Oliko äitisi uranainen? Miten se näkyi kotona?

Eihän tämä tavatonta voi olla? Muita? Ap

Outoa, ettei muilla samaa. Ap

Ei ollut. Istui kotona päivät pitkät.

Isä oli enemmän läsnä, mutta kun äidin kanssa pääsi viettämään aikaa niin tehtiin usein jotain kivaa. Isä on arkinen turva, äiti taloudellinen turva ja ihminen joka järjestää yhä hyvät reissut ja viikonloppuaktiviteetit vaikka ollaan jo aikuisia.

Äitini teki kaksivuorotyötä, myöhemmin myös kolmivuorotyötä. Ei kait se muuten näkynyt kuin että äidin sijaan isäni oli enemmän kotona (myös terveyssyistä). Harvoin tulin koulusta kotiin, ettei kukaan ollut kotona. Joskus äiti oli pyhät töissä, se oli vain normaalia meille. Varsinainen uraohjus äiti ei toki ollut.

Oli paljon poissa kotoa ja työmatkoilla. Kun oli kotona, laittoi iltaruoan heti töiden jälkeen ja se syötiin yhdessä ja silloin piti kaikkien olla kotona. Oli koko ajan väsynyt eikä tehnyt meidän lasten kanssa oikein mitään. Puhui jatkuvasti vain omista työasioistaan. Ei ollut kiinnostunut muista tai muiden töistä.

Oli. Ilmoitin itseni ekalle luokalle, kun äiti ei ehtinyt. Ihmettelin, kun kaikilla muilla oli äiti mukana.

Äiti leipoi vain työpaikalle kahvipullaa, emme saaneet maistaa.

Äidin työpaikalle ei saanut mennä, vaikka olisi ollut hätä. 1960-luvulla ei ollut puhelinta käytössä, kotona oli yksi seinäpuhelin, mutta lapset eivät saaneet koskea siihen.

Äidin piti antaa nukkua aina illalla, kun hän oli niin väsynyt päivän töistä "firmassa".

Onneksi oli isä ja mummo.

En tiedä oliko varsinaisesti uranainen mutta kävi kyllä töissä. Ei siinä ollut mitään erikoista. Jos ei olisi käynyt töissä, olisi eletty puolta pienemmillä tuloilla.

Sitä, että opin pärjäämään jo pienenä itekseen, osasin jo 20v kokkailla ite, ihan kiva taito näin myöhemmin, saa mieleistä ruokaa

Isoin ihmetyksen aihe oli mulle, miten joidenkin äidit oli vastassa koulupäivän päätteeksi

Isä ja äiti erosivat, kun olin 10-vuotias. Isä muutti töiden takia toiselle paikkakunnalle, jossa kävimme joka toinen viikonloppu.

Äiti oli opettaja, jolla oli tunteja myös iltakoulussa. Jos hän ei iltaisin ollut töissä, hän valmisteli tunteja tai korjasi kokeita. Äiti siis yritti pitää talouden kunnossa, että meillä oli perusasiat kunnossa. Asunto, ruokaa ja varaa halpoihin harrastuksiinkin.

Ei hän sitten arkena juuri ehtinyt peräämme katsoa. Olimme tosin siskoni kanssa hyvin itseohjatuvia jo pienenä. Ei meidän läksyjen tai harrastusten perään tarvinnut katsoa.

Kun 15-vuotiaana pääsin kesätöihin riparin jälkeen, olin kaksi kuukautta yksin kotona, kun äiti ja sisko olivat maalla. Ihan itse osasin pistää kellon soimaan, lähteä töihin ja iltaisin tehdä ruokani. Nykyisin tuota kai pidettäisiin heitteillejättönä ja siitä tehtäisiin lasu.

Jälkeenpäin äiti on harmitellut, ettei hänellä ollut enempää aikaa meille. Minä olen lohduttanut, että siksi meistä on tullut vastuummekantavia aikuisia. Siitä äiti tuntuu sitten ylpeä olevankin.

Vierailija kirjoitti:

Sitä, että opin pärjäämään jo pienenä itekseen, osasin jo 20v kokkailla ite, ihan kiva taito näin myöhemmin, saa mieleistä ruokaa

12* 

Kyllä ja isä myös. Vietin paljon aikaa hoidossa mummolla ( isovanhemmatkin oli töissä) ja muilla sukulaisilla ja hoitajilla. Koululaisena olin paljon yksin tai itsenäisesti ilman aikuisia. Kun olin teini-ikäinen vanhemmat olivat sellaisessa asemassa, että ehtivät olla myös kotona enemmän. Toisaalta lomilla matkusteltiin ja oli mahdollisuus harrastaa, tehdä ja kokea paljon silloin kun oli vapaa-aikaa. Äiti on monesti myöhemmin vähän katunut miten vähän ehti olla kotona ja perheen kanssa. Minulle ei jäänyt kummempia traumoja. Itsenäistyin kyllä tosi aikaisin ja sain myös mennä ja tulla aika vapaasti enkä joutunut edes hunningolle.

Olin ainut lapsi. Äitini oli uraäiti. Kunnianhimoinen ja status tärkeää. Fiksu nainen. Vaativan työn lisäksi oli aktiivinen järjestöihminen, teki hyvänteväsyystyötä ja myös opiskeli 5kymppisenä työn ohella yliopistossa tohtoriksi asti. Isäni oli 2vuorotyössä. Mummo hoiti minua pienenä koska Äitiysloma oli vain 3kk. Kerhossa olin 4-5v. Ja eskarissa 6v neljä tuntia/pv. Olin 70-luvun avainlapsi mutta minusta se oli kivaa ja pärjäsin mainiosti itsekseni tai kavereiden kanssa pihaleikeissä. Ystävän äiti oli kotiäiti ja minä päätin jo 6v että menen naimisiin, saan tytön ja pojan ja minusta tulee kotiäiti ja näin kävi. Ja tämähän oli äidilleni kauhistus vaikka oli täysin oma valinta, hyvä mies ja talous ok. Nyt omat lapset ovat jo aikuisia ja pärjäävät hyvin maailmalla.

Molemmat vanhempani olivat ja suhde heihin on etäisen kohtelias edelleen.

Ei. Äitini oli duunari. Lähti töihin ennen heräämistäni ja oli kotona 16 jälkeen

Minä olin uranainen, tein työpaikalla 8h, paljon työmatkoja, iltaisin lasten nukahdettua tarkistin vielä USAsta tulleet viestit ja esimiehen kommentit tien päältä. 

Lapset tuskin kärsivät sillä heillä oli (on yhä) isä joka hoiti heitä silloin kun itse olin reissussa - ja päinvastoin. Aina rakastava vanhempi läsnä.

Nyt elävät itse samanlaista elämää

Vierailija kirjoitti:

Isä ja äiti erosivat, kun olin 10-vuotias. Isä muutti töiden takia toiselle paikkakunnalle, jossa kävimme joka toinen viikonloppu.

Äiti oli opettaja, jolla oli tunteja myös iltakoulussa. Jos hän ei iltaisin ollut töissä, hän valmisteli tunteja tai korjasi kokeita. Äiti siis yritti pitää talouden kunnossa, että meillä oli perusasiat kunnossa. Asunto, ruokaa ja varaa halpoihin harrastuksiinkin.

Ei hän sitten arkena juuri ehtinyt peräämme katsoa. Olimme tosin siskoni kanssa hyvin itseohjatuvia jo pienenä. Ei meidän läksyjen tai harrastusten perään tarvinnut katsoa.

Kun 15-vuotiaana pääsin kesätöihin riparin jälkeen, olin kaksi kuukautta yksin kotona, kun äiti ja sisko olivat maalla. Ihan itse osasin pistää kellon soimaan, lähteä töihin ja iltaisin tehdä ruokani. Nykyisin tuota kai pidettäisiin heitteillejättönä ja siitä tehtäisiin lasu.

Jälkeenpäin äiti on harmitellut, ettei hänellä ollut enempää a

Itsenäisyyttä arvostettiin korkealle. Oli aivan normaalia kasarilla, että 15v. asui yksin, minäkin muutin yli 400 km kotoa yksinäni vuokra-asuntoon sen ikäisenä. En usko, että se mikään heitteillejättö olisi nykyäänkään. 12v. en halunnut lähteä mökille, joten olin kotona yksin, kaveri oli useimmiten yön kanssani ja ihan kivaa se oli. Alkoholinkäyttö kyllä aloitettiin tuolloin, kun ei ollut valvontaa. Olin 7v. asti yksin kotona koulun jälkeen, sitä ennenkin naapurin kotiäidin varassa 5v. alkaen eli kävin siellä, jos tuli joku ongelma. Enkä ollut mitenkään poikkeuksellinen tapaus.

Niin ne ajat muuttuvat.

Oli, mutta minulla oli läsnäoleva isä, joten No Trauma. Muutenkin kuulun itsenäiseen sukupolveen, jonka elämän määrittivät sosiaaliset suhteet vertaistovereiden kanssa.

Oli joo. Tohtoriksi väitellyt, alansa ekoja naispuolisia professoreita Suomessa. Oli kyllä hyvä äiti (ja nykyään myös mummo). Vaikka välillä reissattiin äidin perässä maailmalla ja vaihdoin koulus, meillä oli hyvin turvallista. Kumpikin vanhemmistani oli vastaavassa tilanteessa ja välillä toinen oli enemmän läsnä, välillä toinen. Nuorena perheenä ei ollut paljon rahaa, myöhemmin vaurastuivat. Antoi meille mallin siitä, että naiset voivat yhdistää sekä perheen että muut intohimot. 

Niin 70-luvun avainlapsesta alku 80-luvun teiniksi. Vanhemmat erosi kun olin 13v ja se oli hyvä. Ihan itsenäisesti hoidin siitä lähtien omat asiani. Isäni maksoi elatusmaksut suoraan minun tililleni ja niillä sitten ostin vaatteet ja muut. 9- luokalla jo juhlittiin ja vedettiin viinaa ja käytiin discoissa ja keikoilla. Miehelläni sama homma. Ei vanhemmat kieltäneet vaan ihan oli vapaata elämää. 15v. alkoi myös kesätyöt ja lisää rahaa ja vapautta. Ihan ok meistä kuitenkin tuli ja opiskelut ym hoitui. Omia lapsia kyllä vahdittiin sitten tarkemmin.