Pieni lapsi pienet murheet, iso lapsi isot murheet onko jollakin ollut toisinpäin?

Älä kuuntele muiden paskapuheita. Aina pitää manata pahempaa. 

On. Ensimmäiset 20 vuotta lasten kanssa ovat helppoja, eikä vanhemmuus lopu koskaan.

Ei pidä paikkaansa.

Tiedän monia, jotka olivat pieninä kuin enkeleitä ja teininä koettelivat senkin edestä. Ja sitten taas haastavia taaperoita, jotka olivat tasaisia ja tyytyväisiä teinejä.

Vierailija kirjoitti:

Älä kuuntele muiden paskapuheita. Aina pitää manata pahempaa. 

Ole sinä hiljaa kun et mistään mitään ymmärrä. Pienen uhmaikäisen kanssa pärjääminen on aivan eri asia kuin hätä täysi-ikäisestä joka on joutunut vaikeuksiin.

No noin se just menee. Murheet voi olla muutakin kuin lapsen käytös.

Osittain totta. Jälkeenpäin kun ajattelee, ne uhmakiukut nyt olivat sellaisia lasten raivareita. Ovat jo ehkä unohtuneetkin. Kyllä se silloin väsytti. Mutta huolestuttavampaa on, kun parikymppinen on uupunut ja ahdistunut. Silloin on voimattomampi olo.

Pienen lapsen murheet on yleensä vanhemman ratkaistavissa vaikka se voi raskaalta joskus tuntua.

Mitä isompi on lapsi sitä vähemmän voit suojella ja vaikuttaa. Esim. Pienen lapsen voi vaan viedä lääkäriin. Isoa ei voi pakottaa. 

Kyllä mulla on mennyt justiin noin, haastava lapsi ollut aina ja nyt täysi-ikäisenä olen onnellinen jokaisesta päivästä, milloin tiedän, että hän on vielä elossa. Murheet on todellakin kasvaneet lapsen mukana. 

Näin jälkikäteen harmittaa se, etten ymmärtänyt, kuinka onnellista se aika oli, kun lapsi oli pieni. 

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikilla menee näin. Toivotaan parasta sinun kohdalle, ap. 

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tuo sanonta on täyttä roskaa.

Sillä usein vanhemmat kuittaavat sen, että ovat jättäneet olematta läsnä ja huolehtimatta sen pienen lapsen murheista. Sitten kun lapset ovat isoja, he oireilevat tätä. Eivät ole pienenä oppineet elämisen taitoja eivätkä saaneet vanhemmiltaan tukea. Isona ovat ihan pihalla, ja murheet ovat sitten sen mukaiset.

Tsemppiä, ap. Korjaat vaivannäkösi satoa myöhemmin.

Ei mulla muuta.

Kyllä. Pieni lapsi polkee syliä, isot lapset polkee sydäntä. Näin muistan mummun sanoneen.

Vierailija kirjoitti:

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tuo sanonta on täyttä roskaa.

Sillä usein vanhemmat kuittaavat sen, että ovat jättäneet olematta läsnä ja huolehtimatta sen pienen lapsen murheista. Sitten kun lapset ovat isoja, he oireilevat tätä. Eivät ole pienenä oppineet elämisen taitoja eivätkä saaneet vanhemmiltaan tukea. Isona ovat ihan pihalla, ja murheet ovat sitten sen mukaiset.

Tsemppiä, ap. Korjaat vaivannäkösi satoa myöhemmin.

Ei mulla muuta.

Tämä jos mikä on paskapuhetta. Sinäkään et voi mennä takuuseen aikuisten lastesi pärjäämisestä ja onnistumisesta niin kauan kuin elät. Et voi estää heitä esim. sairastumasta syöpään vaikka olisit ollut niin saatanan läsnä ja huolehtinut pienen lapsen murheista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tuo sanonta on täyttä roskaa.

Sillä usein vanhemmat kuittaavat sen, että ovat jättäneet olematta läsnä ja huolehtimatta sen pienen lapsen murheista. Sitten kun lapset ovat isoja, he oireilevat tätä. Eivät ole pienenä oppineet elämisen taitoja eivätkä saaneet vanhemmiltaan tukea. Isona ovat ihan pihalla, ja murheet ovat sitten sen mukaiset.

Tsemppiä, ap. Korjaat vaivannäkösi satoa myöhemmin.

Ei mulla muuta.

Tämä jos mikä on paskapuhetta. Sinäkään et voi mennä takuuseen aikuisten lastesi pärjäämisestä ja onnistumisesta niin kauan kuin elät. Et voi estää heitä esim. sairastumasta syöpään vaikka olisit ollut niin saatanan läsnä ja huolehtinut pienen lapsen murheista.

Menestyminen on täysin epäolennaista, en todellakaan murehtisi sitä. Eivät he ole minulle mitään menestystä velkaa. Kunhan ovat tyytyväisiä itseensä ja elämäänsä, osaavat olla ihmisiksi ihmissuhteissaan. Eväät tähän tulevat lapsuudesta.

Syöpä voi tulla kenelle tahansa. Myös pienelle lapselle. Samoin meteoriitti päähän. Täysin epäolennaista.

Kannattaa vähän miettiä, mitä murehtii. Onnellisuus on älykkyyslaji.

Äidilläni on loistosanonta "tulevia on turha sairastaa". Tuli murrosiästä kamala tai ei, et voi siihen vaikuttaa muuten kuin hoitamalla vanhemmuutesi niin hyvin kuin nyt voit. Elämä on tässä. 

Emmä tiedä mä antaisin neuvon jälkikäteen itselleni että miksei muille

1. Älä kasvata lasta yksin. Älä edes kuvittele että se on hyväksi sulle tai muille. Pidä lapsi metrin mitan päässä, ja itsesi kasassa. Se ei ole vaarallista jos käyt viihteellä tai jumpassa. 

2. Älä usko kaikkia lapsen horinoita ja uhriutumisia. Jos jostain kantautuu huolta tartu siihen ja hae lapsellesi apua. Älä pelkää. Ne samat ongelmat ovat vastassa 10- vuotta myöhemmin. 

3. Jos joku juttu on taas mielestäsi huonoksi lapsellesi tai teille, muuta se. Hae siihen apua ja keskusteluapua. Ratkaise se ajoissa. 

4. Hanki uusia ystäviä, harrastuksia ja ammatti. Pyydä röyhkeäsri apua, lapset eivät ole pumpulista, eivät mene siitä rikki että on välillä pois. Mutta sinä menet jos et ole onnellinen. 

Tuo on typerin sanonta ikinä. Ja sanon tämän kahden teini-ikäisen vanhempana. Jokainen lapsi on erilainen ja me vanhemmat koetaan asiat myös eri tavoin.

Kyseistä sanontaa ei kyllä taideta käyttää muuten kuin vähättelytarkoituksessa.

Onpa ikävää että on kommentoitu noin. Ainahan ne sillä hetkellä tuntuu raskaalta, oli lapsi pieni tai iso. En vertailisi niitä, haasteet on ihan erilaisia eri ikäisten kanssa.

Taaperot ja leikki-ikäiset ilmaisee murheensa voimakkaasti, mutta kyllä ne on vanhemmalle pikkujuttuja ja helposti ratkaistavissa kun vertaa siihen, että alakouluikäisellä ei ole ystäviä, teini sulkeutuu huoneeseensa viiltelemään, tai nuori aikuinen on pitkäaikaistyötön yh-vanhempi. Se, että on auttamisen suhteen kädet sidottuna, juurikin tekee murheesta ison.

Vierailija kirjoitti:

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tuo sanonta on täyttä roskaa.

Sillä usein vanhemmat kuittaavat sen, että ovat jättäneet olematta läsnä ja huolehtimatta sen pienen lapsen murheista. Sitten kun lapset ovat isoja, he oireilevat tätä. Eivät ole pienenä oppineet elämisen taitoja eivätkä saaneet vanhemmiltaan tukea. Isona ovat ihan pihalla, ja murheet ovat sitten sen mukaiset.

Tsemppiä, ap. Korjaat vaivannäkösi satoa myöhemmin.

Ei mulla muuta.

Entäpä jos on ollut läsnä ja huolehtinut niin helvetisti jo silloin, kun lapsi oli pieni, mutta silti murheet vaan kasvaa sitä mukaa kuin lapsikin?

En väitä olleeni täydellinen vanhempi, mutta koen tuon lainaamani kommentin aika loukkaavana.

Terv. Se, joka on onnellinen siitä, että lapsi on elossa tänään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tuo sanonta on täyttä roskaa.

Sillä usein vanhemmat kuittaavat sen, että ovat jättäneet olematta läsnä ja huolehtimatta sen pienen lapsen murheista. Sitten kun lapset ovat isoja, he oireilevat tätä. Eivät ole pienenä oppineet elämisen taitoja eivätkä saaneet vanhemmiltaan tukea. Isona ovat ihan pihalla, ja murheet ovat sitten sen mukaiset.

Tsemppiä, ap. Korjaat vaivannäkösi satoa myöhemmin.

Ei mulla muuta.

Entäpä jos on ollut läsnä ja huolehtinut niin helvetisti jo silloin, kun lapsi oli pieni, mutta silti murheet vaan kasvaa sitä mukaa kuin lapsikin?

En väitä olleeni täydellinen vanhempi, mutta koen tuon lainaamani kommentin aika loukkaavana.

Terv. Se, joka on onnellinen siitä, että lapsi on elossa tänään

Ymmärrän, että se loukkaa. Joskus asiat loukkaavat juuri siksi, että niissä on vinha perä.

Miksi ei voisi vähän loukkaantuakin? Aihe on tärkeä. Lapset ovat tärkeitä.

Menneisyyttään ei voi muuttaa. Nyt on nyt. Parasta onnea nykyhetkeen!

Vierailija kirjoitti:

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tuo sanonta on täyttä roskaa.

Sillä usein vanhemmat kuittaavat sen, että ovat jättäneet olematta läsnä ja huolehtimatta sen pienen lapsen murheista. Sitten kun lapset ovat isoja, he oireilevat tätä. Eivät ole pienenä oppineet elämisen taitoja eivätkä saaneet vanhemmiltaan tukea. Isona ovat ihan pihalla, ja murheet ovat sitten sen mukaiset.

Tsemppiä, ap. Korjaat vaivannäkösi satoa myöhemmin.

Ei mulla muuta.

Se vanhemman läsnäolo menettää mahtiaan sitä mukaa kun lapsi kasvaa ja laajentaa sosiaalisia piirejään ja alkaa kokea tarvetta perhe-elämän ulkopuolisille ihmiskontakteille ja aktiviteeteille. Vanhemman läsnäolo toimii murheenpoistajana ihan eri tasolla 3-vuotiaaseen joka suree rikkoutunutta lelua kuin 13-vuotiaaseen, joka on jätetty syrjään ystäväporukasta.