Lue keskustelun säännöt.
Syyllisyys omasta ilosta
16.04.2025 |
Menetin erittäin läheisen perheenjäsenen yllättävästi ja nopeasti edenneelle sairaudelle, josta ei ollut mitään viitteitä. Kerkesin hyvästellä läheiseni sairaalassa pikaisesti, en oikein tiedä ymmärsikö hän itsekään enää siinä vaiheessa, mitä oli tapahtumassa. Oli vain kovin hädissään ja viettänyt tuskallisen yön sairaalassa yksin.
Kuolemasta on nyt viikko ja välillä tuntuu että tunnen jotain iloa muistuttavaa, joka kuitenkin muuttuu nopeasti taas mustaksi ja syväksi suruksi ja ikäväksi. Tunnen kovaa syyllisyyttä näistä pienistä ilon hetkistä, sillä mielestäni on niin väärin mitä tapahtui ja en enää koskaan saa viettää aikaa rakkaan läheiseni kanssa. Hänkään ei enää voi nauttia yhteisistä hetkistämme. Hän rakasti kovasti kevättä ja kesää, ja nyt paistava aurinko muistuttaa vain siitä että hän on poissa. Yleensä keväällä aloimme laittaa yhteisen sukutilan puutarhaa yhdessä ja nyt en halua laittaa sitä ollenkaan.
Kuinka olette käsitelleet tällaista ilon hetkistä kumpuavaa syyllisyyttä?
Kommentit (5)
Tavallaan vaan päätin olla välittämättä. Tosin Itselläni se syyllisyydentunne ei ollut mikään voimakas, joskus kävi mielessä, mutta sitten huomasin jo ajattelevani että mitä sitten. Ei ilosta, hauskuudesta, nauramisesta ja onnellisuudentunteesta tarvitse tuntea syyllisyyttä. Ei se kuollut läheinen tule takaisin sillä vaikka ei olisikaan iloinen tai onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terveet ihmiset osaavat käsitellä tälläiset asiat lähes automaattisesti. Sinä et ole terve, hae apua.
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan vaan päätin olla välittämättä. Tosin Itselläni se syyllisyydentunne ei ollut mikään voimakas, joskus kävi mielessä, mutta sitten huomasin jo ajattelevani että mitä sitten. Ei ilosta, hauskuudesta, nauramisesta ja onnellisuudentunteesta tarvitse tuntea syyllisyyttä. Ei se kuollut läheinen tule takaisin sillä vaikka ei olisikaan iloinen tai onnellinen.
Huomaa ettet ole oikeesti koskaan menettänyt ketään läheistä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan vaan päätin olla välittämättä. Tosin Itselläni se syyllisyydentunne ei ollut mikään voimakas, joskus kävi mielessä, mutta sitten huomasin jo ajattelevani että mitä sitten. Ei ilosta, hauskuudesta, nauramisesta ja onnellisuudentunteesta tarvitse tuntea syyllisyyttä. Ei se kuollut läheinen tule takaisin sillä vaikka ei olisikaan iloinen tai onnellinen.
Huomaa ettet ole oikeesti koskaan menettänyt ketään läheistä
Miten niin?
Syyllisyys on mielesi harha. Koet että että saisi tuntea mitään iloa kun läheisesi on hiljattain menehtynyt. En usko että läheisesi haluaisi sinun olevan iloton. Anna niiden ilontunteiden tulla, ihon kuten surunkin. Sinulla on oikeus tuntea molempia.