastaankaan, ja niin jätin ehkäisyn. Tulin heti raskaaksi. Näin kävi kaksi kertaa.



Ei siis koskaan mitään vauvakuumetta mulla - rakastan ihania teinejäni mielettömästi, mutta toisinaan vieläkin mieleen hiipii ajatus, että en oikeasti kuitenkaan taida olla ns. "äitiainesta". Suhteemme toisiimme miehen kanssa on aina ollut meille ykkönen, lapset ovat tämän unionin täysivaltaisia ulkojäseniä.

Meillä on kolme lasta ja kaikki on ihan harkiten saatu/hankittu.

En ole mikään lapsille lässyttäjä enkä jaksa kiinnostua muiden vauvoista. Omiani kuitenkin rakasta yli kaiken.

En ole yhdenkään odotusaikana tuntenut mitään suurta raakauden tunnetta tms. järisyttäviä kokemuksia:-)

Lapsiin olen tutustunut vasta syntymän jälkeen ja oppinut rakastamaan heitä. Enkä koe olevani mikään epäkelpo äiti.

Syy, miksi halusin lapsia, oli se että halusin perheen. Olen aina tiennyt että haluan asua perheessä, en pelkässä parisuhteessa tai yksin.

Toisaalta ajattelin ennen ensimmäistä, että jos jätän lapset tekemättä niin kadun ehkä myöhemmin mutta järkiperäisesti ajateltuna tuskin tulisin katumaan oman lapsen olemassaoloa. Ja oikeassa olin. Kertaakaan en ole katunut. Yhdenkään lapsen kohdalla. Eikä tarvitse nyt jossitella lapsettomana.

Noin yleisesti ottaen en tykkää vauvoista, se oli minusta pakollinen paha mikä piti kärsiä jos haluaa biologisia lapsia. Eli en siis halunnut vauvoja koskaan, vaan lapsia.

mun ei pitänyt koskaan mennä naimisiin, ja ainakaan musta ei koskaan olisi äidiksi. Yllättäen sitten tapasin sielunpuolikkaani, ja olin vastannut tahdon ennen kuin huomasinkaan. Parin vuoden aviksen jälkeen mieheni ehdotti, että josko ruvettaisiin vauvaa yrittämään. Ei minulla ollut mitään sitä vastaankaan, ja niin jätin ehkäisyn. Tulin heti raskaaksi. Näin kävi kaksi kertaa.

Ei siis koskaan mitään vauvakuumetta mulla - rakastan ihania teinejäni mielettömästi, mutta toisinaan vieläkin mieleen hiipii ajatus, että en oikeasti kuitenkaan taida olla ns. "äitiainesta". Suhteemme toisiimme miehen kanssa on aina ollut meille ykkönen, lapset ovat tämän unionin täysivaltaisia ulkojäseniä.

suhde mieheen on ykkönen ja lapset tulevat vasta sitten. Minä pystyisin rakastumaan toiseen miejeen, jos meille ero tulisi/mies kuolisi, mutta rakkaus omaan lapseen on ehdotonta. Lapset menevät tavallaan myös oman elämän edelle.

vauvakuumeilua olen katsonut aina ihmetellen, kun en edelleenkään kahden vauvan jälkeen tykkää vauva-ajoista, edes omien lasten.



Halusin lapsia, jotta olisi kiva seurata lapsen kasvua, kehittymistä, viedä museoihin, teatteriin (ikätasoisesti) ja nähdä miten lapsi nauttii näistä asioista vanhempien kanssa ja miten oppii uusia asioita. Toinen lapsi hankittiin ekan kaveriksi, ilman kuumeilua sekin. Enempää ei tule, järkisyistä sekin ;)